Powered By Blogger

lauantai 1. lokakuuta 2016

Leningrad – Ost-Berlin Miksi? Почему? Warum?

Tämän tekstin tarkoituksena on muistuttaa, että entisten sosialistimaitten kirjallisuuden lukuhaaste Leningrad – Ost-Berlin päättyy 7.11.2016. On siis vielä reilu kuukausi aikaa tutustua tämän haasteen oblastissa entisen itäblokin maitten sosialismin ajan kirjallisuuteen.

1. Miksi halusin lukea entisten sosialistimaitten kirjallisuutta sosialismin ajalta?

Tämäkin kirjallisuus oli minulle isolta osin tuntematonta. Uskon siihen sisältyvän monen tasoista – hyvää ja huonoa kirjallisuutta. Haluan itse lukemalla muodostaa kuvan siitä kirjallisuudesta, en halua toistella muitten vakioasenteellisia mielipiteitä (”se nyt on silkkaa propagandaa”, ”huonoa kirjallisuutta, valheita”, ”puuduttavaa sosialistista realismia”).

Entisten sosialistimaitten kirjallisuutta sosialismin ajalta on edelleen suomennettuna kirjastoissa. Miten kauan sitä sieltä löytää, sitä on vaikea sanoa, suuntaus näyttää olevan, että kirjastoista karsitaan sellaisia kirjoja, joita lainataan vähemmän ja vaikuttaa selvästi siltä, että sosialismin aikainen kirjallisuus ei ole ainakaan muotia. Kun ajattelen sosialismin aikakautta Euroopassa, näen sen katoamassa olevana lähihistoriana, johon on vielä mahdollisuus tarttua melkein tuoreeltaan. Mutta jo pian sen jäljet alkavat peittyä menneisyyden lumeen, jo pian on yhä vaikeampi erottaa sitä, mikä oli vielä hetki sitten totta ja mikä nyt on jälkiviisauden peittelemää tai korostamaa. Vielä on mahdollisuus lukijan itsensä valita, mitä haluaa lukea ennen kuin nolostuttavaksi nähty menneisyys on syösty paalainten kitaan ja tarjolla on enää halutunlainen menneisyyden kuvajainen.

Neuvostoliiton sosialismia kesti vuodesta 1917 vuoteen 1991. Keskisen ja itäisen Euroopan kansandemokratiat ajautuivat toisen maailmansodan päätyttyä Neuvostoliiton ”etupiiriin” ja sitä kautta sosialismiin, mitä tilannetta kesti vuoteen 1989, jolloin maat vapauttivat itsensä sosialismista. Kyse on siis kymmenien vuosien pituisista ajanjaksoista. Halusin tietää mitä ihmiset ajattelivat elämästään tuona aikana, millaisia kirjoja he kirjoittivat, millaisia kirjoja he lukivat, millaisena sosialistinen maailmanjärjestelmä näyttäytyi vierailijalle. Kävin itse Neuvostoliitossa vain kerran, Leningradissa lokakuussa vuonna 1982. Sen perusteella ei paljoa voi sanoa. Halusin siis saada selville lukemalla, mitä sosialismin piirissä eläneet ihmiset itse elämästään ajattelivat. Olin lukenut aikaisemmin muutamia kirjoja kyseiseltä ajalta, nyt halusin tietää mitä muuta on kirjoitettu, lisäksi halusin kokeilla uudelleen paria minuun vaikutuksen tehnyttä kirjaa.

