Vuonna 1924 kuudetta kertaa ja
täydennettynä painoksena ilmestynyt Säkenistö on
kuvailevan alaotsikkonsa mukaan Kokoelma uudempaa suomalaista
runoutta. Nimiösivun tarkennuksen mukaan teos sisältää
Kolmenkymmenenyhdeksän runoilijan runoja ja muotokuvat.
Valikoiman kokosi ja alkusanan ensimmäiseen painokseen kirjoitti
Helmi Krohn. Runoilijat on esitelty järjestyksessä
syntymäajankohtansa perusteella.
Jotakuta saattaa hämmästyttää miten
vuonna 1924 puhutaan uudemmasta suomalaisesta runoudesta, joka
alkaa Oksasesta,
Yrjö Koskisesta ja Aleksis Kivestä. Voi olla, että
nykylukija kysyy, mitä sitten oli olemassa ennen tätä uudempaa?
Vastaus ei ole Lapin kesä, sillä sekin löytyy tästä
valikoimasta. Kosken omaa pätevyyttä ryhtyä vastausta itse
sorvaamaan, vetäisen esiin toisen valikoiman suomalaista runoutta,
sellaisen, joka on minulle tuttu lapsuudestani ja joka kykenee minua
paremman vastauksen uudemmuuden kysymykseen tarjoamaan. Suomen
Kirjailijaliiton kokoamaan, vuonna 1931 valmistuneeseen,
toistatuhatta sivua sisältävään teokseen nimeltä Suomen
runotar on valittu seuraava jaottelu vanhemman ja uudemman
suomalaisen runouden suhteen:
1. Suomalainen kansanrunous (Kanteletar
ja Kalevala), 2. Vanha taiderunous (Agricolasta Juteiniin vuodet 1542
– 1810), 3. Kansanmiesten runous (ns. kansanrunoilijain tuontanto),
4. Uusi taiderunous (Juteinista nykyaikaan eli vuodet 1810 – 1930).
Suomen runotar tahtoo
siis kunnianhimoisesti esitellä näytteitä koko
suomalaisesta runoudesta. Jaottelussa minua alkoi kiehtoa
kansanmiesten runous, johon tutustumiseksi Kuopion kirjastosta
näyttäisikin löytyvän sopiva, suppea teos nimeltä
Kansanrunoiliain runoja vuodelta 1898. Kahtoohäntä
antaavatko lainaan.
Säkenistö lähtee liikkeelle
kuopiolaislähtöisestä August Engelbrekt Ahlqvistista (1826
– 1889), joka runoili nimimerkillä Oksanen. Hän oli
mielenkiintoinen kulttuuripersoona, johon tekee mieleni tutustua myös
lähemmin. Oksanen kirjoitti runon Säkenet, jossa säkenet
merkitsevät kipunoita, joita sepän pajan savutorvesta kohoaa ilmaan
ja jotka voivat otollisissa oloissa sytyttää lähiseudut roihuun.
Runoilija toivoo runojen muodostuvan vastaanottavaisessa
kuulijakunnassa kipunoiksi, jotka saavat laulun leimuamaan Suomen
kansassa. Tämän runon kielikuva on lukemani teoksen nimessä
laajennettu Säkenistöksi, jonka ylevyyttä tavoitteleva
kansallisen herätyksen meininki näkyy monissa isänmaallisissa tai
muulla tavoin moraalisesti kohottavissa runoissa. Oksanen itse
kirjoitti Savolaisen laulun, nykyään Savon maakuntalaulun.
Nykylukija saattaa näistä säkenistä nousta palontorjunta-asemiin,
mutta kirjasta löytyy myös Aleksis Kiven kaltaisia
runoilijoita, joille runo ei ole juhlapuheeseen sepitetty
kaunismittainen jatke vaan runoilijan oman sisäisen palon soipa
ilmentymä. (Ehm.) Myös Aleksis Kiven runoja tekeepi mieleni
lukaista.
