Marja-Liisa Pynnösen laatima, vuonna 1991 julkaistu teos Siirtolaisuuden vanavedessä on alaotsikkonsa mukaisesti Tutkimus ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden kentästä vuosina 1956 – 1988. Kirja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia nro 542.
Kirjan mukaan suomalaisia on muuttanut Ruotsiin 1900-luvulla erityisen paljon viime sotien jälkeen. Suomalaisten muuttoaalto oli huimimmillaan vuosina 1969 – 1970. Kaikkiaan Ruotsiin muutti sotien jälkeen noin 400000 suomalaista, joista osa oli ruotsinkielisiä. Viidennes suomalaisista on myöhemmin palannut takaisin Suomeen.
Tutkimuksen aiheena on suomalaisten siirtolaisten kirjallisuuden harrastus Ruotsissa. Erityisenä tutkimusalueena on siirtolaisten itsensä tuottama kirjallisuus ja sen välittämä kuva elämästä uudessa maassa. Oman mainintansa saavat myös Suomessa asuvien kirjailijoitten siirtolaisaihetta käsittelevät teokset.
Vuonna 1975 perustettiin Ruotsin Suomalaisten Kirjoittajien Yhdistys (RSKY). Yhdistyksen sanomaa alkoi levittää lehti nimeltä Liekki, ruotsiksi Lågan. Samana vuonna sai alkunsa myös RSKY:n kustantamo Finn-Kirja edesauttamaan ruotsinsuomalaisen kirjallisuuden julkaisemista. Vuonna 1976 julkaistiin ensimmäinen Finn-Kirjan kustantama teos, runoantologia 22 ruotsinsuomalaista runoilijaa. Runot ovatkin olleet suomalaissiirtolaisten tärkeä oman itsensä ilmaisemisen keino. Finn-Kirja kustansi runojen lisäksi mm. romaaneja, novelliantologioita, äidinkielen oppikirjoja ja lastenkirjoja. Rahoitus haalittiin kasaan suurelta osin valtionapuina, pääasiassa Ruotsista. Monet kirjoittajat siirtyivät sittemmin julkaisemaan tekstejään omakustanteina.
Suomalaiset siirtolaiskirjailijat on esitelty kirjan lopussa omassa tietosanakirjamaisessa osastossaan. Täytyy sanoa, että näitten esittelyjen ja mukaan sijoitettujen näytteitten perusteella löysin eräitä kiinnostavia kirjoittajia, nyt kun vielä löytäisin heidän kirjojaan. Itselläni on mainituista ainoastaan Aappo I. Piipon runovihko Lauluja elämälle, joka sisältää Nils Ferlinin ja Dan Anderssonin runoja Piipon suomennoksina. Muita minua kiinostavia kirjoittajia ovat Hilkka Alm, jonka ruotsiksi kirjoittamat romaanit Värmlannin metsäsuomalaisista olivat muodostuneet Ruotsissa myyntimenestykseksi, joskaan ei valitettavasti Finn-Kirjalle. Ruotsiksi on kirjoittanut myös Antti Jalava, jonka romaanin Asfaltblomman suomensi itse Pentti Saarikoski nimellä Asfalttikukka. Lisäksi kiinnostavilta vaikuttivat ainakin Ritva Enström, Leena Kuisma, Kalervo Kujala, Marketta Salonen, Arja Uusitalo ja Hannu Ylitalo. Myös Esko Korpilinnan kuunnelmia olisi kiva kuunnella.
Monella kirjoittajalla kuuluu siirtolaiskuvauksessa olevan mollivoittoinen, pessimistinen sävy. Minulle syntyy tämän kirjan perusteella sellainen käsitys, että usean siirtolaiskirjoittajan tarkoituksena on ollut oman kirjansa myötä esittää sivistyneellä tavalla protestinsa niistä vaikeuksista, jotka siirtolaisia ovat Ruotsissa kohdanneet. Jotkut ovat suoraan sanoneet haluavansa vaikuttaa kirjoituksillaan. Pynnönen mainitseekin kirjoittajien yhdistävän joskus itseterapiansa sosiaaliseen protestiin.
Tärkeinä siirtolaiskirjojen ajatuksina nousevat tässä kirjassa esiin se, että siirtolainen seisoo toinen jalka vanhassa, toinen uudessa maassa. Moni siirtolaisena Ruotsiin muuttanut saattaa myös alkuun ajatella, että on syytä sopeutua, muttei sulautua. Nuoremmille sukupolville sulautuminen kotimaahansa käynee luonnollisemmin, joskin juuristaan on ihmisen syytä olla tietoinen.
