Oleg Kuvajev: Pakenemisen säännöt

Neuvostoliittolainen Oleg Kuvajev (1934 – 1975) kirjoitti vuonna 1975 julkaistun romaanin Правила бегство. Vuonna 1984 julkaistiin Riitta Lehikoisen romaanista tekemä suomennos nimellä Pakenemisen säännöt.

Pakenemisen säännöt sijoittuu kaukaiseen Siperiaan, taigavyöhykkeen ja tundra-alueen välimaastoon. Jossain jokivarressa ollaan väsäämässä pystyyn poronhoitosovhoosia. Tämä tarkoittaa sitä, että paimentolaisina itsensä ja perheensä elättäneistä Siperian asukkaista halutaan tehdä osa neuvostokansaa. Heidän vapaa ”kulakkielämänsä” (yksityisomistukseen perustuva poronhoito) halutaan alistaa neuvostoyhteiskunnan säätelemäksi järjestäytyneeksi toiminnaksi, johon kuuluvat kiinteä asuinpaikka, lasten koulunkäynti ja aikuisväestön palkkatyö yhteiskunnan – tässä tapauksessa poronhoitosovhoosin palveluksessa. Tätä kaikkea lähestytään romaanissa valtion tehtävää hoitamaan palkkaaman sovhoosin johtajan, Rulevin, ja varsinkin hänen uskollisen toverinsa, kirjan kertojan Vozmištševin, näkökulmasta. Tärkeissä ja vähemmän tärkeissä sivuosissa on Rulevin palvelukseensa haalimia yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneita miehiä, joissa Rulev näkee uinuvaa potentiaalia. Rulev on kirjan ihmistuntija, ansioista tai ei, Vozmištšev taas lähinnä hiljainen ihmettelijä, elämän tarkoituksen etsijä, joka päätyy akateemiselle uralle.

Hankin itselleni kaksi Kuvajevin romaania, toinen niistä, nimeltä Alue, kuuluu olevan hänen pääteoksensa. Se käsittelee ilmeisesti mineraalien kaivua samoilla seuduin kuin nyt lukemassani kirjassa. Myös tähän kirjaan liittyy öljyn- ja kullanetsintää teollisin keinoin. Ekologinen näkökulma on selkeästi sivuseikka, enemmänkin on kyse syrjäisille seuduille hakeutuvista yksilöistä. Pohjoisen herkän luonnon hautautuminen noen, lian ja tela-auton jälkien alle tuntuu tässä vain vertauskuvalta, jolla viitataan ihmiselämän katoavaisuuteen. Romaani alkaa mielenkiintoisella ajatusleikillä. Siinä pohditaan nyky-yhteiskunnan oravanpyörässä elävän ihmisen mahdollisuutta irrottautua elämänmenostaan ja lähteä työhön vaikkapa kiertäväksi valokuvaajaksi. Tästä näyte:

Luulen, että unelma pakenemisesta on tyypillistä jokaiselle keskitason ihmiselle. Toiseen tilanteeseen, toiseen ympäristöön, toiseen työhön. Vain harvalle osuu kohtalon harvinainen lahja – juuri oikealta tuntuva paikka ihmisten ja olosuhteiden keskellä. Harva epäonnisista päätyy kohtalonsa jyrkkään muutokseen. Ja vain harva niistä, jotka ovat poikenneet valmiiksi tallatulta polulta, saavuttaa päämääränsä. Suurin osa juuttuu polkujen sekasortoon.

Olisi ollut kiva lueskella pitempään edellisenkaltaista pohdintaa, mutta valitettavasti muutaman sivun jälkeen siirrytään suoraan kerrontaan. Sekin kerronta olisi ihan suorana maistunut paremmin, mutta kun kirjailija on tehnyt sekä ajallisia että paikallisia poikkeamia pitkin matkaa, niin oli vähän vaikea hahmottaa kirjan todellista sanomaa, olkoonkin, että nyt se sanoma vaikuttaa hyvinkin sulautuvan yksiin sitaatin ajatusten kanssa. Kerronnan lomassa on lisää pohdiskelevaa tekstiä, josta vielä syksyn mittaan aion esittää toisen näytteen, mutta nyt totean vain, että kirjassa on 240 sivua ja lukaisin sen noin viikossa. Kaksi kirjaa vielä, jos en kolmatta ennätä.