Arkea ja ekstaasia

Hankin luettavakseni kaksi Goethe-instituutin kustantamaa kirjaa, jotka sisältävät saksankielisten nykykirjailijain näytelmiä. Ensimmäisenä luin kirjan nimeltä Arkea ja ekstaasia – Viisi näytelmää saksankielisiltä näyttämöiltä. Vuonna 2015 julkaistun kirjan toimittivat Jukka-Pekka Pajunen ja Alexandra Stang. Alusta löytyy toimittajien Alkusanat, jossa luonnehditaan lyhyesti kirjan näytelmiä. Kukin kirjailija esitellään ennen näytelmäänsä.

Rebekka Kricheldorf (s. 1974): Arkea ja ekstaasia (Alltag & Ekstase, kantaesitys 2014, suom. Merja Sainio): Räväkästi erilaisille kuplailmiöille naureskeleva komedia. Tapeetilla mm. seksuaalinen vaihtelunhalu, loputon terapiapuhe, elämää ryydittävät essot sekä oman kulttuuriperinnön hylkääjät, jotka viettävät mieluummin meksikolaista kuolleitten päivää, juutalaista hanukkajuhlaa ja kiinalaista uutta vuotta kuin oman maansa juhlia. Japanilaisvieras opettaa saksalaiselle isännälleen muinaisten germaanien uskontoa ja järjestää omat oktoberfestit lähikapakassa.

Anja Hilling (s. 1975): Surun musta eläin (Schwarzes Tier Traurigkeit, 2007, suom. Ville Koskivaara): Kaupunkilaisten metsäretki muuttuu valtavaksi metsäpaloksi, luultavasti retkeläisten itse tahattomasti sytyttämäksi. Kaikki eivät pätsistä selviä, sitä paitsi tuli jää kytemään pelastuneitten sisään. Näytelmä saa miettimään mm. ”ihmistä luonnon herrana” ja ilmastonmuutosta. Metsäpalo on toteutettu kerrontana, johon näyttelijät osallistuvat vuorotellen tai sitten voisi käyttää antiikin perinteen tapaan kuoroa. Videoista luulisi olevan hyötyä metsän ja palon lavastamisessa?

Oliver Bukowski (s. 1961): Friday Night (2010, suom. Jukka-Pekka Pajunen): Alaotsikkona Naisten komedia jossa on miesuhri. Aluksi oli vaikea tajuta, että näytelmän naiset ovat vain kolmekymppisiä. Jotenkin mielsin heidät kaksi kertaa kyynisemmän ikäisiksi. Naiset keksivät illanistujaisiinsa leikin, he kaappaavat kadulta miehen, joka saa maksaa koko miessukukunnan pahat. Tässä vaiheessa näytelmä muuttuu kiinnostavaksi, mies ei ole tuppisuu vaan maksaa sanan sanasta, kaksi pahimmasta. Pieni näyte tekstistä:

Jan: … jos on kyse naimisesta, mä pitelen teidän käsilaukkua, kun te jyystätte jonkun toisen kanssa.

Natalie: Leffoissa sä saat kuitenkin aina sen kaikkein kauneimman. Koska: lopussa kaunotar huomaa, kuka sitä oikeasti on rakastanu ja kuka on aina ollut läsnä. Siis leffoissa, kuten tuli sanottua.

Katja Brunner (s. 1992): helvettikin on vain sauna (Die Hölle ist auch nur eine Sauna, 2014, suom. Merja Sainio): Erikoinen teksti, jonka voi varmaan esittää teatterissa, yhtä hyvin soveltuisi kuunnelmaksi. Tapahtumien sijasta tässä on nähdäkseni enemmän kerrontaa. Aiheena on paitsi naisen elämä, myös sukupuolen valinnan mahdollisuus? Tätä kuvannee hahmo nimeltä Hermafrodiitti, tuttavallisemmin Hermi. Toinen hahmo on nimeltään Amatsoni, kolmas se tuolla alhaalla. Lisäksi mukana on Tyttö ja muita universaalikyläläisiä. Erityisen raamatulliselta teksti ei vaikuta vaikka jotain luomiskertomustapailua yms. onkin havaittavissa. Kirjailija on sveitsiläinen, näytelmä karkaa minulta omiin korkeuksiinsa, ei kumminkaan Alpeille, luulisin.

Wolfram Lotz (s. 1981): Suuri marssi (Der große Marsch (2011, suom. Ville Koskivaara):

Kolmen näytöksen ja liitepuheen näytelmä, jossa aluksi esitetään onnetonta irvailua yhteiskunnallisten vaikuttajien sensaatiohaastatteluista. Käärmettä survotaan pyssyyn, kunnes se tulee näyttämölle ja nielaisee yhden näyttelijöistä. Kolmannessa näytöksessä on näennäisesti järkevää vuoropuhelua, jonka logiikka lipsuu kuitenkin siinä määrin, että kaiken kaikkiaan pidän näytelmää absurdistisena. Lopun puhe tuntuu olevan toisehkosta maailmasta itsensä näytelmän kanssa.

Kaikkiaan kirjan näytelmissä vallitsevat villi meno ja provosoivat haastelut. Hieman tuli lukiessa sellainen jatkutustunnelma, että kukakohan hyppää vielä pisemmälle. Mutta mukavuusrajojensa ylitse meni ainakin ketjukolaaja ihan hyppiin keikkuin.

Kirjassa on 362 sivua. Lukaisin sen läpi viidessä päivässä, näytelmä/päivä. Viikonloppuna hengähdän lukemalla ranskalaisen näytelmän, vietän aikaa perheeni seurassa ja saatanpa ottaa kunnon kumaraisetkin.