2. Miksi halusin haastaa muutkin kirjablogeeraajat lukemaan entisten sosialistimaitten kirjallisuutta?

Uskon, että itseään avarakatseisena pitävän ihmisen, jollaisia oletan kirjojen lukijoitten yleensä olevan, olisi hyvä muodostaa itse mielipiteensä asioista niihin tutustumalla mikäli sellainen on kohtuullisella vaivannäöllä mahdollista. Kirjoja lukevalle ihmiselle kirjojen lukeminen tuskin on erityisen painostava kokemus. Tietysti mikäli sosialismin aiheena ottaa sellaisena kiellettynä mörkönä, jollaisena myös fasismi, rasismi ja monet muut torjutut ajatussuuntaukset tai kavahdetut ilmiöt nähdään, voi olla vaikeata nähdä sosialismin ajan kirjallisuuden lukemisessa mieltä. Siihen tarttuminen voi jopa tuntua ahdistavalta.

Voin omasta puolestani vakuuttaa, että olen entisen itäblokin kirjallisuushaasteen aikana lukenut paljon hyvää kirjallisuutta, joka ei ole ahdistanut minua hyväksymään reaalisosialismin pahoja ja raadollisia puolia. Itse asiassa nk. sosialistisen realismin piiriin lukeutuvassa kirjallisuudessakin käsitellään myös järjestelmän kielteisiä ilmiöitä. Moni asia on pielessä, ihmiset hakevat omaa etuaan, riitelevät, tekevät pahaa toisilleen. Byrokratia koetaan tuskastuttavana tai naurettavana. Elintaso ei kasva vaikka miten yritettäisiin. Tämän lisäksi kaikki realistinenkaan kirjallisuus ei sosialistisissa maissa suinkaan ollut sosialistista realismia, vaan esimerkiksi kriittistä realismia. Lisäksi oli tietenkin kirjoittajia, joitten tyyli on heidän omanlaisensa, aiheet samaa luokkaa kuin länsimaisessa kirjallisuudessakin.

Välillä on tuntunut siltä, että juuri järjestelmän arvostelua sisältävä sosialistimaitten kirjallisuus on ylittänyt julkaisukynnyksen niin Suomessa kuin lännessä – propagandasota kun on sotaa kahteen suuntaan! Lähinnä toista maailmansotaa käsittelevissä sosialismin ajan kirjoissa tai novelleissa olen huomannut oman kansan etevämmyyden paisuttelua ja vastapuolen väheksyntää. Tämä vaikuttaisi olevan tunnuskuvallista myös lännessä, todistan minä, Korkeajännitys-lehtien lukija monien vuosien ajalta. Neuvostoliittolaisesta sotakirjallisuudesta luin vain yhden teoksen, Ja ilta oli rauhaisa, jonka olin nähnyt nuorena poitsuna elokuvana ja johon ihastuin kerrasta. Se poikkeaa viihteellisestä sotakirjallisuudesta juuri siinä, että sankarit eivät haavoitu pelkästään olkapäähän.

Mutta huomaan kirjoittavani kuin mikäkin opettaja. Tosin kuuluu se olevankin kaikkein huvittavinta, kun tyhmä alkaa opettaa, joten olen sitten vaikka huvittava. Tyhmä nyt ainakin. Sillä onhan se totta, että kirjallisia maailmoja on olemassa vaikka millä mitalla hylättäväksi ja paalattavaksi. Mitäpä nyt yhdestä sosialismin ajan kirjallisuudesta? Herra ties miten paljon vanhempaa kirjallisuutta onkaan jo tuhottu, kun sen kirjallisuuden kirjoittaneet kansat nyt kerran hävisivät sen sodankin!

10 kommenttia:

  1. Kävin juuri aamulla lainaamassa Herta Mulleria tähän haasteeseen. :) Lisäksi mieheni on jo pitkään koettanut houkutella minua kokeilemaan Stanislaw Lemin kirjoja, joista hän itse pitää (Nuha on ainakin meillä kotihyllyssä). Haaste on siis muistissa, ja koetan saada ainakin pari kirjaa tähän vielä luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä! Ei se määrä, mutta se laatu ratkaisee haasteeseen osallistujissakin! Samalla voinkin kertoa, että vaikka olinkin käsittänyt ihan päin honkia sen sinun haasteesi elokuvakirjallisuudesta, niin ajattelin, että vielä maanantaina käyn yhdestä etelä-Kuopion sivukirjastosta lainaamassa elokuvakirjan, jonka saan sopimaan vähän aikarajoja venyttämällä tähän sosialistiseen haasteeseenikin. Eikä se ole pitkäkään, varmaan sen keskiviikkoon mennessä ennätän lukaista. Ai niin, nythän ei ollutkaan kyse televisioelokuvista, mutta on siinä kirjassa valkokangastavaraakin tarjolla.

