Minna Canth: Ihmisen kuvia

Tilasin itelleni tämmöisen Minna Canthin novelleista kootun valikoiman, jota kirjassa kutsutaan kokoelmaksi. Minna Maijala valitsi novellit puheena olevaan teokseen ja hän myös itse kirjoitti alkuun evästetekstit Lukijalle ja Minna Canthin kirjalliset ihmiskokeet. Näistä ensimmäisessä Maijala toteaa, että Minna Canth halusi vaikuttaa teksteillään. Hän toi esille epäkohtia, jotta niihin puututtaisiin. Jälkimmäisessä tekstissä Maijala tarkastelee Canthin novellien tyyliä ja aiheita yhteydessä muuhun aikansa kirjallisuuteen ja tieteeseen. Ilahduin siitä, että Maijala nostaa esiin paheksunnan, joka kohtasi Canthin novellien ja näytelmien köyhemmän kansanosan kuvaamista. Jotkut olivat sitä mieltä, että köyhiä kuvataan kuin porvarisväkeä. 1880-luvun luokkayhteiskunnassa köyhät ja sairaat ja muuten ”paremmista” poikkeavat haluttiin pitää erillään tästä paremmasta väestä – enkä näe tämäntapaisen asenteen vielä miksikään muuttuneen.

Kuoleva lapsi. (1887) Eevi on kärsinyt hivutustaudista koko pienen ikänsä. Äiti hoitaa Eevin lisäksi perhettä ja koettaa saada leivän riittämään. Taivasuskoa tarvitaan. Neulamäki ei muuten ole mikään vuori, vaikka onhan sinne polkemista, jos pyörällä yrittää.

Epäluulo. (1891) Elli alkaa epäillä miestään rikoksesta. Mies onkin selkein epäilty, jos vähänkään kuka hyötyy -periaatetta sovelletaan eikä hänen alibinsakaan kovin eheältä vaikuta. Elliltä menevät hermot pikavauhtia. Intensiivinen kertomus.

Lääkäri. (1891 – 1892) Maijalan jälkimmäinen alkuteksti käsittää väliotsikon Kirjallisuus ihmislaboratoriona. Se sopii erinomaisesti tähän vaikuttavaan kuvaukseen vankilaan suljetusta nuoresta neitosesta, joka muistuttaa sosiopaattia (ainakin siten kuin termin itse ymmärrän). Puhe maan laadusta neitosen asuinpaikan, Kurjalankorven, osalta voisi sopia vaikka Siilinjärveen!

Ystävykset. (1890) Ikupeliystävyyden kuvaus eli nuoren Siirin kärsimykset. Ystävyyden kannattelevasta voimasta alas yksinäisyyden alhoon. Tosi kiva novelli!

Agnes. (1892) Ihan aluksi luvin tästä novellista tai pienoisromaanista valmistetun selkomukautuksen. Sen luettuani tuntui aika raskaalta ruveta lukemaan itse novellia, kun aihe ei tuntunut kiinnostavalta. Canthin vanhahtava suomen kieli oli kuitenkin niin hauskaa ja novelli niin ilmavasti kirjoittettu, että kyllä minä sen sain läpilukaistua. Agnes – tai tekisi mieli sanoa Aunes, sillä niin tuttavalliseksi hänen kanssaan tulin – on alunperin samasta pikkukaupungista kuin Liisi, he ovat olleet koulutovereitakin, mutta maailma on vieroittanut Agneksen Pietariin, jossa hänestä on sukeutunut lämminverinen maailmannainen, suoranainen manaatti – eikä kun maneetti, siis miehiä puoleensavetävä. Liisin mies Antti ihastuu oikopäätä Agnekseen ja Liisi kahahtaa mustasukkaiseksi. Antti ei anna kuoleman tulta vaan tarjoaa tulta Agneksen papyrossiin ja koko novelli pysyy maanpäällisenä kujanjuoksuna toisin kuin välillä lukaisemani samanaiheinen Tolstoin Kreutzer-sonaatti, jonka viritykset käyvät minun makuuni ylikireiksi. Koska kerran Agneksen on tulkittu edustavan modernia naista, tahtoisin kysyä, että entäs sitten Liisi? Agneksen kaltaisia harakoita on aina ollut, mutta Liisin hän saa ajattelemaan asioita monelta kantilta ja minusta juuri se Liisissä tapahtuva muutos pikkukaupungin lukkoonlyötyjen ajattelutapojen piiristä oman luovan järkensä käyttäjäksi kelpaa malliksi modernille naiselle.

Kauppias Roller. (1887) Laitan tästä novellista pikku katkelman:
Rautatien rakennukselle hän saapui. Syvää hautaa siellä kaivettiin; hän käveli reunaa pitkin ja katseli alas haudan pohjaan, jossa monet kymmenet työmiehet lapioitsivat multaa ja soraa. He näyttivät onnettoman pieniltä siellä missä seisoivat harmaissa ryysyissään alhaalla multaseinien välissä, saviliejua ja ruskeata lätäkköä puolisääreen saakka.
Ensimmäiset BCR-fanit, jotka olivat ommelleet värikkäitä skottiruutuja vaatteisiinsa, näin muuten Snellun puistossa, aika lähellä Minna Canthin perillisten kauppaliikettä.

Missä onni? (1895) Hilma päätyy Tuusniemeltä Tampereelle rikkaan tehtailijan puolisoksi, mutta vasta ravakka konkurssi opettaa hänelle luuvalon kautta mitä onni on.

Hullu-suutari. (ajoittamaton) Karrikoitu kuvaus karkeasta isäntäväestä. Tämän pienen novellin paras anti on kertojan loppumietteissä viimeisellä sivulla. Varmimmin menestyy, kun pyrkii lukeutumaan keskivertoon.

Eräänä sunnuntaina. Ote Katri Ikäheimon päiväkirjasta. (1888) Kaiken elämän mielekkyyttä pohtimaan äsähtävä kirjoittaja käypi kirkossa ja poistuu sieltä kesken saarnan, kun papin vastaukset eivät tyydytä. Hän menee sen sijaan katselemaan ihmisiä kukkulalle, josta näkee sairaalan arkea. Hän toivoo henkisiin sairauksiinkin samantapaista hoitoa. Minä itse lisäisin hoidon tarpeisiin sosiaalisen hoidon, joka edistäisi taitoa tulla toimeen ihmissuvun kanssa.

Kirjassa on 299 sivua, lopussa luettelo Minna Canthin teksteistä julkaisuajankohdan mukaan järjestettynä. Lukeminen kysyi aikaa viikon verran. Välillä lukaisin sen Tolstoin.