Kieślowski on Kieślowski

Danusia Stok (s. 1950) toimitti vuonna 1993 Englannissa julkaistun teoksen Kieślowski on Kieślowski. Siinä puolalainen elokuvaohjaaja Krzysztof Kieślowski muistelee ja puntaroi elämäänsä ja ohjaamiaan elokuvia. Kirjan suomensi Matti Apunen ja se ilmestyi suomeksi vuonna 1994 teoksen alkuperäisellä nimellä. Kirjan alusta löytyy Matti Apusen kirjoitus Kieślowskista otsikolla Sisäisessä maanpaossa. Sitä seuraa Danusia Stokin kirjoittama Johdanto ja Kieślowskin kirjoittama Motto. Sen jälkeen Kieślowski muistelee elämäänsä ja pääsyään elokuvakouluun. Suurin osa kirjasta käytetään elokuvien kuvailemiseen ja niitten valmistumisvaiheitten muisteloon. Lopusta löytyvät teoksen viiteluettelo sekä vitaaliset tiedot kaikista Kieślowskin ohjaamista elokuvista.

Krzysztof Kieślowski (1941 – 1996) opiskeli elokuvantekoa Łódźin elokuvakoulussa. Hänen lopputyönsä oli hänen ensimmäinen ammattimainen ohjaustyönsä, dokumenttielokuva Łódźin kaupungista (1967). Muisteloissaan ohjaaja kuvailee Łódźin olleen ainutlaatuinen, pittoreski kaupunki, jossa oli rappeutuneita rakennuksia, rappeutuneita porraskäytäviä, rappeutuneita ihmisiä. Ensimmäiset Kieślowskin elokuvat olivat dokumentteja. Epäilemättä niitä tehdessään aloitteleva ohjaaja sai nähdäkseen monenlaista elämää. Hän kuvasi nuoria miehiä katselemassa lapsuutensa valokuvaa, työläisten elämää tehtaissa, lääkäreitten työtä klinikalla, nuoren parin ensimmäisen lapsen syntymää, rautatieaseman matkatavarasäilytystä. Kaikkia elokuvia ei esitetty julkisuudessa. Kieślowski kertoo itse estäneensä esittämästä elokuvaa omien etujen tavoitteluun pettyneestä johtajasta ja kuolemanrangaistusta kannattavasta yövahdista.

Vähän kerrassaan hän hakeutui draamallisen elokuvan pariin. Puolassa oli ensin tehtävä puolen tunnin mittainen tv-elokuva, sitten tunnin mittainen ja vasta sen jälkeen katsottiin oliko tekijässä ainesta pitkän elokuvan ohjaamiseen. Ensimmäinen Kieślowskin elokuvista, jonka muistan nähneeni, on kolmen vartin pituinen tv-elokuva Kaikessa rauhassa (Spokój, vuodelta 1976). Siinä on pääosassa Jerzy Stuhr, joka hölmistynein kasvoin esittää vapautunutta vankia, hän löytää työtä ja naisen, perustaa perheen ja yrittää olla tyytyväinen, mutta ajautuu syntipukiksi työpaikallaan. Aikoinaan tv:ssä esitettiin myös toinen Kieślowskin ja Stuhrin yhteistyö, pitkä elokuvan nimeltä Amatööri (Amator, vuodelta 1979). Siinä Stuhr esittää miestä, joka hankkii elokuvakameran ja alkaa kuvata omia elokuvia. Ohjaaja Krzysztof Zanussi esiintyy elokuvassa omana itsenään ja kehuu aloittelijan elokuvaa sen paikoilleen lukitusta näkökulmasta (mies on kuvannut jalkakäytävän tapahtumia omasta ikkunastaan). Stuhr vaikutti lähinnä naiivin koomiselta hahmolta, mikä ainakin meidän perheessämme tulkittiin huumoriksi, vaikka elokuvissa oli myös kipeämpiä teemoja. Luulenpa, että Amatööri on tehnyt vaikutuksen aika moneen muuhunkin, sillä Kieślowskin hautamuistomerkkiinkin on kuvattu peukaloilla ja etusormilla tehty kuva-alan rajaus, jota Stuhr Amatöörissä toistaa ehtimiseen.

Näitten elokuvien lisäksi muistan Kieślowskin elokuvista lähinnä Kymmenen käskyä (Dekalog, vuodelta 1988) ja elokuvasarjasta Kolme väriä (Trois couleurs, vuosilta 1993 – 94) osan Punainen (Rouge, vuodelta 1994). Kymmenestä käskystä Kieślowski kertoo, että hänen käsikirjoittajakseen sukeutunut Krzysztof Piesiewicz oli ehdottanut elokuvan tekemistä kymmenestä käskystä.

Kieślowski oli tutustunut Piesiewicziin tehdessään dokumenttielokuvaa Puolan sotatilan aikana. Ohjaaja oli halunnut kuvata sitä, miten oikeudessa ihmisiä tuomittiin pariksi kolmeksi vuodeksi vankilaan pelkistä graffiteista (sotatilan vastaisista tietysti). Hän oli päässyt tekemään dokumenttielokuvaa oikeudenkäynneistä, joissa ihmisiä tuomittiin. Ilmeni vain, etteivät tuomarit ilenneet tuomita ketään vankeuteen, kun elokuvakamerat olivat läsnä ja tuomioista tuli siten lievempiä. Tämä johti siihen, että kaikki syytetyt alkoivat toivoa kameraryhmää oikeudenkäyntiinsä. Tämän seurauksena Kieślowski erehtyi kirjoittamaan rahoittajalle kirjeen, jossa toivoi palkanmaksua työntekijöilleen, vaikka mitään elokuvaa ei valmistuisikaan, koska ketään ei tuomittu vankeuteen. Puolan sisäministeri älysi käyttää Kieślowskin kirjeessä ollutta mainintaa sen osoittamiseen, ettei Puolassa ketään tuomita sotatilalain aikana. Sisäministerin väite saattoi Kieślowskin ystäviensä silmissä outoon asemaan, josta hän selvisi esittämällä epäilijöilleen koko kirjeen, joka tähtäsi siihen, että filmiryhmä saisi palkkansa. Joka tapauksessa tämän projektin aikana Kieślowski tutustui syytettyjen asianajana toimineeseen Piesiewicziin. Ilmeni, että Piesiewiczillä oli hyviä elokuvaideoita ja hänestä tuli siten asianajajan toimensa ohessa Kieślowskin käsikirjoittaja, hän oli mukana käsikirjoittajana yhdessä Kieślowskin kanssa Veronikan kaksoiselämässä, Kymmenessä käskyssä ja Kolmessa värissä.

Elokuvien tekemisen kuvailun lisäksi kirjassa puhutaan Puolasta. Danusia Stok esittää Johdannossa Puolan sosialistisen ajan historian lyhyesti. Kieślowskiin puolalaisuus on niin kiinni kasvaneena, ettei siitä pääse irti. Samaa hän sanoo kommunismista, jota hän kuvaa sairaudeksi, jonka kanssa joutuu kuolemaan. Vaikka hän itse on välttänyt kommunismiviruksen, hän kertoo altistuneensa sille kuten kaikki puolalaiset. Kieślowski rakastaa puolalaisia, silti – tai ehkä siksi – hän kuvaa heitä keskenään riiteleviksi ja omaa etuaan tavoitteleviksi. Kieślowski on pessimisti eikä hän osaa nähdä maalleen ja kansalleen valoisaa tulevaisuutta.

En tiedä mitä vapaa Puola tarkoittaa. Vapaa Puola on täysi mahdottomuus yksinkertaisesti siksi, että maantieteellisesti Puola on kehnossa paikassa. Mutta se ei tarkoita etteikö tätä maata voisi järjestää älykkäästi. Aivan varmasti se on mahdollista, mutta valitettavasti tästä ei näy erityisiä merkkejä; itse asiassa se on organisoitu aivan yhtä typerästi kuin aina ennenkin, paitsi että nyt teemme sen itse. Ja se on tässä kaikessa murheellisinta.

Kirjassa on 308 sivua. Aloin lukea sitä maanantaina klo 14 ja sain luetuksi tänään klo 9.