Järähtelyä rillumarekisterillä

Hei, rillumarei!   

Kotimainen elokuva vuodelta 1954. 

Ohjaus: Armand Lohikoski
Käsikirjoitus: Reino Helismaa
Musiikki: Toivo Kärki
Pääosissa: Esa Pakarinen ja Irja Rannikko, tärkeissä sivurooleissa Sirkka-Liisa Wilén, Heikki Heino, Matti Aulos ja Kai Lappalainen.

Mitä oli rillumarei? Sen voi lukaista wikipedian artikkelista. Kyseisessä artikkelissa sotien jälkeinen rillumarei mainitaan vanhan suomalaisen rekilauluperinteen jatkajana. Siinä välissä muuten olivat mm. sota-ajan viihdytysjoukot samantyyppisine ohjelmistoineen. Sotien jälkeen Armand Lohikoski ohjasi paitsi lukuisia Pekka ja Pätkä -elokuvia, myös jatkoa elokuvalle Rovaniemen markkinoilla (1951), jonka tunnussävelmänä toimineen Reino Helismaan rallin mukaan nimettiin rillumarei, sotien jälkeinen rahvaanomainen musiikkiviihde.

Uusi elokuva sai nimen Hei, rillumarei! Sen sankarina esiintyy Esa Pakarinen, jonka roolihahmo on nimeltään Severi Suhonen, haitaria soitteleva ja lauleskeleva jätkä eli metsätyömies tai kullankaivaja. Severi saapuu osan matkaa junalla ja osan matkaa kävellen Lapista Helsinkiin sivistääkseen itseään. Kohtaaminen etelän elävien sivistyksen kanssa muodostaa elokuvan varsinaisen draivin, vaikka alkeellinen rötöstarinakin on sen päälle liimattu. Severi käy konsertissa, ihmettelemässä absurdistista näytelmää ja lopuksi oopperassa. Hän tiivistää kokemuksensa poistuessaan oopperan aitiosta kesken esityksen:

Ensin suap kuunnella laulamista, sitte näyttelemistä ja sitte tulloo molemmat yhtäaekoo!Minä oun sujut kulttuurin suhteen ja mänen kottiin.

Severi käy kipakkaa sanavaihtoa Kai Lappalaisen esittämän taidearvostelija Kehulan kanssa. Kriitikko kehottaa maalaismoukkaa pysyttelemään poissa taide-esityksistä. Severi nousee junaan matkustaakseen takaisin Lappiin ja kohtaa vielä samassa junassa entiset toverinsa, joitten kanssa alkaa pian sama rahvaanomainen rillumarei-rallatus kuin aikaisemminkin. Kohtausta katsellessa mieleeni hiipii isäni viljelemä sanonta: ”Jätkänmakkaraa koiralle ja koiranmakkaraa jätkälle.” Lisäksi mieleeni kasuaa ketjukolaaja-nimimerkillä kirjoitteleva nettihahmo, pitkäaikaistyötön merkonomi Savosta, miekkonen, joka yrittää lukea kaunokirjallisuutta sivistääkseen itseään vaikka Lentävä Kalakukko on odottanut asemalla jo vaikka kuinka kauan. (Tosin lienee niitäkin, jotka uskovat sen justiisa männeen.)

* * * *

Hei, rillumapunk!

Tuomas Salorannan kuningasajatuksesta kotimaisen scifi- ja fantasiakirjallisuuden uusrahvaanomaisen alalajin rillumapunkin maamerkiksi koottiin vuonna julkaistu 2015 antologia Hei, rillumapunk! Sen toimittivat Shimo Suntila ja Juha Jyrkäs. Esipuheessaan Shimo Suntila kertoo teoksen synnystä ja mainitsee rillumarein olleen aikansa kapinaa, jollaisena myös rillumapunk kokee esiintyä eli kuten Suntila rillumareita kuvailee:

...rillumareissa vastakkain joutui kansan kursailematon maku ja taide-eliitin pönöttävä ynseys. Rillumarei oli kapinaa.

Löytääkö lukija rillumapunkista jotain kuvatunkaltaista kapinahenkeä vai onko rillumapunk tulkittavissa cityhenkisen ja syrjäisen elämänpiirin kohtaamisiksi, riippunee lukijasta. Seuraavaksi oma lukijan näkemykseni novelli novellilta:

O. E. Lönnberg: Peikonkulta. Hieno tarina, joka saa alkunsa meluisasta olutkapasta ja sittemmin omassa hiljaisuudessaan pohtii nykyihmisen suhdetta yliluonnolliseen.

