Leena
– Donna Mobile -blogin onnellinen kirjoittaja – haastoi minut
vastaamaan omalta osaltani Sieluni
hymyt -haasteeseen.
Ideana on listata pieniä ja suuria asioita, jotka tekevät minut
onnelliseksi, 5-105 kpl. Ahaa... Onnelliseksi?
Ei mikään pikkujuttu. Haasteeseen vastatakseni minun on aluksi
kehiteltävä itselleni tarkoitukseen soveltuva määritelmä siitä,
mitä onnellisuus on. Tai ehkä suoremmin: mitä onni on?
Minusta
onni tuntuisi liittyvän uskontoon. Tarkoitan onnea sellaisena
ihanteellisena olotilana, kaiken kattavana röhinänä jossakin
kaiken yllä ja alla, sivuilla ja taustalla. Onni on vaimea kuorsaus,
jonka tahdissa koko talo hengittää. Onni on elämän tasainen
sydänlyönti, ääni jonka voi kuulla vain kuuntelemalla tarkkaan.
Ehkä käsitykseni onnesta on niin ihanteellinen, että se estää
minua tavoittamasta onnea? Ehkä onneni rima on turhan korkealla?
Joku
sanoi netissä, että kaikki uskonnot ovat kuoleman uskontoja. Että
ne on tarkoitettu auttamaan meitä ihmispoloja kohtaamaan kuolema,
läheisemme kuolema ja omamme. Tiedän itsekin pelkääväni
kuolemaa. Huomasin sen nuorena kun pyörryin saunan jälkeen. Näin
vanhemmaksi kasvettuani en ole enää varma, tarvitsenko uskontoa
tuekseni kuoleman kohtaamiseen. Toki uskonnon minulle lahjoittamat
lausahdukset tekevät kuoleman hetkestä arvokkaamman, mutta kilpeä
ja miekkaa kuolemaa vastaan en haluaisi kohottaa. Tosin vannomatta
paras.
Miksi
kirjoitankaan tässä kuolemasta, kun piti puhua onnesta? Oireellista
– ihan selvästi oireellista! Olen kiinnittynyt elämäni
onnettomuudellisuuteen, enkä näe onnen metsää onnellisten asiain
puilta. Eihän minulta nytkään kysellä ratkaisua Onnen mysteeriin
vaan sitä, mitkä pikkuasiat tekevät minut onnellisiksi! Mutta
toisaalta – voisinko mainita vaimoni tässä yhteydessä
onnellisena pikkujuttuna? En kai nyt sentään. Vaimoni on pitänyt
minua kasassa vuosikaudet, eikä se ole ollut mikään pikkujobi.
Lapsenikaan eivät ole pikkuasioita, asuvatkin jo omissa asunnoissaan
pääkaupunkiseudulla. Tämä talo, jossa vaimon kanssa asumme, on
aika iso. Sen huomaan siivotessani. Oikeastaan pitäisikin taas
imuroida.
Vaikka
toimeentuloni koostuu Kelan työmarkkinatuesta, ei sekään
viis&puolisatanen kuussa ole minulle mikään takuuvarma
perustulo. Huomasin sen, kun jouduin odottelemaan saanko karenssin
vaiko en. Vielä toistaiseksi minulla on samat vapaudet kuin
suomalaisilla yleensäkin. Senkin voisin tuntea onnena, mutta yleensä
tajuan sen vasta sitten kun jokin vapaus minulta viedään.
Näitten
onnellisuuden ilmenemien myötä toivotan kaikille hyvää
aprillipäivää! Muistakaat että elämän tyhjyyttä kannattaa
tarkastella makean sokerikuorrutuksen läpi.
Mielenkiintoista. Muuta en osaa sanoa, kun suhteeni uskontoon on niin toisenlainen. Hyvä kun saat sitä kautta onnellisuutta elämään. Kaikilla meillä on oma polkumme ja onneksi vapaus ajatella uskostakin eri tavoin.
VastaaPoistaJoo, minä olen varmaan niitä miekkosia, jotka kulkevat omia polkujaan. Myös umpihangessa tarpominen maistuu toisinaan.
Poista"Onni on vaimea kuorsaus, jonka tahdissa koko talo hengittää. Onni on elämän tasainen sydänlyönti, ääni jonka voi kuulla vain kuuntelemalla tarkkaan."
VastaaPoistaTämä on erittäin hienosti sanottu. Koen tämän niin, että on kyse turvallisuudesta Onni on minullekin paljolti juuri sitä.
On siinä tietysti osansa turvallisuuden tunnetta. Onni ei enää viimeisen neljän vuosikymmenen aikana ole merkinnyt minulle riemukasta peuhaamista eikä kai koskaan sitä, että olisin saavuttanut kaiken mitä olen halunnut.
PoistaEn osaa määritellä onnea tarkkaan, mutta luultavasti se olisi jotakin, joka vaikuttasi nirvanan kaltaiselta tilalta, jossa kaiken puuhaamisen ja häsläämisen tarvetta ei enää tuntisi.
Olipa paljon asiaa ja hienoja oivalluksia elämänmenosta! Tuo kuva hyppäsi myös silmään: oliko siinä sokerilla kuorutettuja sitruunoita? Söin niitä itse yli neljäkymmnetä vuotta sitten Kaukasuksella illatsuissa, jossa lausuttiin Osip Mandelstamin runoja.
VastaaPoistaKuule sinä kerroit jo niistä sokeroiduista sitruunanviipaleista, kun niistä kirjoitin gruusialaisten novellien kokoelman yhteydessä. Minä olin ostanut pari sitruunaa pääsiäiseksi ihan varmuuden vuoksi ja kun kukaan ei niitä käyttänytkään, niin tein niistä tuommoista "herkkua". Osa jäi syömättä, oli sen verran outoa herkkua. Ehkä siellä kitkerän ja makean seassa oli silti hitunen onnea?
Poista