Powered By Blogger

tiistai 24. elokuuta 2021

Verner Lehtimäen tarina osat 1 ja 2

Luin kaksi sarjakuva-albumia, jotka kertovat Verner Lehtimäestä (1890 – 1938), joka ensimmäisessä albumissa toimii Suomen punakaartin Tampereen rintaman johdossa ja toisessa albumissa huseeraa Puna-armeijan lentäjänä ja neuvostovakoojana.

Sarjakuvat ovat tositapahtumiin perustuvaa fiktiota, seikkailukertomuksia suomalaisesta henkilöstä, joka pääsi näkemään paljon ja antoi oman panoksensa sekä Suomen että Neuvostoliiton kohtaloon. Albumien tekijöinä kunnostautuivat:

Ilkka Markkula, käsikirjoittajana, Jukka Koivusaari, piirrostyö ja taitto sekä Kimmo Lehtimäki, historia-asiantuntijana.

Verner Lehtimäen tarina osa 1 on nimeltään Punainen ratsumies. Se kertoo Lehtimäen vaiheista Suomen sisällissodan pyörteissä. Varsinaisesta Suomesta alkaa Lehtimäen päällikkyys, sarjakuvassa hänet nostaa Raunistulan työväenkaartin johtajaksi itse Eino Rahja. Lehtimäen kuvaillaan olleen kauhean komea mies ja hyvä ratsastaja, ollut kuulemma karjapaimenena Amerikoissa. Lehtimäki nostaa johtajaksi rinnalleen veljensä Jalmarin. Vanhempi veljes Konrad Lehtimäki pysytteli kuulemma sivussa punakapinasta, mutta kirjoitti sitä ennen tunnetun teoksen Ylös helvetistä, jota sarjakuvassa kehaistaan.

Sarjakuvassa kuvataan lyhyesti ja näppärästi niitä henkilökohtaisia kaunantunteita, joita sisällissotaa edeltävässä Suomessa (ja tottahan toki vielä nykyäänkin) voi kuvitella syntyneen, kun toisilla on kaikkea ja toisilta on kunniakin viety pois. Tästä siirrytään luontevasti punakapinaan eli Suomen sisällissotaan. Ensin taistellaan Tampereen pohjoispuolella, mutta melko nopeasti valkoinen armeija ahdistaa punaiset joukot Tampereelle. Kalevankankaalla punaiset kohtaavat myös ruotsalaiset vapaaehtoiset, jotka kokevat Lehtimäen joukkojen taholta kovan kohtalon. Sarjakuva loppuu ehkä hieman kesken, siihen kun punaiset vetäytyvät Tampereelta. Yhden sivun muistelujakso lopussa ei ihan riitä kertomaan miten Lehtimäelle sittemmin kävi. Molempien albumien lopussa kuvaillaan niitä historiallisia henkilöitä, jotka sarjakuvassa esiintyvät. Eipä taida kellään olla suupielet ylöspäin, mikä vissiin sopii tämmöiseen korkeajännite-tyylin tarinointiin.

Verner Lehtimäen tarina osa 2 on nimeltään Vierailla siivillä. Koska kyse on isolta osin sotilasilmailusta, on kerrontakin lennokkaampaa kuin Tampereen taistojen tie. Alussa Konrad Lehtimäki saa kirjeen Venäjältä, jonne Verner Lehtimäki on paennut monien muitten punakapinan johtajien kanssa. Konrad sai itse sisällissodan jälkeen kuolemantuomion, joka kuitenkin kumottiin tunnettujen kulttuurihahmojen vastustuksen myötä. Sittemmin hänestä tuli kansanedustaja. Kirjeessä Verner kertoo isoveljelleen vaiheistaan Neuvostojen maalla. Aluksi hän toimi vakoojana Muurmannin Legioonassa edeten siellä päälliköksi asti. Lopulta englantilaiset saavat hänen otaksutusta vakoilustaan tarpeekseen ja Verner pakenee Pietariin. Siellä odottaa komennus sotilaslentäjäksi veli Jalmarin kanssa. Miehet osallistuvat Kronstadtin pommitukseen. Sitten Verner tapaa elämänsä naisen hotelli Astorijassa. Sveitsiläinen oopperalaulajar laittautuu Vernerin följyyn ja alkaa satumainen matka Kiinan kautta Yhdysvaltoihin. Siellä Verner tapaa jälleen Oskari Tokoin samalla kun kouluttautuu lentokoneinsinööriksi ja neuvottelee Rooseveltin kanssa keveitten sotilaskoneitten hankinnasta Neuvostoliittoon. Työväen kotimaahan palattuaan veljekset kumminkin huomaavat että heidän iskulauseestaan ”Vallankumous tai kuolema” heitä odottavat kumpikin mainituista. Stalinin Neuvostomaa ei ole paratiisi muualta tulleille. Albumi päättyy rankalla tavalla. Tosin lopussa olevat henkilöesittelyt sisältävät vielä lohtua lukijalle kertoessaan, että Vernerin vaimo ja poika selvisivät vainojen ajoista hengissä.

Kyllähän näissä albumeissa kerrotaan todella jyräkkää tarinaa todellisista henkilöistä. Heidän kohtaloittensa täsmällisestä laadusta lienee mahdotonta saada täyttä selkoa, koska toimivat he paljolti vakoilun kentällä, jossa yksityiskohtien ylösmerkintä ei olisi mahdollista. Nopeasti albumit lukaisee, wikipedioitten ym. lukemistojen kanssa selvittelin ne päivässä.

2 kommenttia:

  1. Verner Lehtimäestä on kirjoitettu myös elämäkertakirja. Hänen elämänsä on eräs kaikkein värikkäimpiä suomalaisia. Jo ennen kansalaissotaa hän mm toimi merimiehenä, USA:ssa karjapaimenena, oppien ratsastamaan, veturinkuljettajana, Pietarissa autonkuljettajana Vauxhall-yhtiössä, yms. Hänen sympatiansa punaisiin johtui kovista kokemuksista paimenena lapsena vieraissa taloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, joka tuo hyvää lisätietoa tekstiini! Netistä löysinkin arvioita Kimmo Lehtimäen kirjoittamasta elämänkerrasta Verner Lehtimäki - Punapäällikkö.

      Poista