Neuvostoproosaa 2

Esa Adrianin valikoima ja suomentama Neuvostoproosaa 2 esittelee kuusi vuosina 1932 – 1948 kirjoitettua novellia, jotka tyylilajiltaan edustavat neuvostotaiteen pääsuuntausta. Vuonna 1974 ilmestyneen valikoiman alusta löytyy Pertti Karkaman kirjoittama johdanto nimeltä Sosialistisesta realismista. Karkaman kirjoituksessa on hienosti kiteytettynä paljon oleellista tyylilajista ja sen synnystä. Karkama kertoo, ettei sosialistinen realismi pyrkinyt nostamaan esiin sankareita vaan sosiaalisia yksilöitä ja yhteistyön merkitystä:

Sosialistisen realismin heijastelema yhteistunto on ihmisten välistä solidaarisuutta, joka pohjautuu tietoon yhteisistä päämääristä ja optimistiseen uskoon, että nuo päämäärät ovat yhteistyöllä saavutettavissa. Yhteinen tietoisuus on selvästikin sukua kansankulttuurin talkoohenkisyydelle, jonka yhteiskunnallinen kehitys oli peittänyt. Sosialistisen realismin keskeiseksi teemaksi on tullut toveruus.

Käynpähäntä seuraavassa valikoiman novellit läpi lyhyesti:

Aleksandr Tvardovski (1910 – 1971): Kolhoosin puheenjohtajan päiväkirja (1932): Novelli on kirjoitettu päiväkirjan muotoon, ajankohta maaliskuusta kesäkuuhun 1931. Maatalouskolhoosin johtaja kertoo pääasiassa asennevaikeuksista, joita kolhoosin työnjohtajana joutuu kohtaamaan. Järjestyksen mies pyrkii saattamaan omapäiset ponnistelemaan kolhoosin yhteiseksi hyväksi oman etunsa sijasta.

Nikolai Tihonov (1896 – 1979): Bolsevikki Simon (1932): 1920-luvulle, vuoristoiseen Ossetiaan sijoittuvassa minämuotoisessa kertomuksessa osseetti Simon kertoo siitä miten hänestäkin tuli bolsevikki ja mitä siitä seurasi hänelle itselleen ja koko seutukunnalle. Erityisen huomion saa vuoristojokien valjastaminen sähköntuontantoon, mistä pieni näyte:

Me kaikki teimme työtä ryysyisinä: kivet ja sirpaleet polttivat kaikki vaatteet kuin tulipalossa, eikä kukaan surrut vaatteitaan, ja kaikki pyyhiskelivät hikeä kädenselällä. Ja oli niin meluisaa ja hauskempaa kuin yksissäkään juhlissa. Silloin ei vielä tunnettu iskuriprikaateja, toverit, mutta kaikki me olimme kuin iskuriprikaatin jäseniä.

Andrei Platonov (1899 – 1951): Ihanassa ja raivokkaassa maailmassa (1941): Yllätyksellinen, mielikuvituksekas kertomus veturinkuljettajien toveruudesta. Platonov nousi lukulistallani korkealle.

Aleksei Tolstoi (1882 – 1945): Venäläinen luonne (1942 – 44): Panssarivaununkuljettajan kasvot palavat. Kotilomallaan hän esiintyy ”muina miehinä” vanhempiaan ja tyttöystäväänsä säästääkseen.

Mihail Prišvin (1873 – 1954): Vanha sieni (1945): Kuvaus sienireissusta, mukana metsässä myös punikkitatti.

Emmanuil Kazakevitš (1913 – 1962): Kaksi miestä arolla (1948): Novellin puolivälissä tajusin mitkä elokuvan ainekset tässä olisikaan! Ja Anatoli Efros onkin ohjannut aiheesta neuvostoliittolaisen elokuvan Двое в ѕтепи. Elokuva lienee vuodelta 1962. Novelli on oikein hieno, olisi kiva nähdä elokuvakin.

Lueskelin tätä teosta muutaman päivän. Siinä on 248 sivua. Koska Kazakevitšin novellista on tehty elokuva, osallistun tällä blogeerauksella Seitsemännen taiteen haasteeseenkin.