Powered By Blogger

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Pekka Tuomikoski: Sensuroidut sotakirjoitukset


Päämajan tiedotusosasto hyllytti jatkosodan aikana tuhatkunta armeijan tiedotuskomppanioissa palvelleitten TK-kirjoittajien (TK = taistelukuvaus) sanomalehtiä varten laatimaa kirjoitusta. Pekka Tuomikosken kokoama valikoima näistä teksteistä ilmestyi vuonna 2013 ja sai nimekseen Sensuroidut sotakirjoitukset. Kirja sisältää johdantojakson, jossa Tuomikoski kertoo niin päämajan tiedotusosaston sensuurista kuin armeijan neljästätoista tiedotuskomppaniastakin. Tuomikoski myös valottaa käsiteltävän aiheen taustoja kunkin kirjoituksen yhteydessä sekä kertoo kirjoittajista.

TK-kirjoittajat olivat toimittajia tai kirjailijoita. Tunnetuimpia kirjan tekstien kirjoittajista lienevät Pekka Tiilikainen, Oiva Paloheimo ja Veikko Ennala. Pääasiassa radion puolella myös sota-aikaan työskennellyt Pekka Tiilikainen on kirjoittanut kohtaamisestaan suuren sotasankarin, kenraalimajuri Paavo Talvelan kanssa. Kirjailija Oiva Paloheimo pallottelee kirjoituksessaan silmiinpistävän pitkään, pitäisikö suomalaisten perustamia Itä-Karjalan venäläisen siviiliväestön internointileirejä kutsua keskitysleireiksi vai onko siirtoleiri sittenkin sopivampi nimitys. Nuori, sittemmin Hymy-lehden artikkeleistaan tunnettu Veikko Ennala on saanut raportoida Lapin sodan alusta Torniossa. Ennalan kirjoitus käy viihdyttäväksi hänen siirtyessään sotasaaliin luettelemisesta henkilötasolle, kuvaamaan yksittäisten kansalaisten osallistumista saksalaisjoukkojen karkottamiseen Torniosta.

Se kaikkein tunnetuin kirjoittaja ei olekaan TK-mies vaan ministeri ja sittemmin presidentti J. K. Paasikivi, joka oli jo ennalta laatinut radiopuheen Pietarin kaupungin valloittamisen kunniaksi. Puheessaan, joka sitten jäi pitämättä, Paasikivi ihmettelee miten Venäjä onkin aina niin voimakkaasti suuntautunut tuohon laajentumiseen eikä ole keskittynyt sen sijaan kehittämään omia laajoja alueitaan. Paasikiven kahden ja puolen sivun pituista puhetta edeltää sota-ajan ylipäällikön ja sittemmin myös presidentin C. G. E. Mannerheimin lyhyempi lausunto vuodelta 1919. Tuolloin Mannerheim kehotti tarmokkaasti suomalaisia osallistumaan Pietarin vapauttamiseen bolshevikkien vallasta, koska hän katsoi sen jatkossa hyödyttävän Suomea enemmän kuin vaarallinen vapaus bolshevikkien naapurissa.

Kalevi Kajavan laatimassa kirjoituksessa kuvataan Pietarin kaupungin oloja piirityksen aikana vuonna 1942. Tiedot perustuvat venäläisen sotavangin kertomaan. Kirjoitus oli määrä julkaista vasta kun Pietari olisi vallattu. Suomalaisilla oli jo tämän perusteella aika vankasti tietoa Leningradin puolustusstrategiasta ja -tahdosta.

Kirjasta löytyy harvinaisia aiheita ja erikoisia sota-ajan seikkailuja. En aikaisemmin ole lainkaan lukenut Suomen merisotahistoriasta ehkä jotain Ruotsinsalmen taistelua lukuunottamatta. Tässä kirjassa kuvataan panssarilaiva Ilmarisen uppoamista, ollaan Suomenlahden pohjalla sukellusveneessä ja seurataan yllättävän kansainvälistä meri- ja ilmataistelua Laatokalla. Latvialaisaluksen ja sen miehistön päätyminen Laatokalle neuvostojoukkoja kuljettamaan on hämmästyttävä kertomus. Laatokan saarella vieraillaan tapaamassa kuutta munkkia, jotka ovat palanneet kunnostamaan Valamon luostaria.

Monet kirjassa julkaistut tekstit ovat esillä kirjoittajan naputtelemien kirjoituskoneliuskojen kopioina. Luettavuus kärsii siitä hieman, joskin on jännä seurata kirjoittajan harjoittamaa oman tekstinsä stilisointia. Näin myös sensuurin tekemät hyllytys- ja julkaisukieltopäätökset sekä korjauskehotukset ovat kaikkien luettavissa.

Kirjassa on 150 sivua ja luin sitä pari päivää.

2 kommenttia:

  1. Luin tuon viime kesänä. Kirja jätti vähän kylmäksi. Kai sitä odotti vähän raflaavampia juttuja kirjan nimen perusteella. Esipuhe oli kyllä mielenkiintoinen. Etenkin huvitti se pappiparka, joka meni kertomaan sotilaille rohkaisevasti, että sankarihautausmaalle mahtuu kyllä, kun sitä on vastikään laajennettu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa että kuumempaa tarinaa vielä odottelit? Minusta nämä kirjan kuvaukset ovat jänniä kertomuksia sodasta. En minä ole tiennyt suurimmasta osasta kirjassa kerrotuista asioista. Tällaiset tosikuvaukset ovat minusta paljon timmimpää luettavaa kuin kuvitteelliset sotaromaanit.

      Poista