Boris Hurtta: Ainahan on maksettava, eikös juu? Menevästi kirjoitettu, sotienjälkeiseen aikaan sijoittuva rilluttelu, jossa markkinahenkiset muusikot ja muut esiintyjät keikkailevat.
Eero Korpinen: Jätkän kulta. Kulkija bunkkaa realistisesti kuvatulla tukkikämpällä kummitusjuttujen, laulelmien ja sahanviilauksen säestyksellä.
Nina Korento: Nurjapuoli. Naisimmeiset tekevät neuleita ja punovat samalla juonia Jussin pään menoksi uusrahvaanomaisessa fantasiatarinassa.
J. S. Meresmaa: Pirunkeuhko. Koskenkorvaa ei hallitse vodka vaan joku ihan muu. Pääsevätkö uittomiehet palkoilleen? Fantasiaa rajantakaisin maustein.
Jussi Katajala: Kultaa kalliimpaa. Kullankaivajatarina Helismaan ja Outsiderin hengessä. Mukana Lemmenjoki, robotti, karhu, marsilaiset ja Rovaniemi.
Toni Saarinen: Merkillisiä muistiinpanoja Markkinoilta (ontologinen matkakertomus Akatemialle). Steampunkhenkinen (?) tarina, joka toimii eräänlaisena Hei, rillumarei! -elokuvan peilikuvana. Sivistynyt herrasmies matkustaa Kaupungista kauas Lappiin, jossa on meneillään markkinat. Hänen kokemuksensa Luonnosta, kuten hän kohtaamaansa nimittää, sivuaa vastakkaiseen suuntaan Severi Suhosen kokemusta etelän taidenautinnoista:

Se tapahtui sattumuksen oikkujen kautta, mutta jälkikäteen olen useasti epäillyt tätä käsitystä. Sivistyksen, viisauden ja tieteen nimeen vannovien valistuneisiin korviin se varmastikin kuulostaa pelkältä mielettömyydeltä. Näin olisin itsekin ennen uskonut, mutta nuo päivät, jotka vietin Lapissa, muuttivat perusteellisella tavalla ajatusmaailmaani. Ehkä voisi jopa sanoa, että koko maailmankuvani kammettiin siltä akateemiselta jalustalta, jolle olin sen pystyttänyt, eikä pienin rooli ole juuri tällä tapahtumalla, jonka pian pyrin teille toistamaan mahdollisimman tarkasti.

Suomen Tasavallan satavuotisjuhlavuonna kulttuurikohtaamiset kaupunkien ja maaseudun välillä, jollaisia tämä novelli ja koko lukemani teos edustavat, yhdistävät pientä kansakuntaamme kiitettävälla tavalla.

Juha Jyrkäs: Tuopa tuoppi pirunkusta. Keittoa menee, kun vanhempi tilapäistyöläinen naistennaurattaja juorotellen paljastaa nuorukaisille menestyksensä salaisuuden.

Anu ja Eero Korpinen: Järvikylän Kaisa. Vieraan katiskan kokeminen tuottaa arvaamattomat seuraukset tässä uittomiesromantiikkaa hehkuvassa fantasiassa.
Jukka Särkijärvi: Viljaviinaa. Kammottavassa dystopiassa Alkon monopoli jyllää kylällä. Toisaalta poliiseja on vielä olemassa, toisin kuin meillä Siilinjärvellä, jossa nykyään järjestystä valvoo yksityinen vartiointiliike!
Jussi K. Niemelä: Tähtikalakukko. Spefiä ja fanifiktiota sisältävä juhannusidylli, jossa Suomisen perheen isä ja tähtien tasolla lentävä kalakukko pelastavat mitä pelastettavissa on varsinkin Hämeenkyrössä.
Kari Välimäki: Karhu ja savottalaiset. Vallattoman humoristinen fantasia, jossa karhu pelaa savottalaisten kanssa korttia.
Juri Nummelin: Plätsis, sanoi Eemeli, plätsis! Spefiä ja fanifiktiota yhdistelevä, sananmuunnoksilla pelittelevä vauhdikas eläkeläistarina Floridan auringon alta. Sisältänee pientä kriittistä piikkiä rillumarein jälkeiseen(kin) kotimaiseen viihdetuotantoon.
Shimo Suntila: Norvajärven meteoriitti. Vanhojen kotimaisten elokuvien tyyliä mukaileva ja rillumapunk-novellit yhteenkutova kertomus geologisista tutkimuksista Rovaniemellä.

Ihan kiva oli tutustua tällaiseen vanhaa elokuvaa uuteen kirjallisuuteen yhdistävään teokseen. Kirjoittajat ovat soveltaneet rillumarei-ajatusta monipuolisesti ja raikkaasti jättäen silti paikoitellen loimilangat kuultamaan kertomustensa uudenaikaisten viritysten lomitse.

Kirjassa on 235 sivua. Sen lukemiseen kului aikaa kolmisen päivää.