Eräs tutkimuksen aiheista on ollut lukemisharrastuksen selvittely. Joukkoa ruotsinsuomalaisia on vuonna 1982 pyydetty nimeämään kuukauden aikana lukemansa kirjat. Vuonna 1987 ruotsinsuomalaisia kirjoittajia on pyydetty nimeämään puolen vuoden aikana lukemansa kirjat. Kyselyjen perusteella ruotsinsuomalaisten lukutottumukset eivät erityisemmin hätkäytä. He ovat lukijoina luullakseni verrattavissa Suomessa asuviin lajitovereihinsa. Tosin Ruotsissa asuvat lukevat tietenkin jonkin verran enemmän ruotsalaisia teoksia. Ja nuoremmat ikäluokat lukevat myös muilla kielillä. Tutkimuksessa muuten käytetään tiettyinä vuosina (esim. 1923 – 1925) syntyneistä nimitystä sukupolvi, minusta ikäluokka saattaisi sopia paremmin? Erityisenä huomiona Pynnönen tekee sen, että ruotsinsuomalaiset eivät näy lukeneen suomalaisia modernisteja vaan perinteisempää, realistista tai raportoivaa kuvausta. Sama suuntaus vallitsee myös ruotsinsuomalaisten kirjoittajien omissa teksteissä, joskin eräitä irtiottojakin löytyy.
On jännä havaita, miten systemaattisesti tutkimalla voi löytää yleisiä suuntauksia ihmisryhmistä. Kirjaan sisältyy neljän kirjailijan haastatteluun perustuva kuvaus kustakin kirjoittajasta. Luetusta päätellen olisi vaikea nähdä heidän välillään juuri muuta yhteistä kuin suomalaisuus, siirtolaisuus ja kirjoittaminen. Tutkimuksen avulla kukin heistä voidaan kuitenkin sijoittaa tiettyihin ryhmiin. Yksinkertaisimpia jaotteluja ovat tietenkin sukupuoli ja ikä. Kirjan loppupuolella Pynnönen kuitenkin viisaasti toteaa, että 2000-luvulla ihmisten ryhmittely tähän tapaan käy huomattavasti vaikeammaksi, sillä ryhmien sisällä olevien ihmisten näkemykset saattavat erota toisistaan niin kovin monin tavoin.
Tässä kirjassa on kaikkiaan nelisensataa sivua, joista luin erityisesti 227 sivua, joilla itse kirjallinen selostus tutkimuksesta on. Lisäksi kirjasta löytyy luettelo ruotsinsuomalaisista kirjailijoista, heidän lukemisistaan kyselyn mukaan, viitteitä ja lähdekirjallisuuden luettelo. Kirjan lukemiseen käytin aikaa tämän viikon.
Kas kummaa, eilinen kommenttini on jäänyt julkaisematta. Taisin unohtaa vahvistamisen.
VastaaPoistaSiinä ihmettelin, että tosiaan jaksoit tarttua paksuun opukseen. Se homma on itseltäni lähes unohduksissa. Hienolta kuitenkin tuntui, että esittelet työn selkeän asiallisesti. Kiitos siitä Kukaties joku yhä saa kirjasta apua hankkeisiinsa.
Minun jaksamisessani on ollut toivomisen varaa tänä syksynä. Tarkemmin en käy asiaani erittelemään.
PoistaKirja on hyvä ja sisältää minun referointiani huomattavasti enemmän hyviä ajatuksia ja näkökulmia kirjallisuuteen yleensä. Minulta on esim. näköjään jäänyt tuossa mainitsematta se polemiikki, jota on käyty aikanaan Finn-Kirjan julkaisujen tasosta. Ylipäänsä olisi aina silloin tällöin syytä pohtia sitä, mitä itse kukin kirjallisuudelta odottaa. Jonkun silmissä hiomattomalta vaikuttava teksti saattaa jonkun toisen mielestä tuntua karheudessaan innostavalta ja aidolta.
Ja miksipä en esittelisi asiallisesti työtäsi. Kyllä se toki sen ansaitsee! Harmi että kommenttisi ei ole tallentunut. Jos vain jaksat voit mielellään kommentoida lisääkin.
Mikähän siinä on, kun jo toinen viestini on jäänyt vahvistuksetta? Olen mökillä, sauna lämmitetty, ulkokynttilät sytytetty. Toivota sinullekin ja perheellesi hyvää adventin aikaa.
VastaaPoistaPalaan kirjajuttuihin kotoa käsin.
Ok! Hyvää 1. adventtia!
PoistaKiitos. Arkeen on palattu. Jospa nyt kotikoneelta osaisin myös vahvistaa viestin.
PoistaRuosukuvioista en enää kunnolla pysty keskustelemaan, sillä se työ jäi taakseni 90-luvun myllerysten alkaessa. Kävi nimittäin niin, että äitini kuoli meillä kotona joulun 1990 päätteeksi. Ainoana lapsena koin menetyksen musertavana. Samaan aikaan hautajaisjärjestelyjen kanssa oli kirjoitettava väitöstilaisuuteen lectio ja sovittava oheisjuttuja. Koska minulla oli kaksi vastaväittäjää, toinen Ruotsista, piti heidän asumisestaankin ja aamiaistarjoiluista huolehtia. Meillä kotona ruosukirjailijoista yöpyi muun muassa Kalervo Kujala.
