Tarvitaanko tekoälyn maailmassa ihmistä?

Joskushan sitä kuulee väitettävän, että taiteessa isänmurha on välttämätön. Tällä tarkoitetaan, että aikaisemman taiteellisen aikakauden on kyllästymispisteensä saavutettuaan väistyttävä uuden tyylisuunnan tieltä. Samaa vatkutusta kestää aikansa, mutta kuten pässikin tuumasi: ”Aika aikaa kutakin.”

Nykyään jupatetaan paljon tekoälystä. Kysellään että tarvitaanko enää ihmistä tekemään taidetta, kun on meillä tuo tekoäly? Tekoäly näet tekee taideteoksia kuin laavalamppu uusia kuvioja. Eikä se jää laakereilleen lepäämään ja noopelia oottelemaan, vaan jatkaa hommia, kun se kerran on sitä varten luotu. Ja kun se on alkuun päässyt, niin homma myös sujuu kuin polkupyöräily.

Monia tulevat olemaan ne saippuasarjojen käsikirjoittajat, jotka solmivat pitkäaikaisen romanttisen suhteen tumman, fiksunnäköisen tekoälyn kanssa. Aivothan ovat tärkein sukupuolielin.

Niinpä tulevaisuudessa tekoäly tekee kaiken taiteen. Se on siinä hyvin taitava. Pitkän aikaa vaativat taideharrastajat sinnittelevät mukana tekoälyn väsäämien taideluomusten parissa. Niitten viittaukset menneitten aikojen taiteeseen, tyylikeinojen vaihtelu ja hämmästyttävät ratkaisut saavat taiteennauttijat haukkomaan henkeään huohotukseen asti.

Lopulta innokkaimmatkin taiteennauttijat saavuttavat oman kyllästymispisteensä, nostavat kädet pystyyn ja tekevät kuten muutkin: he jättävät taiteen. Taidetta tekevät enää lukemattomat tekoälyt, mutta ihmiset eivät enää jaksa sitä sulattaa. Tässä vaiheessa tekoälyn maailman voisi kuvitella tarvitsevan ihmistä.

Tekoälyn tuottamalle monimutkaiselle ja konstruoivalle taiteelle riittää kuitenkin seuraajia. Taidetta alkavat näet seurata toiset tekoälyt. Ne keräävät inspiraatioita siitä miten vanhaa taidetta yhdistelemällä ja sulauttamalla sitä vielä vanhempaan taiteeseen voi konstruoida taidetta, joka parhaimmillaan hämmästyttää vaikka toista tekoälyä.

Ihmiset, jotka eivät tätä taidetta ole jaksaneet enää aikoihin, niin, mitä he sitten tekevät? He menevät teatteriin! Teatterit ovat nimittäin hieman muuttuneet aikain saatossa. Eivät ne ole jääneet surkuttelemaan katsojalukujen romahdusta ja valtionapujen katoamista.

Teatterit ovat uudistaneet ohjelmatarjontaansa. Ensinnäkin narikkamaksu sisältyy lipun hintaan kaikissa näytöksissä. Ohjelmisto koostuu yksinomaan vanhoista musikaaleista, joissa lauletaan kauniita melodioita, sanat ovat helpot ja niitä toistetaan niin usein, että jokainen oppii ne, ellei osaa jo ennestään. Esitykset ovat mukaansatempaavia ja yleensä katsojat hoilaavat mukana kaikki laulut. Väliajalla on alkoholitarjoilu hyvään hintaan. Esityksen päätyttyä aivot voi noukkia narikasta.