Jäinen vaeltaja – sata vuotta suomalaista tieteiskirjallisuutta

Scifi-osastolla seuraavana luettavakseni tarjoutui Tähtitieteellinen yhdistys Ursan järjestämään novellikilpailuun ja varhaisempiin suomalaisiin scifi-teksteihin perustuva antologia Jäinen vaeltaja, alaotsikkona sata vuotta suomalaista tieteiskirjallisuutta. Antologian toimittivat Jari Koponen, Olavi Markkanen, Ritva-Liisa Pilhjerta ja Pentti Holappa. Kirja ilmestyi vuonna 1986.

Teos jakautuu kolmeen osaan, ensimmäisessä esitellään tuoreen novellikilpailun satoa, toisessa vanhempia scifi-tekstejä aina ensimmäisestä, vuonna 1886 julkaistusta pakinasta lähtien. Kolmas osa on luettelo suomalaisesta scifi-kirjallisuudesta. Aluksi kirjasta löytyy toimittajien laatima esipuhe, jossa taas mainitaan kilpailuun lähetetyn aineiston tasoa vaatimattomaksi, mikä väite osoittaa arvioijen vaatimukset turhan korkeiksi, sillä ainakin esillä olevat novellit ovat kelpo luettavaa. Sananen jokaisesta novellista:

Osa I: Ursan novellikilpailun satoa

Matias Ranta: Jäinen vaeltaja. Hitaasti elelevä avaruusolio tutkailee maailmaa jääkuoren alta. Tunnelma tihenee loppua kohden.

Harri Närhi: Tuulen tuoksu. Liikuttava kertomus pariskunnasta yksinäisellä planeetalla. Rakkautta avaruudessa.

Sirpa Pasanen: Joulusauna. Mies rakentaa vieraalle planeetalle saunan tutkimusryhmän virkistysrahoilla ja osin omalla kustannuksellaan sekä hartiapankillaan. Kiva aihe!

Jouni Pohjola: Ruoho. Apokalyptinen myrsky tekee tuloaan. Mutta kuka polttaa ruohot?

Anetta Meriranta: Muumiot. Tutkimusapulainen kirjoittaa uskottavalla tavalla syrjäisen planeetan tutkijasta.

Kaj Niemi: Mikrobi. Keljumainen virus hankkiutuu maapallolle.

Harri Närhi: Kolmas kerta. Tieteellissävyisen alun jälkeinen tapahtumainkuvaus paljastaa kirjoittajan suurvaltapoliittisen paheksunnan.

Harri Närhi: Aurinkojumala. Turhaan selittelemättä tapahtunut hyppäys aikajatkumossa romahduttaa inkapapin uskon.

Johanna Sinisalo: Sorsapuisto. Tämän olin lukenut jo aikaisemmin. Oravat ja supikoirat ovat myös lisääntyneet epäilyttävästi meilläpäin.

Johanna Sinisalo: Tarina kuolleesta metsästä. Kirjoittaja nostaa terrorismin scifi-tarinan osatekijäksi.

Lumikki Tammi: Päivä vuonna miljoona. Aivan ihastuttavan naisellinen fantasiakertomus päivänpaisteisesta tulevaisuudesta.

Lumikki Tammi: Vierailu. Ihastuttavan arkipäiväinen kohtaaminen vieraan elämänmuodon edustajan kanssa.

Jussi Tanska: Vierailija. Harkittu, mutta tarinoivasti esitetty tarkanpuoleinen kuvaus toisenlaisesta eliöstä, jolla ei ole kahta jalkaa, kahta kättä ja kahta silmää yms.

Maarit Verronen: Saari ja lentäjä. Rennon keskustelun keventämä kuvaus vauhdikkaasta ja vaarallisesta avaruusturismista.

Osa II: Suomalaisia tieteisnovelleja sadan vuoden varrelta

Olavi Markkanen: Herätetyt. Pienoisnäytelmä vuodelta 1983. Tuo jotenkin mieleen Beckettin absurdistiset näytelmät. Tajusin yhtä paljon.