Äiti haudattiin 11.1.1990, väitöstilaisuus oli 19.1.1990, täytin 50 25.1.1990. Töissä kävin ja joten kuten pysyin pystyssä. Mutta tuntuma siirtolaiskirjallisuuteen hiipui. Mielessä pyörii yhä, kuinka silloin odotettiin "suurta siirtolaisromaania" Väinö Linnan, ellei peräti Aleksis Kiven malliin. Kenties Asko Sahlberg on vihdoin vastannut odotuksiin. En vain saa itse luetuksi hänen kirjojaan ja sanotuksia asiasta tämän enempää. Ruotsista otettiin alkuun usein yhteyttä ja pyydettiin lausuntoja, haasteltiinkin. Kauan sitten nekin ovat lioppuneet, koska minulla ei ole ollut mitään uutta sanottavaa.
Väitöskirja on minulle niin vieras asia, etten osaa kuvitellakaan mitä kaikkea siihen sisältyy. Varmasti tuntuu musertavalta menettää äiti ja jäädä itse oman sukunsa vanhimmaksi. Ja kun se tapahtuu vielä noin dramaattisesti ja kiireiseen aikaan.
PoistaJuu, Asko Sahlberg kuulemma on valittu tämän vuoden ruotsinsuomalaiseksi. Ylen uutisoidessa asiasta mainittiin että Ruotsissa asuisi 710000 suomalaistaustaista, joista 450000 sanoo ymmärtävänsä ja puhuvansa suomea. Onhan se melkoinen joukko, vaikka tietysti iso osa on Ruotsissa syntyneitä ainakin tuosta ensimmäisestä ryhmästä.
Siitä suuresta siirtolaisromaanista minulle jäi Vanavedestä mieleen, että varsinkin kriitikkopiireissä taidettiin toivoa kirjojen sisältävän myös jotain yleisinhimillistä laajennusta eikä pääasiassa siirtolaisuudesta kertomista?
Koska minun lähipiiristäni lähti eräs henkilö siirtolaiseksi, aihe on minusta kiinnostava ihan sellaisenaan tai millaisena vain.
Niinhän asia oli, että omissa kipeissä kokemuksissa useimmat ruosu-kirjoittajat pyöriskelivät yltämättä yleisinhimillisyyksiin. Ongelmana oli myös se, ettei kirjojen kieli useinkaan riittänyt sanataiteeksi. Olisivat kovasti tarvinneet pätevien kustannustoimittajien apua. Jos sellaista oli tarjolla, saattoi käydä niin, että kirjoittaja pahastui muutosehdotuksista ja kielen hiomiskehotuksista. Lieneekö vaiva yhä olemassa harrastajapiireissä?
PoistaSiitä sanataiteesta tulivat mieleeni Pohjois-Amerikan englantia puhuvat ihmiset. Eivät kai hekään aina puhu puhdasta Oxford-englantia ja silti heidän tekemistään elokuvista ja kirjoista naatiskellaan ympäri maailmaa. Toisen kirjoittajan kielen hiomisessa on varmasti omat vaikeutensa. Voisi jopa kysyä voiko kirjoittamista opettaa opettamatta samalla omia arvojaan ja asenteitaan?
PoistaKas siinäpä pulma! Rosoisuutta arvostettakoon, silti kaikki 1980-luvun mittaan löytämäni ruosinsuomalaiset kirjat luettuni en enää jaksa paneutua kirjailijanurasta unelmoivien harrastajien tuotoksiin. Lahjoitin minulle ostoina ja lahjoina kertyneet opukset Tampereen yliopistolle.
PoistaNykyisin tilanne saattaa jo olla toinen. Neljännesvuosisata on taatusti muuttanut myös siirtalaisten tuottamia tekstejä.
Olit tosiaan käynyt läpi aikamoisen määrän kirjallisuutta väitöskirjaasi varten. Minä en millään jaksaisi sellaista tekstimäärää selvitellä. Mutta joistakin voisin olla kiinnostunut.
PoistaKuopion kaupunginkirjastolta näyttää löytyvän:
Kalervo Kujala: Villit linnut ja Kun Ruotsi pysähtyi.
Hilkka Alm: romaanit Etäällä vihreät niityt ja Taistelu niityistä sekä Raunioiden valtakunnat.
Antti Jalava: Asfalttikukka ja Halkeama.
Marketta Salonen: haiku- ja tankarunokokoelma Lyhdyiksi unten tähdet.
Arja Uusitalo ja Susanna Alakoski mainitaan Eila Rantosen kirjassa Vähemmistöt ja monikulttuurisuus kirjallisuudessa.
Tietysti Susanna Alakosken romaanit löytyvät Kuopiåsta. Osa myös ruotsiksi.
Hannu Ylitalo: romaani Raukat menköhöt merten taa, Pakotie ja matkakertomus Tuhkaa Intiasta.
Ainakin joku Esko Korpilinna kuunnelmista on mukana teoksessa Suomalaisia kuunnelmia 1952-63 : 2.
Aappo I. Piippo: runokokoelma Mustat laulut löytyy myös Kuopiosta.
Eiköhän näistä jokunen vielä valikoitune luettavakseni.