Powered By Blogger

maanantai 18. tammikuuta 2021

Kuultua kansien välistä – Radioteatteria luettuna

Kuunnelmavalikoimassa Suomalaisia kuunnelmia 1975 – 1977 kirjan toimittaja Solja Kievari esittää kysymyksiä kuunnelman kirjoittajille otsikolla Miten kuunnelmani syntyvät – kolmen kirjailijan haastattelu. (Haastateltuina Antti Tuuri, Eila Pennanen ja Hannu Mäkelä ) Vastaukset ovat aika totutun oloisia. Tein haastattelusta oman mukaelmani. Koska kyseessä oli viimeinen kuunnelmavalikoima, jonka tähän hätään lukaisin, ajattelin vastata omasta puolestani kysymyksiin kuunnelmien lukijan kannalta. Esitän seuraavassa ensin Kievarin laatimat kysymykset kirjailijoille ja sitten väännän niistä kysymyksiä itselleni kuunnelmien lukijana sekä tottakai vastaan kysymyksiini.

"Lounaan jälkeen vetää vaateriin..."
Miten kuunnelmasi syntyi? Miten lukukokemukseni rakentui? Luin ensin esipuheet ja mahd. kirjailijakuvaukset, sitten kävin läpi kuunnelman alussa mainitut roolihahmot ja heitä esittäneet näyttelijät. Sitten luin tekstiä kuin näytelmää, usein sovitin mielessäni vuorosanoja roolia esittäneelle näyttelijälle, mikä elävöitti lukukokemusta aika tavalla.

Keräätkö aineistoa vai keksitkö kaiken? Mistä sain päähäni lukea juuri nämä kuunnelmat? Osallistuin lukuhaasteeseen nimeltä Shakespearen sisarukset, siinä oli tarkoituksena lukea näytelmiä. Ajattelin, että kuunnelmatkin käyvät. Katsoin Kuopion kaupunginkirjastoston nettihakemistosta mitä kuunnelmakirjoja sieltä löytyi ja nyt olen nähdäkseni kaikki yksitoista Kuopion kirjastosta löytyvää Radioteatterin kuunnelmavalikoimaa lukenut. Ensimmäiset luin helmikuussa 2020, kaksi joulukuussa 2020 ja loput seitsemän tammikuussa 2021. Yhteenä vähän yli sata kuunnelmaa, jotkut lyhyitä varttitunnin kuunnelmia (mikä ei vähennä niitten arvoa laisinkaan) ja pisimmät jotain puolentoista tunnin luokkaa ehkä ylikin.

Miten kokonaisuus hahmottuu? Onko luettua kuunnelmaa vaikea hahmottaa? Tämä kysymys on oikeastaan vähän kreisi vaikka itse sanonkin. Onko runoa tai romaania sitten jotenkin helpompi hahmottaa? Jotkut kuunnelmat, joissa on iso osuus lauluilla tai erityyppisillä runoilla tai äänimaisemilla varmasti kärsivät pelkästä  lukemisesta. Varsinkin lauluosuuksia on minun toisinaan vaikea itselleni säveltää saatikka esittää. Toisinaan välimusiikin luonnehdinnasta on sitten ollut hyötyäkin kuunnelman tyylin honaamisessa.

Montako versiota kirjoitat? Koenko joskus saman kuunnelman eri tavoin esitettynä? Varmaan olen joitakin kuunnelmia ymmärtänyt ihan eri tavoin kuin niitä kuunnelmiksi asti saattaneet. Tällaiset kuunnelmat ovat minulle auenneet hankalammin. Joskus tietyn näyttelijän äänen mukaantulo on vaikuttanut koko kuunnelman tyylin avautumiseen.

Miten saat kuunnelmasi henkilöt elämään? Jäävätkö luettujen kuunnelmien hahmot paperisiksi? Toisinaan käy näin. Pääasiassa kyse on kuunnelman teknisestä rakenteesta. Hyvä vuoropuhelu toimii mielestäni myös luettuna. Tässäkin tietysti näyttelijän äänen ja olemuksen saaminen päähänsä auttaa ihan tolokuttomasti.

