Elmeri Vehkala: Eräitä harmillisia tarinoita

Elmeri Vehkala oli Ylen uutisen mukaan vuonna 2016 iältään 44-vuotias. Lukaisin hänen kirjoittamansa, vuonna 2013 julkaistun teoksen Eräitä harmillisia tarinoita.

Teos koostuu lyhyistä tarinoista, joitten lukukappaleet on numeroitu. Teksti muistuttaa kirjakielistä tarinointia, sävy vaikuttaa väliin vitsailevalta väliin piruilevalta. Kirjan kannessa on haitaria soittava pikkupiru.

Vehkalan teoksen tarinat kuvaavat elämänhimoa, tuskastumisia, pettymyksiä ja satunnaisempia ilonhetkiä, myös rehti viha saa vuoronsa. Esitellyt hahmot – minäkertojansa mukaan lukien – sattuvat asumaan Helsingissä, tarkemmin ottaen Kalliossa tai Hakaniemessä, elleivät tule Espoosta asti. Myös Hanko, Forssa ja Lohja mainitaan. Ovatko tarinat sitten pelkästään absurdeja, eivätpä tietenkään, niissä kuvastuu kiihkeä halu saada jotain selvää elämän tarkoituksesta tai jostakin nyt kumminkin. Tarinointia voi kuvailla paikoin hilpeäksi, mutta siihen on jumittunut surullinen perusvire, kuten huomaamme esimerkiksi tarinan Surun siivin neljännessä lukukappaleessa:

Jos saisin mahdollisuuden kertoa jollekin mistä suruni todellisuudessa johtuu, hukkaisin sen käyttövoiman. Ihmiset eivät muutenkaan yleensä sure sitä asiaa mitä väittävät surevansa, sillä narsistia vihaavat kaikki.

Paljon kiinnitin huomiota poliittisiin viittauksiin, markkinatalous ja länsimainen yhtenäiskulttuuri kertovat jo termeinä jotain teoksen kantaaottavuudesta. Tyyliä luonnehtisin rennon absurdiksi rock-sukupolven kerronnaksi. Jos rock ei kuulosta ihan nappikuvaukselta, niin asettunee se humppaa lähemmäksi oikeata tyylilajia. Nykypäivän korrektiusmentaliteetti ei rasita teosta vääntövoimillaan vaan kirjoittajan kieli helähtää katutasolla ja pesutuvissa. Suomalaisuudesta todetaan tarinassa Kansalliskiihkottomat, sen neljännessä lukukappaleessa seuraavaa:

Maailman tuulista palannut Vallilan Kiinteistöjen isännöitsijä kertoi myöhemmin, millaista on olla suomalainen. ”Täällä se menettelee,” hän sanoi. ”Suomessa se ei haittaa millään tavalla.”

Kirjassa on 128 sivua. Lukaisin sen vuodenvaihteen molemmin puolin parissa päivässä.