Josef Škvorecký: Luutnantti Borůvkan murheet

Tšekkoslovakialainen Josef Škvorecký kirjoitti vuosina 1962 – 65 kuvitteellisia, huumorilla ryyditettyjä kertomuksia prahalaisen poliisimiehen, luutnantti Borůvkan tutkimista rikostapauksista. Kertomukset julkaistiin vuonna 1966 kirjana, joka sai nimekseen Smutek poručika Borůvky. Vuonna 1982 tarinat julkaistiin Kirsti Sirasteen suomennoksena nimeltä Luutnantti Borůvkan murheet.

Kirja koostuu kahdestatoista rikostapauksesta, joita kutakin kuvataan omassa luvussaan. Surumielinen luutnantti Borůvka selvittelee vakavia rikoksia kuten murhia. Hänen apulaisinaan toimivat vääpeli Málek ja yliylikersantti Šinták sekä tarinoitten myötä mukaan tuleva nuori poliisinainen, toveri, jolla on tummat silmät ja luutnantin mielen mukainen nuttura. Kyseessä on jatkuvajuoninen kertomus, josta saisi helposti tehtyä tv-sarjan. Tyylissä on aikansa makua, kuvailu tuo mieleen pakinanomaiset koukerot. Lupsakanpuoleisesti selviteltyjä murhamysteereitä taustoittavat miehinen, leppoisan seksistinen asenne naisia kohtaan ja huumori, joka sallii ivailla kaupunkilaista elämänmenoa, jossa ihmiset usein sättivät toisiaan ja saavat tehdä parhaansa pysyäkseen irti toistensa kraivelista. Eikä se aina onnistukaan. Kertomuksissa kuvaillaan useita riitoja ja vielä useampia riidanaiheita. Huumori kuitenkin pehmentää kerrontaa, eikä tunnelma ole ahdistava. Toisinaan käväistään dekkariparodian rajamailla. Käytännössä kyse on kuitenkin perinteisistä salapoliisikertomuksista, sosialistinen yhteiskuntakin on vain lisämausteena tapahtumissa.

Kertomusten ajankohta on tosiaan sosialismin ajan Tšekkoslovakia. Pienistä yksityiskohdista päätellen koko yhteiskunta seisoo sosialismissa toisella jalalla, kun toinen on kiinni vanhassa, yleismaailmallisessa elämänmuodossa. Kodit vaikuttavat riippuvan kynsin hampain kiinni porvarillisen maailman jäänteissä, tyylihuonekaluissa, kauniissa sisustuksessa, puutarhoissa. Mutta kaduilla ajetaan Volgalla ja Škodalla – tosin Škoda oli jo ennen sotia tunnettu henkilöautomerkki, myös luunantti Borůvka omistaa Škoda Felician, jolla hän käy tyttärensä kanssa lomareissulla Italiassa. Vuorosanoissa käytetään puhutteluna toisinaan toveria, toisinaan peräti prefektiä. Puheissa esiintyy myös hassuttelevassa sävyssä toisteltuja ohjelmallisia sosialistisen yhteiskunnan yleviä lauselmia. Sävy on kuitenkin pehmeä, ehkä salaivainen, mutta inhimillinen, mistä esimerkkinä kuvailu Ivana Julmana tunnetun tyttökoulun johtajan kenttäpuheesta koulun juhlasalissa:

Sen aiheena oli ettei sosialistinen yhteiskuntamme katkaissut keppiä kenenkään selkään ja pyrkimyksenä saada rahat varastanut tyttö huomaamaan että yhteiskuntamme tarjosi jokaiselle mahdollisuuden parantaa tapansa asianmukaisissa laitoksissa ja sen myötä tunnustamaan. Tunnustamishalukkaita ei tietenkään ilmaantunut. Idealismi on vienyt ja vie vastakin täysin harhaan.

Jälkiviisastelija voisi lukea tuostakin pienestä näytteestä oireita Prahan keväästä ja sitä seuranneesta syksystä. Niin syvällisesti kirjassa ei kuitenkaan asioita lähestytä vaan pysytellään ajanvietetasolla. Näytteenä sosialistisen maan ajanvietekirjallisuudesta Luutnatti Borůvkan murheet toimii oikein mainiosti.

Jotenkin alkaa lukuhaasteen loppua kohden motivaatio lukemiseen hiipua ja paikoitellen koukeroinen tekstikin vaati aika paljon huomiota, joten lukunopeus lässähti niin, että kolmisen päivää tätä ajanvietekirjaa lueskelin. Sivuja 323. Seuraavana vuorossa Praha ja Saarikosken aika siellä. hdcaniksen lukukokemus Skvoreckysta on luettavissa täältä.