Powered By Blogger

keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Kymmenen vuotta kirjablogeerausta

Kymmenen vuotta sitten sain päähäni, että alkaisin pitää kirjablogia! Olin juuri täyttänyt viisikymmentä. Synttäreilläni lausuin äitini kanssa Hellaakosken runoa Lentävä hollantilainen. Nyt on äitini ollut tuhkana mullassa pian viisi vuotta. Isäni kuolemasta on paljon pisempi aika, hän kuoli viides päivä toukokuuta nelisenkymmentä vuotta sitten. Hän se aikoinaan sitä Hellaakoskea kotona lausui. Kymmenen vuoden aikana moni muukin tuntemani hahmo on kuollut, monta on silti yhä elossa. Tämä on varmaan jo kolmas tietokone, jolla kirjoittelen kymmenen vuoden aikana. Työpöytäkin on muuttuillut, nykyisen kanssa tulen hyvin juttuun.

Kymmenen vuotta sitten olin kevättalvella saanut kyllikseni lumitöistä. Tästä syystä valitsin hetken mielijohteesta nimimerkikseni ketjukolaaja. Samanlainen runsasluminen talvi nähtiin nytkin. Olen ollut aika uupunut. Ei ole tullut luettuakaan juuri mitään. Blogia aloittaessani en ollut ajatellut lukea niinkään paljon kuin olen blogia pitäessäni lukenut. Ennen blogia luin 0 – 3 kirjaa vuodessa. Blogini eräs ajatus oli testata sitä, olinko menettänyt jotakin, kun en ollut lukenut kirjoja enempää. Vastaan suoraan, että ei siltä tunnu.

Kaunokirjalliset teokset etenevät mielenkiintoisena alkavan elokuvan tavoin: kun tulee aika vastata kirjan herättämiin kysymyksiin, pakenee kirjoittaja tuttuihin latteuksiin tai epämääräisyyteen. Tähän voi tietysti väittää, että eikö lukija itse sitten voi etsiä vastausta kirjailijan esiin nostamiin kysymyksiin? Varmaan voi, mutta eiköhän niitä kysymyksiä ilman vastausta ole itse kullakin jo ennestään ihan omiksi tarpeiksi. Jos kirjailija esittää kysymyksiä, eikö olisi kohtuullista edes yrittää vastata muutenkin kuin, että elämän tarkoitus on elää tai rakastaa tai että kaikki on turhuutta tai mielettömyyttä. Näistä neljästä vaihtoehdosta olen itse aina eniten viehättynyt mielettömyydestä, sillä siihen vaikuttaa sisältyvän jonkin sortin pakotie loppumattomien kysymyksien peilitalosta.

Olen ollut ymmärtävinäni, että monet blogeeraajat kertovat oppineensa lukemaan jo ennen kouluikää ja että lukeminen on heille jonkinlainen välttämättömyys, johon he ovat niin tottuneita, että lukevat läpi ikänsä. Onnittelen näitä ihmisiä siitä, että he ovat löytäneet elämälleen jotakin sisältöä. Katselen minäkin urheilua tv:stä ja joskus olen käynyt katselemassa paikan päälläkin. Lisäksi olen katsellut elokuvia tv:stä ja toisinaan näytelmiä Kuopion teatterissa, kuunnelmia olen kuunnellut aikoinaan radiosta ja nyttemmin netistä. En pidä penkkiurheilua, elokuvia, näytelmiä enkä kuunnelmia elämäni sisältönä, ne ovat ajanvietettä, jolla voi täyttää päiviänsä ja iltojaan. Lapsesta asti paljon lukeneet saattavat tietysti suhtautua kirjoihin samalla tapaa.

