Maarit Verronen: Matka Albaniaan

Maarit Verronen (s. 1965) teki toukokuussa 1995 matkan Albaniaan ja kirjoitti sen matkansa pohjalta kirjan, jolle tuli nimeksi nasevasti Matka Albaniaan. Kirja julkaistiin vuonna 1997. Luin sen.

Verronen matkusti Oulusta junalla Turkuun, sieltä laivalla Tukholmaan, sitten junalla Malmööseen ja sieltä unkarilaisella Czardas-junalla halki maitten ja merien Budapestiin. Hän matkusti interrail-kortilla tarkoituksenaan kulkea rinkka selässä Balkanilla. Budapestistä matka jatkui Belgradin ja Skopjen kautta Albaniaan. Albaniassa Verronen liftaili ja matkusti bussilla. Paluumatka Skopjesta lähtien samaa reittiä, paitsi että Suomessa hän pysähtyi Helsinkiin.

Kaiken kaikkiaan Verronen selvisi matkasta lyhyessä ajassa, mutta sai silti matkastaan paljon irti. Minä en yleensä missään matkustaessa käy kenenkään luona ja ylipäätään juttelen kenenkään kanssa todella vähän. Verronen sen sijaan sai helposti kontaktin ihmisiin kaikissa maissa. Kirjasta lukemani perusteella Balkanin ihmiset osoittautuivat hyvin vieraanvaraisiksi ja sosiaalisiksi, lähimmäisestä huolta pitiviksi ihmisiksi. Kaikissa maissa tosin harrastettiin propagandapuhetta, jossa Balkanilla asuvia naapureita vähäteltiin, ehkä eniten vähäteltiin albaaneja – syystä joka jäi epäselväksi. Ilmeisesti Albaniassa ja Makedoniassa myös hämmästeltiin yksin matkustavaa naisimmeistä ja sen vuoksi hänestä pyrittiin pitämään huolta.

Jonkin verran vierailut eri kaupungeissa toistavat itseään, johtuen siitä, että Balkanilla kaupunkien nähtävyyksiin melko usein kuuluu bysanttilais-turkkilainen kukkulalle rakennettu linnoitus, kastro, fortezza tai mikäpähän tuota. Linnoituksissa on yleensä jonkinlainen museo ja sen lisäksi kaupungeissa on tietty kirkkoja, Albaniassa usein moskeija. Nämä museot ja moskeijat ja kirkot ovat sitten joko auki tai kiinni ja siten vierailut eivät lopultakaan poikkea kovin vahvasti toisistaan, mutta toisaalta samankaltaisuus juuri rakentaa kuvaa maan historiasta, sillä kaikkien kastrojen historiassa mainitaan illyyrit, sitten kreikkalaiset, roomalaiset, Bysantti ja turkkilaiset. Albanian selvästi merkittävin hallitsijakansa ovat olleet turkkilaiset, jotka hallitsivat maata jostain 1400-luvulta pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Toisen maailmansodan seutuun hallitsijoina käväisivät paikoin myös italialaiset, kreikkalaiset ja saksalaiset, mutta eiköhän turkkilaisilla ole ollut suurin vaikutus.

Albaanit ovat valtaosin islaminuskoisia, eteläosissa maata on tosin ortodokseja ja pohjoisessa katolilaisia. Ainut jumalanpalvelus mihin Verronen osallistui oli katolilainen. Käännytystyötä tekivät monet yksittäiset henkilöt ja ryhmät monista kristillisistä liikkeistä. Albaanit kertoivat Verroselle kuuluvansa kukin johonkin uskontokuntaan, joskaan kovin aktiivista ei entisen kommunistimaan porukoitten uskonnonharjoitus vaikuttanut olevan.

En malta olla laittamatta lainausta kirjan lopusta, koska se nyt erityisesti koskettaa minua:

Albania ei ole vain maa, se on myös käsite. Koska se ei ole matemaattinen vaan lähinnä mentaalinen käsite, se on väistämättä epätarkka – jopa henkilökohtainen ja ajan ja tilanteiden mukaan muuttuva. Albanioita on useita: niitä on lukematon määrä.

Minun albaniaani ei kirjoiteta isolla kirjaimella eikä sitä voida sijoittaa Euroopan kartalle. Se on yksityinen.

Vierailu Makedoniassa oli myös kiinnostava osa kirjaa. Ilmeisesti Balkanilla on lukuisia raunioituneita jäänteitä antiikin ajan kaupungeista, niistä ehkä joskus kuullaan vielä lisää.

Kirjassa on 202 sivua. Luin sen parissa päivässä.