Pirkko Saisio: Slava! Kunnia.

Pirkko Saisio (s. 1949) kirjoitti vuonna 2015 kantaesitetyn laulunäytelmän Slava! Kunnia. Alaotsikkona Oligarkkien ooppera. Näytelmä kertoo mm. Venäjästä.

Luin näytelmän, koska näytelmäin lukuhaaste Shakespearen sisarukset on kutsunut minua lukemaan näytelmiä. Tästä näytelmästä luin Tarukirja-blogista. Margitin kuvaus näytelmästä herätti toiveen siitä, että tässä saattaisi olla jotain minulle. Valitettavasti ei niin hirveästi ollut, sillä enimmäkseen näytelmässä pelataan kuluneilla mielikuvilla jopa siinä määrin, että lavalle nousee histoorian henkilöitä kuten Iivana Julma, Katariina Suuri ja Potemkin sekä Gagarinin Juuri. Tosin tyylilajina on mustanpuhuva iloittelu, joten siinähän ne menevät, saattaa olla, että katsomossa olisin hirnunut itseäni nuorempien mukana.

Venäjä tarkoittaa siis hallitsijoita, varsinkin hirmuhallitsijoita. Gorbatsovia tai Hrustsovia ei näytelmässä mainita. Ihme kyllä ei mainita myöskään Stalinia. Nykyinen vallanpitäjä esiintyy näytelmässä nimellä Volodja. Ulkomaisista valtaan pyrkijöistä ovat mukana slaavilaisen naapurivaltion kranssipäinen ex-pääministeri Julija Tee ja pohjoisen Korean Kim Jong-Un. Kansan osa on palvoa hallitsijaa, olla alistuva ja antaa kaikkensa hallitsijan kilven kiillottamiseksi. Kuten muista yhteyksistä tiedämme, Venäjällä kansa mukamas tarvitsee jonkun johtajan, jonka vastuulle kaiken voi sälyttää. Suomessahan näin ei ole, kuten Posti-gatesta tiedämme ja kuten kukaties tulemme tietämään hiljattain sovitusta rahansiirrosta etelään.

En saa ihan tarkkaa selkoa siitä, mitä Saisio näytelmällään tahtoo sanoa. Ehkä ei hupailua kummempaa? On mukana koskettaviakin kohtia, kuten varsinkin kansikuvaankin nostettu äitien kuoro Tuonelan virralla. Äidit laulavat etsiessään tapettuja poikiaan. Myös äidin vieneelle mustalle korpille osoitettu laulu toimii hienosti. Nämäkin ovat kovin tuttuja teemoja Venäjästä kerrottaessa. Mielenkiintoisin kohta tuli eteen haudan takaa suoraan kosmoksesta eli Juri Gagarinilta, joka kuvailee itseään matemaatikoksi ja rakkaudesta hän sanoo seuraavasti:

Kauneus on rakkautta. Epäloogisuus on rumuutta, mistä täytyy seurata, että se, mikä ei seuraa logiikkaa, on rakkauden vastakohta.

Näytelmässä on 156 sivua, lukeminen kesti kaksi päivää + yhden välipäivän.