Tšekkoslovakialainen
Josef Škvorecký
kirjoitti vuosina 1962 – 65 kuvitteellisia, huumorilla ryyditettyjä
kertomuksia prahalaisen poliisimiehen, luutnantti
Borůvkan
tutkimista rikostapauksista. Kertomukset julkaistiin vuonna 1966
kirjana, joka sai nimekseen Smutek
poručika
Borůvky.
Vuonna 1982 tarinat julkaistiin Kirsti
Sirasteen suomennoksena
nimeltä Luutnantti
Borůvkan
murheet.
Kirja
koostuu kahdestatoista rikostapauksesta, joita kutakin kuvataan
omassa luvussaan. Surumielinen luutnantti Borůvka
selvittelee vakavia rikoksia kuten murhia. Hänen apulaisinaan
toimivat vääpeli Málek
ja yliylikersantti
Šinták
sekä tarinoitten myötä mukaan tuleva nuori poliisinainen, toveri,
jolla on tummat silmät ja luutnantin mielen mukainen nuttura.
Kyseessä on jatkuvajuoninen kertomus, josta saisi helposti tehtyä
tv-sarjan. Tyylissä on aikansa makua, kuvailu tuo mieleen
pakinanomaiset koukerot. Lupsakanpuoleisesti selviteltyjä
murhamysteereitä taustoittavat miehinen, leppoisan seksistinen
asenne naisia kohtaan ja huumori, joka sallii ivailla kaupunkilaista
elämänmenoa, jossa ihmiset usein sättivät toisiaan ja saavat
tehdä parhaansa pysyäkseen irti toistensa kraivelista. Eikä se
aina onnistukaan. Kertomuksissa kuvaillaan useita riitoja ja vielä
useampia riidanaiheita. Huumori kuitenkin pehmentää kerrontaa, eikä
tunnelma ole ahdistava. Toisinaan käväistään dekkariparodian
rajamailla. Käytännössä kyse on kuitenkin perinteisistä
salapoliisikertomuksista, sosialistinen yhteiskuntakin on vain
lisämausteena tapahtumissa.
Kertomusten
ajankohta on tosiaan sosialismin ajan Tšekkoslovakia.
Pienistä yksityiskohdista päätellen koko yhteiskunta seisoo
sosialismissa toisella jalalla, kun toinen on kiinni vanhassa,
yleismaailmallisessa elämänmuodossa. Kodit vaikuttavat riippuvan
kynsin hampain kiinni porvarillisen maailman jäänteissä,
tyylihuonekaluissa, kauniissa sisustuksessa, puutarhoissa. Mutta
kaduilla ajetaan Volgalla ja Škodalla
– tosin Škoda
oli jo ennen sotia tunnettu henkilöautomerkki, myös luunantti
Borůvka
omistaa Škoda
Felician, jolla hän käy
tyttärensä kanssa lomareissulla Italiassa. Vuorosanoissa käytetään
puhutteluna toisinaan toveria,
toisinaan peräti prefektiä.
Puheissa esiintyy myös hassuttelevassa sävyssä toisteltuja
ohjelmallisia sosialistisen yhteiskunnan yleviä lauselmia. Sävy on
kuitenkin pehmeä, ehkä salaivainen, mutta inhimillinen, mistä
esimerkkinä kuvailu Ivana
Julmana tunnetun
tyttökoulun johtajan kenttäpuheesta
koulun juhlasalissa:
Sen
aiheena oli ettei sosialistinen yhteiskuntamme katkaissut keppiä
kenenkään selkään ja pyrkimyksenä saada rahat varastanut tyttö
huomaamaan että yhteiskuntamme tarjosi jokaiselle mahdollisuuden
parantaa tapansa asianmukaisissa laitoksissa ja sen myötä
tunnustamaan. Tunnustamishalukkaita ei tietenkään ilmaantunut.
Idealismi on vienyt ja vie vastakin täysin harhaan.
Jälkiviisastelija
voisi lukea tuostakin pienestä näytteestä oireita Prahan
keväästä ja sitä
seuranneesta syksystä. Niin syvällisesti kirjassa ei kuitenkaan
asioita lähestytä vaan pysytellään ajanvietetasolla. Näytteenä
sosialistisen maan ajanvietekirjallisuudesta Luutnatti
Borůvkan
murheet toimii oikein
mainiosti.
Jotenkin
alkaa lukuhaasteen loppua kohden motivaatio lukemiseen hiipua ja
paikoitellen koukeroinen tekstikin vaati aika paljon huomiota, joten
lukunopeus lässähti niin, että kolmisen päivää tätä
ajanvietekirjaa lueskelin. Sivuja 323. Seuraavana vuorossa Praha ja
Saarikosken aika siellä. hdcaniksen lukukokemus Skvoreckysta on luettavissa täältä.
Ei tästä kirjoituksesta huomaa, että motivaatiosi alkaa hiipua. Tämähän oli niin kepeän henkevästi kirjoitettu.
VastaaPoistaKiitos, Leena! Kyl mä nyt jaksanki lukke ihan katkera loppu asti.
PoistaKunnioitettavaa urakkaa on kyllä tässä, minä sentään rytmitän lukemisiani vaihtelemalla väliin jotain muita, joten nyt taas maistuu mukavasti Iskander.
VastaaPoistaMukava että löysit sitten tämän teoksen, jätti kyllä houkutuksen että vielä lisää Skvoreckya voisi lukea, näitä dekkareita tai muita...
Tämä kirja löytyi kuopiolaisesta divarista. Siellä oli jonkin verran venäläistä kirjallisuutta, mutta ne oli aika hyvin hinnoiteltu, tämän sain neljällä eurolla.
PoistaIskanderilta taisin lukea vain yhden Neuvostoproosaa 3 -kirjassa olleen novellin, joskus aloittelin hänen lapsuusaikojen seikkailuista kertovaa romaaniaan, mutta se jäi silloin kesken.
Kuusi kirjaa olisi vielä jäljellä. Ellen ihan valtavasti hurjistu, tai sitten väsähdä.
Kuusi kirjaa on ihan urakka. Minulla on tuon Iskanderin jälkeen hyllyssä vielä tyrkyllä kaksi venäläistä, sitten saanee riittää haasteen puitteissa (joskus myöhemmin lisää, koska onhan näitä kiinnostavia juttuja nyt löytynyt).
PoistaKolme kirjoista on aika lyhyitä.
PoistaTotta on, että kun on löytänyt näitä luettavia, niin aika hupsulta tuntuu nyt sitten luopua niistä, mutta kai se luopuminenkin on osa elämää, heh. Ajattelin, että sitten seuraavaksi luen suomalaista kirjallisuutta, mutta tällaista varsinaista haastetta en taida enää masinoida itselleni enkä muillekaan.
Olen kyllä salaa jo harkinnut, että suomalaisen kirjallisuuden vuoden jälkeen lukisin pohjoisen Euroopan kirjoja, johon voisi sovittaa ainakin Baltian ja Venäjän kirjallisuutta mukaan.