      Tuota Nuhaa en ole lukenut, vaikuttaa jännältä. Puolalaisista voin suositella myös Stanislaw Mrozekin kirjaa Elefantti.

      Poista
    2. Muistelen nähneeni sinulla jotain minun elokuvahaasteeseeni sopivia juttuja... jos voin jotenkin selventää haasteen ideaa, niin teen sen mielelläni. :) Vielä tosiaan ehtii lukemaan ja katsomaan elokuviakin.

      Poista
    3. Kyllä minä jotain kasaan saan sen elokuvahaasteen osalta.

      Äsken tarkastin vielä sen elokuvakirjan tietoja, jonka ajattelin lainata ja yllätyksekseni se ei nyt enää olekaan niin lyhyt kuin muistelin, kaikki näet muuttuu, muistotkin.

      Poista
  2. Puolalaisista suosittelen minäkin Elefanttia, varsinkin jos Lem vetää...

    Olin jo ajatellut että haasteen puitteissa luettavat kirjat olisivat paketissa, mutta satuin piipahtamaan parissa divarissa jossa toisessa oli tyrkyllä ulosheittohintaan yksi teos jota olin ajatellut luettavaksi jo pitempään, ja toisessa oli myyjä kasannut hyvin vaikuttavan kokoelman venäläistä kirjallisuutta, mistä tulikin napattua vielä pari teosta lisää...katsotaan nyt tulevatko luetuiksi haasteen aikana vai vasta sen jälkeen, ensimmäisen olen jo aloittanut.

    Suhde neuvostoaikoihin taitaa vielä olla sen verran läheinen että uudelleenluentaa varmasti vielä tapahtuu ja kaikki ei katoa, mutta tiedä sitten mikä nousee ja mikä haipuu kuriositeetiksi. Kiinnostavia ja ansiokkaita teoksia kyllä löytyy, kriittisiä teoksia, ja jonkin verran myös propagandaa. Ja teoksia joista on vähän vaikea sanoa mikä osuus on ihanteita ja mikä propagandaa, vaikka niissä ihanteet saattavat jäädä korruption, byrokratian tai muun yliajamiksi. Mutta jos niitä ihanteita ei ymmärrä niin ymmärtääkö sitten yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Taas ihanteet on tuotu esihin
      ja määritellään oikeaa ja väärää.
      Tuo suurta on, tuo pientä taasenkin.
      Oi, ihmismieli, kaikkea se häärää."
      (Aaro Hellaakoski, alku nimeämättömästä runosta 1920-luvulta)

      Mikä on ihanteita, mikä propagandaa? Mikä suomalaisessa nykykirjallisuudessa on totta, mikä aiheenmukaista romantisointia (esim. dekkareissa!)? Jos luen vaikka renessanssiajan kirjailijan tekstiä on minun täysin mahdotonta tajuta isoa osaa viittauksista tai vihjauksista, mutta voin silti lukea sen tekstin.

