Alapitkällä museossa ja Iisalmessa

Suomen Asutusmuseo, Alapitkä

Olimme varustautuneet matkustamaan tänä kesänä Uudellemaalle vieraillaksemme ensi kertaa Tammisaaressa ja Hangossa. Kun koronaluvut alkoivat kohota, rupesimme empimään. Päätimme lyhentää kolmipäiväiseksi sovittua vierailuamme, mutta käyttämämme nettivarausjärjestelmä ei hyväksynyt muutosta. Näin ollen peruimme koko reissun. Ehkä se joskus toteutuu.

Lohduksi itsellemme päätimme käydä päiväreissulla jossain lähialueella. Valitsin tähän tehtävään Iisalmen, jonka museaalista tarjontaa kohentelin Lapinlahden kunnan alueella, Alapitkän kylässä, sijaitsevalla Suomen Asutusmuseolla. Vaimoni hyväksyi ehdotukseni, vaikkei hän innokkaimpia museoissa luuhaajia olekaan.

Asuimme aikoinaan evakossa Alapitkällä, kun taloamme remontoitiin. Tästä on aikaa yli kaksi vuosikymmentä. Kuulemma asutusmuseo täyttää vasta tänä vuonna 20 vuotta, joten tuolloin emme olisikaan siellä voineet vierailla. Useita kertoja on kumminkin tullut ohi ajettua viitostietä pitkin, mutta eipä ole joutanut pysähtymään.

Suomen Asutusmuseo, Alapitkä

Vierailu Suomen Asutusmuseossa oli antoisa. Luovutetusta Karjalasta sodan jaloista nykyisen Suomen alueelle siirtyneet evakot saivat asuttavakseen tiloja, jotka turvasivat heidän toimeentulonsa sodan jälkeisinä aikoina. Asutusmuseo on katsaus itäisestä Karjalasta, Salmin pitäjästä Alapitkälle muuttaneen sisarusparin elämään. Heidän Alapitkälle vuonna 1947 noussut maatilansa, jonka maat he olivat saaneet haltuunsa maanhankintalain nojalla, päätyi heidän kuoltuaan asumattomaksi. Vuonna 2000 tilan pihapiiristä valmistui museo, joka aitojen, hyvin säilyneitten rakennusten, esineitten, valokuvien ja asiakirjojen kautta valottaa nykykansalaiselle miltä sotien jälkeen uusiin oloihin siirtyneitten ihmisten elämänpiiri on näyttänyt. Asutusmuseon lähellä sijaitsevan tsasounan edustalle on pystytetty asutustoiminnasta vastanneen Veikko Vennamon pysti, jonka teki muinainen naapurimme Herman Joutsen.

Panimomuseo, Iisalmi

Iisalmessa vierailimme pikaisesti Panimomuseossa. Pidän oluesta, joten aihe kiinnosti. Paljon hauskoja mainospaloja osui katseltavaksemme. Usein toistui iskulause: ”Iisalmesta ihmeen hyvää”. En saanut selville onko lause Olvin käyttöön kehitetty vai aikaisempaa perua. Esittelyä ei ollut, mutta museo olikin jo kiinni menossa, joten meidänkin oli riennettävä matkallamme eteenpäin.

Kustaa Adolfin kirkon kellotapuli, Iisalmi

Menimme Iisalmen vanhalle kirkolle, joka on nimeltään Kustaa Aadolfin kirkko. Kirkko oli tietenkin suljettu. Hautuumaan työntekijät taisivat livahtaa kahvitauolle, joten emme päässeet kurkistamaan sisään tähän vuonna 1780 avattuun kirkkoon. Sen sijaan otin kuvan kellotapulista, jonka seinässä kerrottiin sen olevan vuodelta 1700. Wikipedian mukaan olisi 1700-luvun puolivälistä.

Sitten kävimme Juhani Ahon museossa Koljonvirran maisemissa. Katselimme Ahojen aikoinaan isännöimää pappilaa ja sen esineitä virsikanteleesta kirjoituskoneeseen. Kiersimme Suomen sodan vaiheista kertovan polun, jonka varrella oli jonkin verran itikkata. Lopuksi einehdimme grillillä viitostien varressa ja ajelimme kotiin.

Tämä lyhyen reissun anti ilmensi minusta omalla pienimuotoisella tavallaan Suomen asemaa Venäjän ja Ruotsin välissä. Suomen historiaan liittyvät sota, uskonto, kotirauha, työ sekä pyrkimys kehitykseen, vaikka sitten vaatimattomillakin keinoilla.