Kaiken kaikkiaan tämä pieni runokirja
eksyi käsiini kirjaston hyllystä ihan sattumalta. En ollut
suunnitellut sitä lainaavani, mutta tiiviin kokonsa vuoksi se vetosi
minuun kuin spanielin silmät, niin että sujautin sen pussiini ja
lukaisin läpi. En kuitenkaan selvinnyt kirjasta ihan noin vain.
Kerran jos toisenkin etsiydyin tietokoneelle hakemaan lähempää
tietoa kirjan runoilijoista ja heidän runojensa aihepiiristä.
Hektisestä elämäntilanteestani huolimatta toivon voivani keskittyä
myös hakujeni kautta löytämiini kiehtoviin 1800-luvun teoksiin.
Vuoden 1924 Säkenistössä on
208 sivua ja sen lukaisemiseen kului minulta kolme päivää.
Nykynäkökulmasta käsin on tosiaan mielenkiintoinen rajaus "uudelle runoudelle"...
VastaaPoistaPitäisikin katsoa jostain noita varhaisempia painoksia Suomen runottaresta, olen tässä pitkin kesää selaillut 90-luvun painosta mutta kiinnostaa mitä on tiputeltu matkan varrella pois.
Ja tietysti pitäisi joihinkin runoilijoihin tutustua paremmin. ja ehkä myös muihin näihin vanhempiin antologioihin...
Minusta tuo 90-luvun painos vaikuttaisi kiinnostavalta. Vuoden 1931 ensimmäisessä laitoksessa on jo mukana tulenkantajiakin, mm. Mika Waltari runolla Nuoruus.
PoistaKansanmiesten runoutta (mm. Olli Kymäläistä) on tässä Suomen runottaressa mukana yli sata sivua, niin että voisin tietysti lukea suoraan sen osion, ei tarvitsisi kirjastosta lainailla.
On hämmästyttävää, miten paljon taitavia kirjoittajia katoaakin historian hämärään, saatamme tuntea heidän runoihinsa perustuvia lauluja, mutta emme itse kirjoittajia tai heidän muuta tuotantoaan.
Tässä 90-luvun painoksessa on sekalaisia yksittäisiä runoja kansanmiehiksi laskettavilta (joista mm. yhden Olli Kymäläisen runon nappasin taannoiselle runokävelylle luettavaksi), ja myös Larin Paraskea, Mateli Kuivalatarta jne. eli kansannaisia (ja osa lienee sellaisia joiden lauluja on myös Kantelettareen päätynyt)
PoistaJa tosiaan noita selaillessa on myös hassua törmätä hyvinkin tuttuihin fraaseihin tai laulun sanoihin joita ei ole ikinä oikein ajatellutkaan että ne on joku runoilija runoillut, tottahan ne ovat aina olleet olemassa ja sitä ennen tyhjästä ilmasta ilmestyneet :)
Mieleen tuli myös siitä "uudemmasta taiderunosta" että muutamaan kirjoittajaan pitäisi taas tutustua vähän paremmin...
Arvaanpa ihan, että olet lausunut tuon Suomess' ei elä runoilla. Valitettavasti tässä vanhemmassa Runottaressa ei ole noitten naisten laulamia kalevalaisia runoja merkitty naisten nimiin, ne lienevät mukana vain Kalevalan ja Kantelettaren runoina.
PoistaJoo, on yllättävää miten monet laulujen sanat löytyvätkin näistä vanhoista runokirjoista. Suonion suksimiesten laulua laulettiin innolla kansakoulussa:
"Ylös Suomen poiat nuoret,
ulos sukset survaiskaa!
Lumi peittää laaksot, vuoret,
hyv' on meidän luikuttaa!
Jalka potkee,
suksi notkee
sujuilevi sukkelaan!"
Tuota kansanrunoilijaryhmää edustavat hienosti myös Rautalammin talonpoikaisrunoilijat Pentti Lyytinen, Anna Reetta Korhonen, Pentti Halttunen ja suurin heistä, Paavo Korhonen.
VastaaPoistaVihta-Paavo Korhonen ja Pentti Lyytinen ovatkin runoilijoina mukana Suomen runottaressa, samoin kuin Kansanrunoiliain runoja -teoksessa.
Poista