Kaksi
kirjailijaa on suomalaisen Pentti Holapan (s. 1927) romaani vuodelta
2006.
Luin
kirjan osana Eroottista lokakuutani. Kirja sisältää
myös erotiikkaa ja tässä tapauksessa varsinkin miesten
keskeistä seksiä, mutta oikeastaan kyseessä on ennen
kaikkea kotimainen romaani. Koska homoeroottista kirjallisuutta on
Suomessa tarjolla aika vähän, luulisi alan kuvauksille
löytyvän kysyntää. Erityisen villiä ei
homoseksin kuvaus kirjassa mielestäni ole – kirjoittaja
itsekin myöntää pohdiskelevansa aktia melko
ulkokohtaisesti. Tunteita kuvataan, mutta välittyvätkö
ne lukijalle? Myönteisenä näen sen, että sentään
kaikki kirjassa seksiä harrastavat hahmot eivät ole nuoria
ja jumalaisen komeita vaan päähenkilö Arttu on
eläkeukko, joka asuu pikku tilalla itärajalla. Artun
pihapiiriin ilmestyy venäläinen sotilaskarkuri, joka
viettelee yksinäisen miehen ja vetäisee jalat alta koko
hänen maailmaltaan. Pääasiassa kirjassa kuitenkin
kelaillaan Artun yksinäisyyttä, pettymystä elämään
ja halua kirjoittaa omassa eristyneisyydessään.
Oman
käsitykseni mukaan kotimaiset romaanit ovat kovin usein kirjoja
ilman varsinaista tarinaa. Tästä kirjasta tosin löytyy
siteeksi tarina tai oikeastaan kaksikin, joista varsin kuvaavasti
toinen (kirjassa kuvailtu käsikirjoitus romaaniksi) jätetään
suosiolla kesken. Mielestäni juuri tämä
käsikirjoitusta koskeva osuus on kirjassa liikaa. Se hajottaa
kerrontaa paikoin vähän kikkailevalla tavalla. Romaani
saattaisi toimia paremmin, jos kirjassa keskityttäisiin vain
päähahmojen edesottamuksiin ja ajatteluun pyrkimyksenä rakentaa jokin juonellinen kertomus.
Näkökulmakerronta, jossa asioita tarkastellaan vuorotellen
eri hahmojen kannalta, toimisi mielestäni paremmin kuin kuvaus
yhden päähenkilön päänsisäisten
liikkeitten kautta. Niissä paikoin, joissa myös nuoren
Vasilin kokemuksia esitellään, kerronta laajenee
kiinnostavasti Artun ulkopuolelle.
Kirjassa
on 233 sivua ja luin sitä kolme tai neljä päivää.
Mä olen lukenut Holapalta yhden kirjan, muistaakseni Ystävän muotokuvan. Muistaakseni en jostain syystä kauheasti tykännyt. Tämä on kyllä linjassa sen kanssa etten muita Holapan kirjoja ole lukenut... Sinänsä ehkä joskus voisikin antaa toisen mahdollisuuden.
VastaaPoistaJossain kehuttiin hienoiksi ja edelleen tuoreiksi Holapan 60-luvun tarinoita, en tiedä kun en ole lukenut. Runojakin on kirjoittanut. Ystävän muotokuva lienee kirjailijan pääteos.
VastaaPoistaHolappa on jäänyt minulla kokonaan väliin. Ystävän muotokuva on kai ainakin se tunnetuin teos...
VastaaPoistaOlen itse ollut aivan hullaantunut erääseen Holapan puheenvuoroon tv-ohjelmasarjassa "Ammattina Suomalainen kirjailija". Hän puntaroi siinä yhtä hyvin rakkautta kuin itsensä sanoilla selittämistä todeten muun muassa että "ihminen on itselleenkin tuntematon manner". Tässä kirjassa esitetyt pohdinnat eivät valitettavasti yllä sille tasolle.
VastaaPoista