Powered By Blogger

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Reiner Kunze: Nuo ihmeelliset vuodet

Itäsaksalainen Reiner Kunze (s. 1933) kirjoitti vuonna 1976 Saksan liittotasavallassa julkaistun teoksen Die wunderbaren Jahre. Kirja ilmestyi suomennettuna jo vuonna 1977 nimellä Nuo ihmeelliset vuodet. Proosaa sisältävän pääosan suomensi Aarno Peromies, tšekinkieliset runot Kirsti Siraste.

Tämä kirja on järkytys sille, joka etsii kuvausta jostain myönteisestä itäblokin maitten elämästä. Kyllä – tässä kirjassa kuolee ihminen – mutta hän on nuori ihminen. Kyllä – tässä kirjassa vangitaan ihminen – mutta hän on nuori ihminen. Kyllä – tässä kirjassa estetään ihmisiä kuuntelemasta jatsia, menemästä maailmanfestivaaleille, menemästä Tatra-vuoristoon, menemästä merenrannalle, kunnes kotikaupungin rautatieasemalla poliisivartio sanoo, että nyt olette vapaa menemään – ja nuori ihminen kysyy: minne?

Reiner Kunzen pieni, meillä unohdettu teos kertoo nuorten ahdistuksen kautta, millaista elämä DDR:ssä oli. Kunze kertoo, että vaikka nimiä on muutettu, tapaukset ovat tosia. Vaikka suuri osa nuorisosta taatusti tajusi alistua valtion ylläpitämään kovaan kuriin, oli liian paljon niitä, jotka kärsivät kohtuuttomasti. Ei lentolehtisten laatimisesta pidä kohdella ihmistä pahemmin kuin sotarikoksesta syytettyä Nürnbergissä.

Kunzen kirja koostuu katkelmallisista, lyhyistä, usein toisistaan irrallisista tarinoista, jotka kertovat nuorista ihmisistä DDR-valtion hammasrattaitten puristuksessa. Se avaa näkymiä kasvatukseen, joka perustuu viholliskuvan lietsomiseen, epäluuloon ja valtion asian täydelliseen oikeutukseen. Kirjan otsikko on peräisin Truman Capoten runosta, joka ylistää nuoruutta ja sen ihanan pakottomuuden ja vapauden aikaa. Tämän kirjan nuorisossa on liian monta sellaista, jolta se vapaus on riistetty ja korvattu järjettömällä vastarinnalla länsimaita kohtaan. Tai ainakin pyritty korvaamaan ja usein epäonnistuttu karkeasti.

Minä toivoin, että suurin osa tuosta olisi jäänyt pojaltani ymmärtämättä. Illalla hän kuitenkin kyykistyi sisarensa jalkoihin tämän sängylle ja kysyi, miksi sisar neuvoisi häntä ryhtymään: klovniksi, muurariksi vai runoilijaksi. Sotilaaksi rupeamista hänen ei ottanut puheeksi, koska hän silloin saattaisi joutua tekemisiin isänsä kaltaisten esimiesten kanssa.

Luin tämän kirjan joskus 1990-luvulla. Lukemisesta ei jäänyt erityisen paljoa mieleeni, jotain sentään. Erikoinen yksityiskohta löytyy runoa muistuttavasta, vanhoihin sitaatteihin perustuvasta tekstistä nimeltä Urkukonsertti. Siinä kerrotaan opettajien kehottaneen vanhempiaan estämään lapsiaan menemästä kirkossa keskiviikkoisin järjestettäviin urkukonsertteihin. Tämän johdosta kirkot olisivat täyttyneet nuorisosta. DDR:n lopun alkuna taisivat toimia mielenilmauskulkueet, jotka saivat kai alkunsa siitä, että sellaisetkin ihmiset, jotka eivät Jumalaan uskoneet hakeutuivat kirkkoon, koska siellä oli mahdollista kokoontua.

Koska Kunze teki työtä tšekkiläisen runouden saksantajana, on kirjan loppupuoli nimeltä Café Slavia, kuvausta kirjailijan vaikutelmista hänen vierailuiltaan Tšekkoslovakiassa miehityksen jälkeen. Tšekkien katkeruus tulee ilmi, kun kirjailija luovuttaa vaatesäilytykseen takkinsa, jonka vuorissa lukee valmistajan merkki INFORM, ja valmistusmaa GDR, siis venäjäksi ja kyrillisillä kirjaimilla. Lopussa on muutamia näytteitä kiellettyjen tai muuten vain vangittujen tšekkirunoilijoitten teksteistä.

Kirjassa on 128 sivua. Lukaisin sen nyt uudelleen parissa päivässä.

2 kommenttia:

  1. Laitan mieleen, vaikuttaa tämäkin kiinnostavalta.

    Sivuhuomiona hassusti kun on lueskellut useampia tietyn ajanjakson ja kielialueiden kirjoja niin kiinnittää yhä enemmän huomiota joihinkin toistuviin kääntäjänimiin kuten vaikka tuohon Kirsti Sirasteehen tsekin ja slovakin kääntäjänä, tai venäjältä Juhani Konkkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunzen kirja hätkähdyttää nuorison käsittelyn kuvauksellaan ja joitakin meistä ihan järkyttääkin, niinkuin tämmöistä kahden nuoren ihmisolennon isää.

      Minä ajattelin samoin, että pitäisiköhän laittaa ainakin noita vahvoja kääntäjänimiä hakemistoon. Neuvostokirjallisuuttahan on kääntänyt erityisesti Ulla-Liisa Heino. Kirsti Siraste näyttää ottaneen haltuunsa länsislaavilaisen kielialueen ja Jugoslavian alue näyttäisi olevan nykyisin Kari Klemelän osaamisaluetta. Tosin venäjän kielestä ja muistaakseni muistakin slaavilaisistä kielistä on viime vuosina suomentanut ansiokkaasti Eero Balk. Juhani Konkka on tietysti myös hyvä venäläisen kirjallisuuden suomentaja.

      Poista