Gavriil Trojepolski: Bim Mustakorva

Neuvostoliittolainen Gavriil Trojepolski (1905 – 1995) kirjoitti vuonna 1971 julkaistun romaanin Белый Вим Чёрное ухо. Vuonna 1977 julkaistiin Lidia Iranton suomennos nimellä Bim Mustakorva. Kirjan pohjalta on tehty neuvostoliittolainen elokuva, jonka ohjasi Stanislav Rostotski. Elokuvan ensiesitys tapahtui vuonna 1977.

Trojepolskin romaani on sellaista koko perheen kirjallisuutta, jota voi kutsua myös lanu-kirjallisuudeksi. Kirjassa kerrotaan yksinäisestä miehestä, joka hankkii rotukoiran, gordoninsetterin. Miehen mielharmiksi koiran valkoinen väri ei sovin rodun luokituksiin eikä koiraa siten hyväksytä näyttelyihin. Mies, Ivan Ivanytš, antaa koiralle nimeksi Bim. Hän kasvattaa koiraa määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Ivan Ivanytš huomaa koiran älykkääksi, hän päättää kasvattaa Bimistä metsästyskoiran. Ihan kaikesta kasvattajan ei tarvitse huolehtia, sillä väristä huolimatta lintukoiran rotuominaisuudet toimivat Bimissä luontaisesti. Koko romaanin ajan eivät Ivan Ivanytš ja Bim kulje yhdessä metsällä vaan he joutuvat eroon toisistaan, jolloin alkavat Bimin seikkailut muun seutukunnan tantereilla.

Tapahtumat sijoittuva kaupunkiin, ehkä Trojepolskin asuinpaikkaan Voroneziin, josta näkyy venäjänkielisen wikipedian mukaan löytyvän Bim Mustakorvan patsaskin. Ivan Ivanytš asuu Biminsä kanssa kerrostalossa, jossa on sataviisikymmentä huoneistoa. Kaupungissa on raitiotie, johdinautoja, rautatieasema – siis ihan laaja kaupunki. Sinne sopii sekaan monta koiraa, sellainen valkea setterikin, jolla on musta korva. Tosin kaikki kaupunkilaiset eivät pidä koirista, jotkut pitävät niitä tautien levittäjinä. Mutta on niitäkin, joille koira on se ihmisen parempi toveri. Kaikenlaista väkeä Bim tapaa etsiskellessään isäntäänsä.

Neuvostoliittolaisesta kaupungista ja sitä ymäröivästä maaseudusta syntyy elävän tuntuinen kuva, joka ehkä paikoin vaatisi ulkopuoliselle hieman lisäselvityksiä, mutta ilman niitäkin pärjäillään. Sunnuntaisin monet kaupunkilaiset suuntaavat maalle – ja maalaiset kaupunkiin kauppaamaan kolhoosin maataloustuotteita. Työntekoa arvostetaan tai ainakin siihen vedotaan usein.

Eräästä tietystä neuvostonaisesta ja muutamasta sedästä annetaan kuva pahana olentona, joka näkee pahaa ympärillään joka suunnalla. Oikeastaanhan pahuutta löytyy meistä kaikista, aivan kuten hyvyyttäkin, eikä yksipuolisesti pahoja ihmisiä siten olekaan kuin lanu-kirjoissa? Hyvyyttä kirjassa edustavat Ivan Ivanytšin lisäksi ennen kaikkea ne lapset, jotka ystävystyvät älykkään koiran kanssa.

Mutta etsitäänpä nyt loppuun joku nätti lainaus kirjasta, niin jää hyvä maku suuhun tästä luku-urakasta. Metsästäjän vaistoilla varustettu koira tietenkin nauttii luonnossa liikkumisesta, mieleni tekisi päästää Bim vapaaksi luontoon kirmailemaan ja siten vertauskuvallisesti vapauttaa koko sosialismin ajan kirjallisuus omille jotoksilleen.

Aurinko lävisti metsässä kaiken lukuun ottamatta männikköä joka sekin oli paikka paikoin kultaisten säteiden puhkoma. Oli niin hiljaista. Tuo hiljaisuus oli tärkeintä. Miten ihana onkaan keväinen aamuhiljaisuus metsässä!

Tällä kertaa Bim oli rohkeampi. Kaikki näkyi selvästi (olihan tämä ihan toista kuin silloin hämärässä). Hän kiisi vapaana pitkin metsää, päästämättä kuitenkaan isäntää näkyvistään. Kaikki oli kerrassaan hurmaavaa.

Kirjassa on 252 sivua. Luin sitä noin viikon. Olen nyt sosialistiset lukemiset haasteen osalta lukenut. Koosteen lukemisistani julkaisen maanantaina 7.11.2016.