Leningrad – Ost-Berlin Miksi? Почему? Warum?

Tämän tekstin tarkoituksena on muistuttaa, että entisten sosialistimaitten kirjallisuuden lukuhaaste Leningrad – Ost-Berlin päättyy 7.11.2016. On siis vielä reilu kuukausi aikaa tutustua tämän haasteen oblastissa entisen itäblokin maitten sosialismin ajan kirjallisuuteen.

1. Miksi halusin lukea entisten sosialistimaitten kirjallisuutta sosialismin ajalta?

Tämäkin kirjallisuus oli minulle isolta osin tuntematonta. Uskon siihen sisältyvän monen tasoista – hyvää ja huonoa kirjallisuutta. Haluan itse lukemalla muodostaa kuvan siitä kirjallisuudesta, en halua toistella muitten vakioasenteellisia mielipiteitä (”se nyt on silkkaa propagandaa”, ”huonoa kirjallisuutta, valheita”, ”puuduttavaa sosialistista realismia”).

Entisten sosialistimaitten kirjallisuutta sosialismin ajalta on edelleen suomennettuna kirjastoissa. Miten kauan sitä sieltä löytää, sitä on vaikea sanoa, suuntaus näyttää olevan, että kirjastoista karsitaan sellaisia kirjoja, joita lainataan vähemmän ja vaikuttaa selvästi siltä, että sosialismin aikainen kirjallisuus ei ole ainakaan muotia. Kun ajattelen sosialismin aikakautta Euroopassa, näen sen katoamassa olevana lähihistoriana, johon on vielä mahdollisuus tarttua melkein tuoreeltaan. Mutta jo pian sen jäljet alkavat peittyä menneisyyden lumeen, jo pian on yhä vaikeampi erottaa sitä, mikä oli vielä hetki sitten totta ja mikä nyt on jälkiviisauden peittelemää tai korostamaa. Vielä on mahdollisuus lukijan itsensä valita, mitä haluaa lukea ennen kuin nolostuttavaksi nähty menneisyys on syösty paalainten kitaan ja tarjolla on enää halutunlainen menneisyyden kuvajainen.

Neuvostoliiton sosialismia kesti vuodesta 1917 vuoteen 1991. Keskisen ja itäisen Euroopan kansandemokratiat ajautuivat toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliiton ”etupiiriin” ja sitä kautta sosialismiin, mitä tilannetta kesti vuoteen 1989, jolloin maat vapauttivat itsensä sosialismista. Kyse on siis kymmenien vuosien pituisista ajanjaksoista. Halusin tietää mitä ihmiset ajattelivat elämästään tuona aikana, millaisia kirjoja he kirjoittivat, millaisia kirjoja he lukivat, millaisena sosialistinen maailmanjärjestelmä näyttäytyi vierailijalle. Kävin itse Neuvostoliitossa vain kerran, Leningradissa lokakuussa vuonna 1982. Sen perusteella ei paljoa voi sanoa. Halusin siis saada selville lukemalla, mitä sosialismin piirissä eläneet ihmiset itse elämästään ajattelivat. Olin lukenut aikaisemmin muutamia kirjoja kyseiseltä ajalta, nyt halusin tietää mitä muuta on kirjoitettu, lisäksi halusin kokeilla uudelleen paria minuun vaikutuksen tehnyttä kirjaa.

2. Miksi halusin haastaa muutkin kirjablogeeraajat lukemaan entisten sosialistimaitten kirjallisuutta?

Uskon, että itseään avarakatseisena pitävän ihmisen, jollaisia oletan kirjojen lukijoitten yleensä olevan, olisi hyvä muodostaa itse mielipiteensä asioista niihin tutustumalla mikäli sellainen on kohtuullisella vaivannäöllä mahdollista. Kirjoja lukevalle ihmiselle kirjojen lukeminen tuskin on erityisen painostava kokemus. Tietysti mikäli sosialismin aiheena ottaa sellaisena kiellettynä mörkönä, jollaisena myös fasismi, rasismi ja monet muut torjutut ajatussuuntaukset tai kavahdetut ilmiöt nähdään, voi olla vaikeata nähdä sosialismin ajan kirjallisuuden lukemisessa mieltä. Siihen tarttuminen voi jopa tuntua ahdistavalta.

Voin omasta puolestani vakuuttaa, että olen entisen itäblokin kirjallisuushaasteen aikana lukenut paljon hyvää kirjallisuutta, joka ei ole ahdistanut minua hyväksymään reaalisosialismin pahoja ja raadollisia puolia. Itse asiassa nk. sosialistisen realismin piiriin lukeutuvassa kirjallisuudessakin käsitellään myös järjestelmän kielteisiä ilmiöitä. Moni asia on pielessä, ihmiset hakevat omaa etuaan, riitelevät, tekevät pahaa toisilleen. Byrokratia koetaan tuskastuttavana tai naurettavana. Elintaso ei kasva vaikka miten yritettäisiin. Tämän lisäksi kaikki realistinenkaan kirjallisuus ei sosialistisissa maissa suinkaan ollut sosialistista realismia, vaan esimerkiksi kriittistä realismia. Lisäksi oli tietenkin kirjoittajia, joitten tyyli on heidän omanlaisensa, aiheet samaa luokkaa kuin länsimaisessa kirjallisuudessakin.

Välillä on tuntunut siltä, että juuri järjestelmän arvostelua sisältävä sosialistimaitten kirjallisuus on ylittänyt julkaisukynnyksen niin Suomessa kuin lännessä – propagandasota kun on sotaa kahteen suuntaan! Lähinnä toista maailmansotaa käsittelevissä sosialismin ajan kirjoissa tai novelleissa olen huomannut oman kansan etevämmyyden paisuttelua ja vastapuolen väheksyntää. Tämä vaikuttaisi olevan tunnuskuvallista myös lännessä, todistan minä, Korkeajännitys-lehtien lukija monien vuosien ajalta. Neuvostoliittolaisesta sotakirjallisuudesta luin vain yhden teoksen, Ja ilta oli rauhaisa, jonka olin nähnyt nuorena poitsuna elokuvana ja johon ihastuin kerrasta. Se poikkeaa viihteellisestä sotakirjallisuudesta juuri siinä, että sankarit eivät haavoitu pelkästään olkapäähän.

Mutta huomaan kirjoittavani kuin mikäkin opettaja. Tosin kuuluu se olevankin kaikkein huvittavinta, kun tyhmä alkaa opettaa, joten olen sitten vaikka huvittava. Tyhmä nyt ainakin. Sillä onhan se totta, että kirjallisia maailmoja on olemassa vaikka millä mitalla hylättäväksi ja paalattavaksi. Mitäpä nyt yhdestä sosialismin ajan kirjallisuudesta? Herra ties miten paljon vanhempaa kirjallisuutta onkaan jo tuhottu, kun sen kirjallisuuden kirjoittaneet kansat nyt kerran hävisivät sen sodankin!