Venäjän kirjallisuuden suuri Tolstoi kirjoitti vuonna 1889 tahi 1891 ilmipäästetyn kertomuksen nimeltä Крейцерова соната. Voi luonnehtia pienoisromaaniksi tai pitkäksi novelliksi. Luin tästä Eero Balkin vuonna 2011 julaistun uudemman suomennoksen nimeltä Kreutzer-sonaatti.
Luvin tämän Tolstoin pienen ja kerrontateknisesti suuren teoksen, koska olin lukemassa Minna Canthin novellien valikoimaa ja novelli (tahi pienoisromaani) nimeltä Agnes (julaistu vuonna 1892) toi elävästi mieleeni tämän Tolstoin Kreutzer-sonaatin, jota en ollut koskaan lukenut, joten ajattelin, jotta mitähän jos lukisin sen Kreutzer-sonaatin, niin eipähän ainakaan kukaan pääsisi sanomaan, jotta ethän tuota ole edes lukenut koko Kreutzer-sonaattia ja siitä alat mielipiteitäsi julkisuudessa latelemaan. Ennenkuulumatonta! On myönnettävä, että Agnes poikkeaa siinä mielessä tästä Kreutzer-sonaatista, että mustasukkaisuudesta kärsii Canthilla perheenäiti ja Tolstoilla perheenisä. Eroa saattaisi nähdä melko helposti myös siinä, että Canthin perheenäiti on todellakin äiti, kun taas Tolstoin perheenisä vaikuttaa tuskin tuntevan lapsiaan. Muitakin eroja on ja suomalaisittain tekee mieli huudahtaa: ”Eläköön!” rakkaalle isänmaalle ja sen laulujuhlien äidinkasvoille. Dramaattisuus kertomuksissa tuntuisi minun makuuni soveltuvan paremmin ilmiselvästi keksittyihin romanttisiin tarinoihin kuin realistisesti kuvattuihin henkilöhahmoihin oman elonsa sovittamattomassa sopassa.
Kerrontatekniikka on Tolstoilla kyllä aivan ällistyttävästi hallinnassa. Hän luo suuren kertomuksen pienellä sivumäärällä. Totesin tämän jo lukiessani tarinan Polikushkasta. Kreutzer-sonaatti on lähestulkoon monologina etenevä kertomus, jonka tarinan kirjoittanut hahmo kuulee pitkän junamatkan aikana. Vaikka junamatka on pitkä, voisi tämän Tolstoin tarinan esittää kuunnelmana, sieltä täältä voisi vähän nipsiä pois, mutta homma toimisi ja juttu etenisi ylidramaattiseen loppuunsa asti. On totta ja siitäkin pisteet Tolstoille, että jo alkuvaiheessa mies, joka tarinansa junanvaunussa kertoo, tuo selkeästi esiin, että hän on se mies, joka tappoi vaimonsa. Tämä tunnustus sihauttaa ilmat pihalle lukijan toiveista kuulla jokin kertomus, josta voi ryhtyä päättelemään mitä oikein on tapahtunut. Sen sijasta Tolstoi halunnee kiinnittää lukijan ajattelun siihen mitä tästä opimme. Itse asiassa sen opinkin junakertoja tuo esille jo tarinansa alkuvaiheissa. Hän ei usko ihmisen kykyyn rakastaa muuta kuin itseään. Hän näkee avioliiton vain irstailun laillistavana sopimuksena. Hänen ajatusmaailmansa on kypsynyt itämaisen ajattelun suunnille, jonka mukaan kaikki elämä on kärsimystä, kärsimys johtuu elämänjanosta ja kun elämänjano loppuu, kärsimys loppuu. Tietenkin Tolstoi vetää maton alta tältäkin näkemykseltä. Kertomuksensa kerrottuaan mies on niin täynnä häpeää ja katumusta, että kertomuskin loppuu sanaan: ”Anteeksi.”
Opettaako Tolstoi jotakin tällä kertomuksellaan? Olisiko Kreutzer-sonaatti nähtävä samantapaisena ajattelumallina kuin Tolstoin selkeän asiapitoiset Mitä on raha? tai Mitä on taide? tai Tunnustuksia ovat? Tuskinpa vain. Kertomus sisältää opiksi ja ojennukseksi tulkittavia aihelmia, mutta lukijan itsensä pohdittavaksi jää mitä niistä kannattaa ottaa opikseen. En ainakaan minä usko, että 99 % avioliitoista sisältäisi nk. pettämistä. Tosin kirjan alussa on sitaatit Matteuksen evankeliumista koskien huorintekemistä, jonka mukaan pelkästään naisen katselu himoiten on huorintekoa (Matt. 5:28). Tämähän tietenkin kohottaisi huorinteon prossat – niin olisiko oikein sanoa taivaisiin ?
Tässähän tuota oli. Kirjassa on 144 sivua. Sain sen läpiluetuksi parissa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti