Niilo Lauttamus: Vieraan kypärän alla

Niilo Lauttamus (1924 – 1977) oli suomalainen sotakirjailija. Luin hänen esikoisromaaninsa Vieraan kypärän alla vuodelta 1957.

Vuonna 1941 lähti Suomesta joukko miehiä Saksaan liittyäkseen perustettavaan suomalaiseen SS-joukko-osastoon. Lauttamuksen romaani kertoo noista miehistä. Päähenkilönä on 17-vuotias Johannes Aihela, Karjalan evakko, jonka isä on antanut pojalleen luvan lähteä. Äiti on pojan hanketta vastaan. Hän jää vähemmistöön.

Romaani on jaettu kahteen suunnilleen yhtä pitkään osaan, jotka ovat nimeltään Koulutus ja Sota. Alussa kuvataan monivaiheisesti matkaa Saksaan ja miesten saamaa koulutusta. Koulutuksen henki on preussilaisen sotilaskurin ja -käytäntöjen mukaista, eikä se oikein miellytä suomalaisia. Miehet jurrittavat vastaan ja usein he kyseenalaistavat esimiestensä käskyt, mutta kova koulutus ja kuri nujertavat pahimman vastarinnan.

Voi sanoa: he kirjaimellisesti itkivät hikensä preussilaiseen maaperään. Ja hikeä itkiessä heistä alkoi versoa sotilas, mutta ei preussilainen, vaan sataprosenttinen suomalainen sotilas, päällä vain vieras vaatekerta ja taju vieraskielisen komennon käskystä. Kukaan heistä ei ihannoinut muuta kuin omaa suomalaisuuttaan, sillä preussilaisuutta he vihasivat, koska se ajoi heistä pois ihmistä ja yritti asentaa tilalle sotilaskoneen, sokean ja tottelevaisen. He taistelivat vastaan ja hävinneinäkin tunsivat olevansa voittajia. Omituista, mutta he todellakin tunsivat olevansa voittajia, koska kestivät ja koska siitä oli muodostunut kunniakysymys.

Miehet katsovat olevansa jääkärien perinteen jatkajia, he eivät ole natsihenkisiä tai sotahulluja. Sotaan he kuitenkin joutuvat ja se sota onkin kauempana kuin Balkanilla. Tarvottuaan Ukrainan liejussa ja nähtyään Asovan meren lähitienoita suomalainen pataljoona päätyy Kaukasukselle. Sota on julmaa. Se syö miestä ja miehiä. Kaikki suomalaiset eivät selviydy kotiin pitkältä reissultaan.

Kirjassa seurataan tapahtumia kymmenen miehen ryhmän vaiheitten kautta. Koulutuksessa miehet asuvat samassa tuvassa ja rintamalla samassa korsussa, silloin kun sellainen löytyy. Esimiehet ovat yleensä saksalaisia ja joskus suomalaisia. Kuvauksissa on ehkä havaittavissa pientä kotiinpäinvetoa. Suomalaiset upseerit esitetään ymmärtäväisempinä ja rivimiesten tasolle asettuvina, kun taas saksalaiset pitävät joukkoihinsa välimatkaa ja johtavat ylhäältäpäin. Toisaalta kirjassa kuvataan myös sympaattisia ja reiluja saksalaisia, eräistä itävaltalaisista puhumattakaan.

Lauttamuksen kerronta on helppolukuista, näinkin pitkän kirjan, 396 sivua, sain luetuksi neljässä tai viidessä päivässä. Minusta tällä kirjalla on suomalaisena sotaromaanina annettavaa ihan yhtä paljon kuin kohtuuttoman paljon tunnetummilla sotaromaaneilla.