Mikä kuunnelman kirjoittamisessa on mielenkiintoisinta, mikä hankalinta? Mikä kuunnelman lukemisessa on hauskinta, mikä tympäännyttävintä? Hauskinta on löytää se mielenvire, jossa tuntemani näyttelijät puhkeavat puhumaan lukiessani kuunnelmaa, jota en tunne entuudestaan. Esimerkkeinä vaikkapa Jussi Jurkka Norjan kuninkaana puhuttamassa onnekasta Audunia, Kauko Käyhkö pitkään istuneena vankina rauhoittelemassa ensikertalaista tai Aila Arajuuri ja Elina Salo huolettomina teini-ikäisinä sisaruksina järjestelemässä äidin hautajaisia viimeisillä rahoilla. Ja entäpäs Reino Valkama sydänkipuisena ukkina merellä kalassa nuoren Martti Katajiston kanssa. Tietenkin myös hyvän kuunnelman tarinaa on nautinto lukea. Tympeintä on se, että lukeminen yleensä kestää tuskastuttavan kauan. Tunnin kuunnelman lukeminen saattaa viedä minulta joskus aikaa kolmesta neljään tuntiin – jopa kauemminkin.

Mitä teet kun teksti ei luista? Sama. Lasken sivuja ties miten monennenko kerran ja koetan puurtaa läpi erilaisin henkisin kannustein. Lisäksi ahmin juustoa ja kittaan kahvia.

Milloin ja miten kirjoitat? Milloin ja miten luen? Aamupäivät ovat minulle parasta lukuaikaa. Lounaan jälkeen vetää väkisin vaateriin. Usein nukahtelen lukiessani. Joskus iltaisin otan lukemisessa sisuuntuneen loppukirin. Se ei kuitenkaan ole kovin laadukasta lukemista.

Kåpijokatti

6 kommenttia:

  1. Näitä kuunnelmajuttujasi on ollut hauska lukea. Kissa on kovin ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Kyllä kuunnelmia oli jännä lukea, mutta ehkä tuli mulle vähän turhan iso annos kerralla. Kissa on pojan kissa, mutta nyt jo samaa perhettä meidän kanssamme. Pitempikarvaisesta kissasta ei aina meinaa saada selvää makaako se selällään vai kyljellään. Tuossa kuvassa kai lähinna selällään...?

      Poista
  2. Mainiota juttua :)
    Ja minullakin kyllä vaikka näytelmiä mielelläni luenkin niin niiden välillä pitää kyllä lukea muitakin kirjallisuuslajeja, ja sinä olet tosiaan vetänyt näitä kuunnelmia kunnioitettavaa tahtia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt on kuunnelmat luettu. Tein niistä listaustakin, mutta linkittää en viitsi, kun on niin lyhyt pätkä jokaisesta kuunnelmasta. Mutta semmoisen listan laadin missä on kirjoittaja ja kuunnelma. En taida juuri muuta kuunnelmien osalta jaksaa. Ifigeneia Auliissa näytelmän ajattelin vielä lukaista, tuskin muuhun enää ottaudun. Sitten teen listan niistä näytelmistä erikseen.

      Poista
  3. Mukava ja analyyttinen juttu kuunnelmista. Chapeau sinulle myös tuosta isosta suorituksesta! Itse en oikein osaa lukea kuunnelmia enkä juurikaan näytelmiä. Jouduin kuitenkin joulun aikana korjaamaan tätä asennettani luettuani Sofokleen Antigonen ja Kuningas Oidipuksen. Järisyttäviä draamoja! Postaan edellisestä Gregoriuksen Klassikkohaasteessa, jossa lienet sinäkin.
    Hyvää uutta vuotta ja kiitos taas menneen vuoden blogiystävyydestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää Uutta Vuotta! Kiitokset Sinulle kannustuksestasi ja mukavista vanhemman kirjamaailman esittelyistä!

      Oidipuksen olen lukenut parina suomenteena, Antigonea en tunne. Pitää varmaan ruveta viikonloppuna lukemaan sitä Ifigeneia Auliissa näytelmää, että voin siitä kirjoittaa ja samalla keskustella näytelmästä Aristoteleen kanssa, joka kuuluu lukeneen myös jatko-osan Ifigeneia Tauriissa. Sitä tehen sitten saan näytelmien lukemisen päätökseen ja pääsen rauhassa keskittymään talven riemuihin eli lumen kolaamiseen ja varastointiin kotipihallani.

      Poista