Prosper Mérimée: Carmen

Luvin tämän vanhan kertomuksen, joka on tullut tunnetuksi myös samannimisestä Georges Bizet’n oopperasta. Takakannen mukaan Prosper Mérimée (1803 – 1870) oli Ranskan romantikkojen keskeinen edustaja. Ranskalainen romantiikka ei tämän kertomuksen perusteella suuresti poikkea lukemistani saksalaisista romanttisista novelleista. Carmen ilmestyi vuonna 1845. Lukemani Reino Hakamiehen suomennos on vuodelta 1959. Kirjassa, joka on uusi painos vuodelta 1984, on Antero Ahon laatima kuvitus.

Mériméen Carmen on kertomus don Josésta, baskimiehestä, joka oman kertomansa mukaan aloitteli Espanjan armeijan palveluksessa, mutta kohtalokkaan sattuman johdosta hän luisui rikoksen poluille. Syynä tähän muutokseen oli kiehtova mustalaisneito nimeltä Carmen. Novellin alunperäinen minäkertoja on tutkija (määttiijjä itse Mérimée?), joka on saapunut Kordovaan ottamaan selvää Caesarin aikaisen taistelupaikan sijainnista. Novellin lopussa hän esittelee tietojaan romanikansoista erinäisin esimerkein. Olisi minusta hauskempi, mikäli kertoja vain pysyisi höpsönä tutkijana, jolle olisi langennut se osa, että hänelle lingotaan voimakaspiirteinen tarina kuin timanttina syliin. Tai ehkäpä miehen keskittyminen romanien vaiheisiin osoittaakin, ettei hän erityisen pitkälti sisäistä kertomiensa elämänkohtaloitten tragediaa? Tiettyä itseironiaa kertojan hahmoon taitaa sisältyä.

Don Josésta sukeutuu pelätty maantierosvo. Hänen omien sanojensa mukaan rosvous on vain toissijainen elanto, pääosin hän on harjoittanut salakuljetusta. Tutkija kertoo saapuneensa Andalusiaan vuonna 1830. Näin ollen kertomuksessa mainittu englantilaisten tuotteiden salakuljetus tuskin sisältyisi Napoléonin junailemaan mannermaasulkemukseen eli Englannin kauppasaartoon. Mutta mitäs näistä, aina sitä on jotain salakuljetettavaa, tarinat tarinoina.

Carmen on kumminkin sikaritehtaassa töissä ja herättää tehtaan liepeillä majailevien sotilaitten huomiota seksikkäällä olemuksellaan. Don José ei kuvaile Carmenia virheettömäksi kaunottareksi, pikemminkin hän korostaa Carmenin kasvojen ja muun olemuksen luonteikkuutta ja vetovoimaa. Sinuhen lukija tunnistaa Carmenin olevan sukulaissielu ja -ruumis Neferneferneferille, hän käyttää miehiä hyväkseen nusasemalla heiltä rahat ja arvoesineet, minkä jälkeen hän jättää miehet selviämään kokemuksestaan. Eka eron hetkellä Carmen varoittaa don Joséta seuraavasti:

Kuulehan, poikaseni, sinä pääset minusta eroon hyvin vähällä. Olet kohdannut paholaisen, niin juuri, paholaisen, se ei aina ole musta eikä se ole sinulta vääntänyt niskoja nurin. Olen pukeutunut villaan, mutta en ole lammas.

Myös kertoja lumoutuu Carmenista, vaikka tajuaakin hänen todennäköisen epäluotettavuutensa. Kuvaus, jossa kertoja kohtaa Carmenin tummuvassa yössä Guadalquivirin rantamilla, on aika aistillinen.

Kirjassa on 101 sivua. Dramatiikkaa, kuolemaa, kohtalonuskoa ja toisen omaan kajoamista sisältävän kertomuksen läpilukemiseen kului minulta kolme päivää. Eilen tosin pidettiin pieni rantaloma Kuopiossa.