Powered By Blogger

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Friedebert Tuglas: Kohtalo

Virolainen Friedebert Tuglas (1886 – 1971) kirjoitti vuonna 1917 julkaistun novellikokoelman Saatus. Se ilmestyi suomeksi vuonna 1919 nimellä Kohtalo, suomentajana Aino Kallas. Wikipedian mukaan Tuglas oleskeli pitkät ajat Suomessa, asustellen mm. Arvid Lydeckenin seikkailukirjan Tähtimaailmassa kuvittaneen F. G. Ålanderin kodissa sekä Ahvenanmaalla.

Novelli novellilta:

Maailman lopussa. Meripoika päätyy eriskummaiselle saarelle, jossa asustava jätti-impi solmii lemmensuhteen meripojan kanssa. Onko kyseessä fantaasia vai vertauskuvillako novellissa pelataan, tarunomaisuus tuo ainakin mieleen eeppisen harharetkeilijän, joka myös vietti aikaa parin saaren vankina. Hekkuma leiskuu novellissa todella kuumana, kuten seuraavasta näytteestä voi havaita:

Helteisenä yönä, taivaanrannalle kohoavan punaisen kuun valossa hän rakasti minua sekaisin heitetyillä patjoilla ja revityillä harsoilla.
Hän oli himokas kuin luonto ja kyltymätön kuin maa.
Hänen syleilynsä olivat kiduttavan tuskalliset, hänen suudelmansa purevat kuin käärmeen.

Ihmissyöjät. Tämän novellin olinkin lukenut jo jostain antologiasta. Lasten mielikuvitusmaailma sulautuu kylmään todellisuuteen, joka nielaisee lasten maailman nahkoineen karvoineen. Kokoelman parasta antia.

Vapaus ja kuolema. Hevosvaras kontempleeraa syvällisiä pyrkiessään vapauteen, jota saa katsella päiväkausia kaltereitten takaa. Realismia. Parhaiten kosketti ajatus, että siinä missä tavallinen väki voi rukoilla apua Jumalalta, vangin olisi kai parempi turvata paholaiseen. Sillä kukapa hevosvarasta taivaaseen tahtoisi?

Popi ja Huhuu. Koira viettää päiviänsä asuntoon suljettuna yhdessä toisen elikon kanssa.

Kultainen rengas. Farmaseutti Jürgens vierailee äitinsä haudalla vähäpätöisessä pikkukaupungissa ja käväisee perimässään lapsuudenkodissa. Lastenhuoneen oven aukaiseminen käynnistää fantaasianomaisen aikamatkan lapsuuden valoisiin päiviin ja sitä seuraavat unenomaiset, olemassaolon tarkoitusta mittailevat houreet. Seuraava lause herätti huomioni:

Todellisuus oli jo ammoin loppuun eletty.

Voisikohan tuon liittää jotenkin blogini johtolauseeksi?

Kirjassa on 194 sivua ja sen lukemiseen kului minulta kolme päivää.

8 kommenttia:

  1. Vaikuttipa mielenkiintoiselta. Laitan tämänkin kirjan omalle lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malta olla mainitsematta, että olin huomaavinani netistä, että Virossa olisi esitettu näytelmänä (?) tuo novellin Popi ja Huhuu -tarina.

      Kallas on käyttänyt suomennoksessa aika jänniä sanavalintoja, joista suosikkini oli "kadun käänteessä".

      Poista
    2. Tämä Tuglas oli mulle täysin tuntematon suuruus (piti ihan googlettaa). Minua kiinnostaa juuri tuo Kallaksen suomennos. Wikipedia tiesi kertoa että Friedebert Tuglas käänsi vastavuoroisesti Aino Kallaksen teoksia viroksi :)

      Poista
    3. Tuollainen vastavuoroinen käännöstoiminta lienee taiteessa ihan hedelmällistä. Kun taiteilijat oppivat tuntemaan toistensa töitä läpikotaisin, luulisi sen näkyvän heidän käännöksissäänkin.

      Poista
  2. Hän oli himokas kuin luonto ja kyltymätön kuin maa.
    Hänen syleilynsä olivat kiduttavan tuskalliset, hänen suudelmansa purevat kuin käärmeen.

    Vau. Tässä on alkukantaista voimaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siinä kuvataan rakkautta, joka kuluttaa kuin tuli. Aikoinaan 70-luvulla luin useampaan otteeseen erään seinälle kiinnitetyn lehtileikkeen kuvatekstistä sanat "kyltymätön hunajapupu". Vaikkei sellainen ilmaisu sopisi kirjailijan tyyliin, niin jotain se kertoo jätti-immen libidosta, heh-heh!

      Kiitti kommentista!

      Poista
  3. Tuglas on tullut tutuksi vaimonsa Elo Tuglaksen teoksesta "Elon kirja", missä kuvataan porvarillisen sivistyneistön selviytymiskamppailua Neuvosto-Virossa.

    Tuo jätti-impi-juttu on kyllä järisyttävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jätti-impi novellin alkuun oli joku kirjoittanut sivun ylälaitaan: "Huom! Lukekaa tämä". Hekkuman hehkua riittääkin novellissa usejamman sivun verran.

      Taisin lukaista wikipediassa maininnan tuosta Elon kirjasta. Se olisi mainiosti sopinut viime vuoden lukuprojektiini. Pitääpä pitää se mielessä, kun ensi vuonna luen pohjoisen Euroopan kirjallisuutta.

      Poista