      Sitä paitsi kaikissa maissa on tahoja, jotka pyrkivät antamaan kuka minkäkinlaista kuvaa omasta maastaan. Mikään taide ei voi kuvata todellisuutta sellaisena kuin se on, eikä siinä olisi oikeastaan mitään järkeäkään. Jos "ymmärtämisellä" tarkoitat sitä, miten voi erottaa kirjailijan kuvailemasta maailmasta "todellisuuden" osatekijät, niin minulle ne ainakin näyttäytyvät pienissä, arkisen elämänmenon kuvauksissa - aamupalan nauttimisessa, joukkoliikenteessä, työsuorituksissa, siinä ryypätäänkö olutta vai viiniä vai votkuako vedellään. En minä itsekään kovin usein pysähdy ihanteitani miettimään, ne lienevät yleensä kirjailijan keino oikaista jonkin asian kuvaamisessa päähenkilöitten elämässä? Nuoret tosin saattavat käydä ideologisia väittelyitä, mutta yleensä ne ovat täysin naurettavia niin todellisuudessa kuin realistisesti kirjallisuudessa kuvattuinakin. Minä ainakin olen lukenut kirjoja ihmisten elämästä toisten ihmisten parissa. Tietenkin siinä vaikuttavat ne reunaehdot, jotka yhteiskuntajärjestelmä asettaa.

      Kuopion kaupunginkirjastosta esimerkiksi Andrei Platonovin novellivalikoimaa "Sydän paikallaan" löytyy vain Juankosken lähikirjaston varastosta. Hyvä että kumminkin sieltä.

      Poista
    2. Ymmärtämisellä siis tarkoitan lähinnä miksi ihminen ja yhteiskunta olivat sosialistisia, ja se ei selviä vain järjestelmän ja aatteen vastaisia teoksia lukemalla eikä varmaan myöskään Leninin puheista, niistä arkisen elämän kuvauksista voikin selvitä jotain.

      Poista
    3. Ajattelin, että vielä pitää siinä loppuraportissa yrittää selventää miksi olen halunnut näitten sosialistimaitten elämästä tietoa hankkia. Minua kiinnostaa se, miten ihmiset hankalissa olosuhteissa tekivät elämästään elämisen arvoista. Koska ihmisen on käsittääkseni niin meneteltävä tai muuten menettää uskonsa elämään kaiken kaikkiaan.

      Poista
  3. Haluan vain sanoa, että vaikka en hanakasti tartu haasteisiin, tässä nyt kaksoismerkitys, niin haasteesi on kiinnostava ja olen sitä seurannut. Itse luulen kuuluvani nykyään suomettumisen leimalla varustetuksi. Ymmärsin tämän ainokaisella kirjallisuuskurssillani. Nuorena luin paljon ns neuvostokirjallisuutta, se oli minulle läheistä ja suosikkikirjailijoitani olivat Gorki, Turgenev, Kuprin, Sholohov, Petrov ja varmaan olisi muitakin mutta ei nyt tulee mieleen. Venäläiset kirjailijat, nykyiset ja entiset, joka tapauksessa tuntuvat läheisiltä ja ymmärrettäviltä. Tietenkin sitten noista Neuvostoliitosta lähteneistä Dovlatov on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettelemistasi kirjailijoista en tiedä tuota Petrovia. Wikipediasta löysin parikin Petrov-nimistä kirjailijaaa. Venäläisiä lienevät nuo Gorki, Turgenjev ja Kuprin ja arvostettuja kirjailijoita. Valitettavasti Solohovia en nyt saa mahtumaan tähän rupeamaan, harkitsin kyllä hänen novellivalikoimaansa. Tässä haasteessa tavoittelin tosiaan Neuvostoliiton ja muitten entisen itäblokin kirjailijoita ja heidän tekstejään, joita olen ihan kivasti löytänytkin varsinkin nyt ihan viime kuukausina.

      Nyt on tuo suomettumisen aika sikäli jo ohi, kun ei ole sitä Neuvostoliittoakaan enää. Venäjä tuntuu pitävän itseään Neuvostoliiton sinellinperijänä, mitä se tietysti onkin, mutta Venäjä ei ole sosialistinen maa. Tämä talousjärjestelmä ja sen piirissä eletty elämä kiinnostavat minua, varsinkin nykyään, kun eletään tietynlaista yhden vaihtoehdon aikaa monessakin suhteessa.

      Poista