August Strindberg: Onnellisten saari ja muita kertomuksia

Ruotsin kirjallisuuden suuri August Strindberg (1849 – 1912) kirjoitti 1880-luvulla historiallisiin ympäristöihin sijoitettuja novelleja, joista suomennettuina julkaistiin vuonna 1990 valikoima nimeltä Onnellisten saari ja muita kertomuksia. Novellit suomensi Antero Tiusanen. Takakannessa on lyhyesti mutta erinomaisesti kuvailtu kutakin novellia.

Kehitystä (Utveckling, 1883). Jäntevä ja silti pohdiskellen etenevä novelli nuoresta, uskonnollisesti virittyneestä kuvataiteilijasta 1500-luvun alussa eli renessanssin ja reformaation tulohaminoissa. Päähenkilö on nimeltään Botvid. Hänen maallinen, kauneudenhaluinen vastahahmonsa on nimeltään Giacomo. Tavoiteltavana toimii neitonen nimeltä Maria, Gripsholmin linnanvartijan tytär, jota Botvid aidosti rakastaa, mutta jonka hän ujouttaan luovuttaa Giacomon käsiin. Giacomo maalaa neidon sensuelliksi Mariaksi munkkiluostarin alttaritauluun. Aikakauden aatemaailma, mystillis-katolisen kristillisyyden vaihtuminen riisutumpaan reformoituun uskonnonharjoitukseen toimii tapahtumien kiihdyttäjänä ja luo tarinaan jännitteen muutoin melko tavanomaisen rakkauskertomuksen lisäkkeeksi. Tai oikeammin rakkauskertomus se taitaa lisäkkeenä ollakin. Kyse on sen pohdinnasta, mikä on aitoa (tai mitä on kauneus). Strindberg kuvaa Gripsholmin kartusiaaniluostarin elämän askeettisempana kuin on reformoitu uskonharjoitus. Ajat ja osat vaihtelevat, eikä edes Botvid pysy kylmänä näille vaihteluille. Sattuneesta syystä haluan näinä kuvallisina aikoina poimia tähän kuvainpalvontaan liittyen repliikin:

Enhän minä rakastanut hänen ruumistaan, sillä se viruu tuolla ylhäällä vuoteessa, en minä rakastanut hänen sieluaan, sillä sehän on yhä tuolla hänen ruumiissaan, minä rakastin hänen kauneuttaan, ja se on jotain muuta, korkeampaa kuin sielu ja ruumis. No, minä näen hänen kauneutensa uudelleen ja palvon sitä ja se on täällä!

Suojelijat (Beskyddare, 1883). Kertomuksen pääosassa on kannunvalajan kisälli, joka on fyysillisesti erilainen kuin muut ja hänen mestarinsa, joka on edistyksellisyydessään erilainen kuin muut. Tapahtumat sijoittuvat Tukholmaan Kalmarin unionin aikaan, 1440-luvulle, jolloin saksalaisilla oli vahva asema unionin hallinnossa. Vahvaa asemaansa puolustivat myös kannunvalajain killan mestarit, joita oli koko kaupungissa vain neljä. Kyse on kekseliäisyydestä, uusien tapojen esiin murtautumisen vaikeudesta ja hyväosaisista, jotka haluavat pitää kaiken itsellään.

Uusin asein (Nya vapen, 1883). Verot köyhälistön verta juopottelevat tässä tarinassa, joka sijoittuu noin 1560-70-lukujen Öölantiin, josta ei alvariinsa juttuja kuulekaan, ehe-ehe. Parasta on maaseudun kuvaus, sen sijaan tarinan opetus, jos tässä sellaista haluaa nähdä, ei aukene mulle. Öölannin maaseudussa on Strindbergin kertomana jotain samaa kuin Liivinrannassa, jossa mereltä leviävä hiekkamaa asettaa viljelylle vaatimuksensa.

Onnellisten saari (De lycksaliges Ö, 1884). Käynnistyy laivamatkalla kohti Uuden Ruotsin siirtokuntaa. Atlantilla alus ajautuu myrskyssä karille ja matkalaiset joutuvat aloittelemaan uuden elämän tyhjin käsin paratiisillisella saarella. Vähän kerrassaan juttu kääntyy ivailuksi Strindbergin oman ajan yhteiskunnallisista oloista. Siis nimenomaan oloista Ruotsissa. Eihän Suomessa tällaista sattuisi? Ei Suomessa pappi voi menettää muistiaan ja julkisesti väittää ihmisille, ettei ennen vedenpaisumusta Raamatussa verta vuodateta. Eihän voi...? Kaikkiaan ehkä himpun verran turhan pitkä ja seikkaperäinen ivailu minun makuuni, mutta varmaankin olisi sopivalla mielialalla voinut tuntua hauskaltakin.

Kirjassa on 175 sivua. Lukaisin sen neljässä päivässä, novelli/päivä.