Minä, joka opin lukemaan kansakoulussa ja sielläkin vähän tankkaamalla, saatan hyvinkin tankata vielä joitakin kirjoja ja miksen niistä kirjoittaisi tähän blogiini, kun käytössäni sellainen sattuu olemaan. Saattaa hyvinkin olla, että vanhenemisen mukanaan tuoma simpukoitumiseni toisinaan hellittää ja innostun lukemaan enemmänkin, mutta eiköpähän itse kullakin etsiydy pykälään se jäähdytteluvaihde jossain kohti harrastusta. Kymmenen vuotta kirjojen parissa on ollut yksi kymmenen vuotta immeisen elämässä. Kaikki ei ole mennyt niin kuin kaupunginkirjastossa, kunnankirjastosta puhumattakaan. Toisinaan on minut kumminkin vallannut se epäaito humaltuminen, jonka aikana tunnen olevani mieluummin vaikka kirjaa lukemassa kuin aaltona jäisessä vankilassa. Tosin monasti kirjan luettuani olen aidosti humalluttavalla aineella huuhdellut lukemisen aiheuttaman turhautumisen tunnon poies. Ihmisolento voi niellä paljon, mutta kuten keskivartaloltaan suuri runoilija voisi sanoa: mieluummin nielen vaikka kieleni kuin tässä tai missään muussakaan asiassa muutan mieleni.

Linkki blogini ensimmäiseen tekstiin.

15 kommenttia:

  1. Paljon onnea pyöreistä blogivuosista! Olipa hauska kuulla tarina nimimerkkisi takaa. Ja kiinnostavaa, että päätit perustaa kirjablogin, vaikka et edes lukenut kovin paljon. Ei aivan tavallisin kirjablogin syntyhistoria siis. Kiva on ollut seurata blogiasi!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut kymmenestä blogivuodesta! Sinun persoonallisia kirjoituksiasi on aina mukava lukea.

    VastaaPoista
  3. Mukava bloggaus, kiitos! Paljon onnea 10-vuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
  4. Onnea ja iloa tuleviinkin hetkiin! Blogisi on yksi mielenkiintoisimmista.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut! Elämän sisältö muodostuu kai monesta, lukeminen ei ole ainakaan kovin haitallinen osa siinä.

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea kymmenen vuoden rajapyykin saavuttamisesta!

    Lukeminen taitaa tosiaan herättää kysymyksiä kaiken aikaa. Mutta eikö juuri se olekin kivaa? Voi vertailla, mitä ja miten joku kuvaa asioita, jotka joku toinen näkee eri tavalla ja itse ehkä vielä kolmannella tavalla.

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kaikille kannustavista kommenteista! Sain eilen rokotuksenkin, niin että jospa tästä vielä toipuisi joukon jatkoksi.

    VastaaPoista
  8. Onnea kymmenvuotiaalle!
    Blogisi persoonallinen ote ilahduttaa, ja hyvähän se on että kirjablogien joukossa on myös heitä jotka ei suhtaudu lukemiseen ihan niin vakavasti :)

    Mieleen tuli myös että kun kirjailija esittää kysymyksiä vastaamatta niihin (ainakaan tyydyttävästi) ja lukijalla saattaa olla ihan tarpeeksi niitä oman elämänkin kysymyksiä, niin niitä kirjailijan kysymyksiä lukemalla voi kuitenkin saada omiinkin kysymyksiin uutta näkökulmaa, joka voi auttaa ratkaisua kohti...

    VastaaPoista
  9. Onnea blogiystävälleni!
    Kiitos innostavista ja hauskoista postauksista, kiitos uskollisesta kommentoinnista, joka avaa usein ihan uuden uuden näkökulman käsiteltävänn asiaan. Lämmöllä muistan Leningrad-Berliini -haastetta ja erinomaisia romaanipastissejasi. Tämä viimeinen kuunnelmaurakkasi on myös vaikuttava.

    VastaaPoista
  10. Tuo Taiteiden aukion iltatunnelma on vaikuttava. Siinä istut hyvän venäläisyyden ytimessä: kunpa se jälleen palaisi!

    VastaaPoista
  11. Kiitokset kannustuksesta myös teille herroille! Vuosien varrella olen saanut Teiltä kummaltakin paljon ilon aihetta.

