Christa Wolf: Kesänäytös

Itäsaksalainen Christa Wolf (1929 – 2011) kirjoitti vuonna 1989 julkaistun romaanin nimeltä Sommerstück. Oili Suomisen tekemä suomennos ilmestyi vuonna 1989 nimellä Kesänäytös. Kirjan lopussa Wolf kertoo kirjoittaneensa ensimmäiset versiot jo vuosina 1982-83 ja muokanneensa tekstin julkaistavaksi vuonna 1987.

Kesänäytös kertoo hyvin koulutetuista ihmisistä, jotka alkavat hakeutua maalle asumaan tai ainakin lomailemaan. Tapahtumat sijoittuvat Mecklenburgissa sijaitsevaan pieneen kylään, josta käytetään nimeä Wimmersdorf. En löytänyt kirjasta mitään sellaista, jonka perusteella olisin pystynyt varmistumaan tapahtuma-ajankohdasta. Wikipediassa sen arveltiin olevan 1970-lukua. Näin voi ollakin, sillä eräs hahmoista kertoo olleensa keskitysleirillä ja hän on sitä ikäluokkaa, että 70-luku sopisi. Eräs kylän vanhus taas kertoo kokemuksistaan ensimmäisessä maailmansodassa.

Kirjan kerronta kulkee pitkiä aikoja me-muodossa. Toisinaan käytetään hän-muotoa, lopuksi kertoja vakiintuu yhdeksi tietyksi henkilöksi, joka muistelee menneitä, hehkuvia kesiä. Koin kerrontatyylin aika rassaavaksi ja jonkin verran kikkailevaksi. Maallemuuttajat muodostavat tiiviin yhteisön, he tuntevat toisensa entuudestaan. Heille uinuva mecklenburgilainen maalaiskylä merkitsee irtiottoa stressaavasta arjesta, se on kuin saari irrallaan todellisuudesta. Saattaa olla, että kirjassa kuvataan todellista yhteisöä, sillä lopussa erikseen vakuutetaan, ettei kyse ole todellisista henkilöistä eikä tosista tapahtumista. Minulle, Itä-Saksan oloihin perehtymättömälle lukijalle välittyy kirjasta lähinnä idyllinen kuvaus DDR:stä. On totta, että kirjan sivuilla käydyt keskustelut riveillä ja rivien välissä käsittelevät toisinaan oman maan oloja, omien vaikutusmahdollisuuksien rajallisuutta ja muita teemoja, joita voi pitää yhteiskunnallisina. Totta on kuitenkin myös se, että romaanin nuoret ja keski-ikäiset ihmiset hakeutuvat rauhaan maaseudulle ja ammentavat siitä rauhasta ja yksinkertaisesta elämäntyylistä itselleen unohtumattomia kokemuksia. Voidaan tietysti kysyä, eikö myös matka Roomaan tai Aasian aurinkorannoille voi tarjota unohtumattoman elämyksen ja ihan rikkaruohoja kitkemättä? Kyllä voi, mutta jotenkin minulle syntyy tämän kirjan kuvauksesta se vaikutelma, että nämä kaupunkilaiset ovat Mecklenburgin ruokokattoisissa taloissaan, niitä kunnostaessaan ja koristaessaan ja puutarhojaan hoitaessaan saaneet toteuttaa itsessään jotakin syvempää kuin on toisten maalauksien katseleminen tai auringonotto pehmeällä sannikolla.

Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti sitä, miten maalaiskylien ja pikkukaupunkien väki hävittää vanhoja tavaroita, jotka ovat olleet sukupolvien ajan taloissa. He näkevät ne vain vanhan maailman jäänteinä ja hankkivat mieluummin uusia esineitä tilalle. Tämän ovat haistaneet Länsi-Saksasta saapuvat keräilijät, jotka ostavat vanhaa tavaraa hyvällä hinnalla länteen vietäväksi. Myös kaupungista maalle muuttaneet itäsaksalaiset ymmärtävät vanhojen tavaroitten kauneuden ja alkavat kerätä niitä kotiensa koristukseksi.

Livautan tähän näytteen tekstistä:

Takaisin luontoon – eikö se ollutkin vallankumousta edeltäneen ajan tunnuslause? Mutta mitä nyt siis merkitsee se, että kerran muutokseen sitoutuneet ihmiset noin vain muina miehinä muuttivatkin maalle? Olivatko he antautuneet?

Kirjassa on 209 sivua. Lueskelin sitä hitaasti nelisen päivää.