Seppo Lappalainen: Eliel tarjosi harvinaisen elämyksen. Novelli vuodelta 1975. Tulevaisuusvisio Helsingistä, jossa korkea veroaste on muodostunut työnteon kannustinloukuksi.

Ralf Parland: Kamreeri joka kavalsi kuun (Kamrern som försnillade månen). Vuodelta 1970. Kertoo jostakin. Mukana kamreeri, kuu, rapuja ja pomo.

Eila Pennanen: Viimeinen poikalapsi. Vuodelta 1959. Feminismi on saavuttanut huippunsa. Ainoa poikalapsi on naisten maailmassa kuin King Kong pilvenpiirtäjän huipulla.

Erkki Savolainen: Tietäjät itämailta. Vuoden 1937 novellissa käväistään aikakoneella Golgatalla erään pääsiäisen aikoihin. Sujuvasti kirjoitettu ja jännitteensä säilyttävä novelli.

Väinö Kanervo: Itään. Vuodelta 1930. Suomesta lähetetään länsimainen laivueellinen pommikoneita avustamaan nuorta Länsi-Siperian tasavaltaa taistelussa sosialismin jälkeen syntynyttä Itä-Slavian kuningaskuntaa vastaan. Suomen ja Ukrainan rajalla kaikki hyvin.

Toivo Pekkanen: Konehallitsijat eli tuhatvuotinen valtakunta. Tulevaisuusfantasia vuodelta 1929 kertoo siitä, miten ihmiskunta oppi olemaan nurkumatta koneitten toimiessa koko homman pomona.

Mika Waltari: Mies joka keksi ajatuksen siirron lait. Vuoden 1929 novellissa minä-kertoja kohtaa erikoisen nuoren kaverin, joka työkseen kaupittelee pölynimijöitä provisionipalkalla.

Arvid Lydecken: Tähtien tarhoissa. Ensimmäinen suomenkielinen scifi-novelli vuodelta 1912. Vuoden 2140 Helsinkiin ja muutamille muille paikoin sijoittuvassa tarinassa ratkeaa pelastaako Mauri Tanhua maailman, kun marsilaiset hyökkäävät. Kyseessä on nuorisolle suunnattu kertomus, jossa mm. mainitaan Luru Kiljusen keksimät mikrokiikarit.

Snygg illustrering av F. G. Ålander.

Viktor Pettersson: Kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Pakina tulevasta XXIV luvussa vuodelta 1886. Efter trettio år, suomentanut Erik Bäckman. Ensimmäinen suomalainen scifi-kertomus. Konkurssin tehnyt Trindlund-setä lähtee Amerikoihin, jossa nai varakkaan leskirouvan ja elelee 30 vuotta aviossa, kunnes rouva kuolee. Setä lähtee vaativaluontoisen tyttärensä Oppositan kanssa vierailulle Helsinkiin, syntymäkaupunkiinsa vuonna 1916. Pakinamainen kerronta sisältää kunnallispoliittista piruilua ja kirjoitusajankohdan tapain kritiikkiä. Mielenkiintoisin tulevaisuuskuva liittyy kahdesti mainittuun tunnelijunaan Helsingin ja Tallinnan välillä:

Salissa hän tutustui myös joihinkin naispuolisiin ilmailu- ja rautatieinsinööreihin, joista viimeksi mainitut olivat olleet rakentamassa Helsingin ja Tallinnan välistä uutta tunnelirataa. Onnistuttuaan nerokkaasti pitämään työntekijät aliravittuina ja täten pienentämään radan rakennuskustannuksia olivat insinöörit luonnollisesti saaneet tuntuvat lisäpalkkiot.

Kirjassa on 284 sivua. Lukeminen kesti ja kesti kolme päivää. Aika pientä merkkikokoa oli.