    Onhan se totta, että oman elämänsä ratkaisujen hakeminen kirjallisuudesta on vähän niin ja näin, mutta toisaalta kai se olisi vielä höpsömpää jättää kokonaan ratkaisut hakemati? Niin että lukee tai laskee, ainahan siinä jonkinlainen haku voipi olla päällä. Kaunokirjallisuus on tietty yhdyssana, jossa on ensimmäisenä se kauno.

    Taiteiden aukio... enpä tiennytkään, että sillä on semmoinen nimi. Eikös siinä ole se Jekaterinan patsas? Ja tuo ylväs pylväsrakennus, jonka olen kuvassa selkäni taakse jättänyt - onko se juuri se suuri kirjasto, jossa on vain pienen pieni ovi jossain sivustalla? Tällaisilla omilla kuvallisilla vertauksillani kikkailu on sikäli turvallista, että kun en niitä oikein itsekään tajua, niin voin jättää ne kaikin mokomin omaan arvoonsa. Omat vertauksethan ne vasta omaan nilkkaan kilahtavat. Kuvaa otettaessa oltiin koko päivä kävelty, käyty Kazanin katedraalissa, Repinin näyttelyssä ja 1800-1900 -lukujen venäläisen taiteen näyttelyssä ja vähän kaupoilla ja syömässä ja oltiin aika autuaan väsyneitä, mutta silti halusin vielä kävellä Moskova-hotellille vanhaa Nevskiä pitkin, se kun vaikutti bussin ikkunasta niin miellyttävän rauhalliselta ja tunnelmalliselta. Sieltä löytyikin mahtava suklaapuoti, josta ostettiin pääasialliset tuliaiset. Ja tullipuodista loput.

    VastaaPoista
  12. Ajattelin että olit Puškinin patsaan juurella Taiteiden aukiolla ja taustalla olisi Russkij Muzei, mutta totta puhut: olit Kaisakeisarinnan patsaan juurella (jossa on hänen rakastajansa kuvattuna polvistuneina) Jekaterinskij sadissa. Aito Pietarin kulttuuripaikka sekin. Jelisejeviltä täytyy aina ostaa isoja venäläisiä konvehteja, niitä, joita venäläiset söivät Mannin "Taikavuoressa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin käytiin venäläisen taiteen museon Benois-siivessä, jossa oli se Repinin taiteen suuri näyttely (luultavasti samanlainen kuin on nyt Helsingissä) ja ylemmässä kerroksessa 1800-1900-lukujen venäläisen taiteen katselmus. Ja sitten käytiin vielä Verikirkossa. Jelisejevillä olen kerran käväissyt ihan vain katsomassa näkymiä. Meidän budjetilla ostetaan matkamuistot aika vähällä rahalla, piti ihan netistä etsiä sen suklaapuodin nimi ja se on Aljonka, sijaitsee osoitteessa Nevski Prospekt 79 aika lähellä Moskova-hotellia ja Aleksanteri Nevskin lavraa. Nevski on sillä kohti aika rauhallinen ja tunnelmallinen kaupunkikatu, jolla on varmaan kiva liikkua aamusta alkaen myöhäiseen iltaan saakka.

      Poista
  13. Minunkin pitää onnitella kymmenvuotiasta, vaikka näin paljon myöhässä! Kiinnostavia kommentteja tuossa ensimmäisessä kirjoituksessasi. Olet näköjään jatkuvasti yrittänyt pyristellä eroon blogistasi, mutta toivottavasti et kuitenkaan onnistu siinä, kirjablogimaailma olisi melkoisesti köyhempi ilman sinua. Ja huonompiakin harrastuksia voisi löytää kuin lukemisen ja blogin pitämisen. Kiitos myös blogini ahkeralle kommentoijalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan lukeminen ja luetusta kirjoittaminen tietysti harrastuksia siinä missä vaikka laivan tekeminen pulloon. Vaimo tosin huomautti, että laivan tekeminen pulloon on kyllä aika konstikasta, heh-heh!

      Poista