Powered By Blogger

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Sofi Oksanen: Puhdistus

Sofi Oksanen (s. 1977) kirjoitti vuonna 2007 kantaesitetyn näytelmän Puhdistus. Luin sen. Minulla on se romaanikin kotona, saa nähdä tuleeko sitä luettua.

Kirjan alusta löytyy Oksasen esipuhe, jossa hän kirjoittaa näytelmän kuvaavan seksuaalisen väkivallan käyttöä sotametodina. Tunnettua on mm. raiskaamisen käyttö kuulusteluissa ja muunlaisessa täydelliseen kuriin alistamisessa.

Oksasen näytelmässä aihetta käsitellään minusta juuri sopivalla tavalla. Seksuaalinen väkivalta tulee selvästi esiin, mutta sitä ei aseteta katseltavaksi. Ihmisten kertomana asia käy kyllä selväksi. Sen puoleen näytelmän voi aivan hyvin lukea ja se toimisi mainiosti myös kuunnelmana. Varsinkin loppuvaiheissa esitetään pitkä monologi, jossa selitetään mitä tapahtui ja miten se pysyi salassa julmuuksien kohteeksi joutuneitten häpeän vuoksi.

Kaikkiaan Puhdistus on selkeästi kerrottu tarina, siinä on vauhdikkaita käänteitä ja piinaava tunnelma. Vuoropuhelu on tehokasta, se vie asioita eteenpäin eikä jahkaile joutavuuksilla. Naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan lisäksi kuvataan todella sujuvalla ja menevällä tavalla Viron vaiheita neuvostovallan aikana ja siitä vapautumisen alkuvuosina. Neuvostoliiton puolella toimivat virolaiset kuvataan sosialismin asiaan uskovina oman maansa miehittäjinä.

Lukeminen sujui verrattain nopeasti, vaikka jokin merkillinen väsymystila minua kyllä vaivaa. Eilen luin ensimmäisen näytöksen ja tuossa aamulla toisen. Minulla oli sellainen käsitys, että Oksasen tyyli olisi jotenkin vaikeaselkoista lukea, mutta tämä näytelmä on ainakin ihan kristallin kirkasta. Alussa Aliiden asunnon kuvailussa on ehkä turhakin määrä yksityiskohtia, mutta ne voi ottaa informatiivisena kuvauksena virolaisen maalaistalon sisustuksesta.

Kirjassa on 148 sivua. Lukaisin sen parin päivän aikana.

P.S. Vuonna 1980 kävin Kuopion teatterissa katselemassa tuolloin neuvostoliittolaisen Genrih Borovikin (s. 1929) kirjoittaman näytelmän, jota esitettiin Kuopiossa nimellä ”Santiagon yö” (alunperin Интервью в Буэнос-Айресе, ensiesitys 1980). Siinä oli tätä samaa aihetta. Näytelmällä oli inhorealistinen huipennus, josta kohistiin lähinnä alastomuuden vuoksi. Julmaa seksuaalista väkivaltaa sisältänyt kuulustelu esitettiin pääosin kerrontana, kuten Puhdistuksessakin.

6 kommenttia:

  1. Alkoi kiinnostaa lukea tämä näytelmä. Olen unohtanut, että minunkin piti lukea näytelmiä, kun on se yksi haastekin.
    Romaanin olen lukenut, sehän on tämän lihotettu muoto, ja se on minun suosikkini Oksasen kirjoista. Elokuvakin on hyvä, mutta kuulustelutilanteen kidutusta en pystynyt katsomaan, vaan odotin kädet silmillä, että se olisi ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulustelun tapahtumat tosiaankin näytelmässä Aliide kertoo, joten niitä ei tarvitse esittää yleisölle. Tosin luettuna siinä ei synny suurempaa eroa, paitsi että näytelmässä kaikki on syytä esittää vähemmin yksityiskohdin ja siten lukijakin selviää niistä nopeammin.

      Poista
    2. Elokuvassakaan ei tarvitsisi keskittyä niin pitkään piinaaviin kohtauksiin, mutta Antti J. Jokinen oli valinnut näin.
      Olen nähnyt tämän näytelmän Lahden kaupunginteatterissa tyyliteltynä sovituksena. Muistaakseni siinä oli paljon oopperamaisia yhteiskohtauksia ja Aliiden rooli oli todella vaativa.

      Poista
    3. Piti jonkun aikaa miettiä mitä minun piti vastata. Nyt muistin, että joskus on jopa voimallisempaa antaa taiteennauttijan mielikuvitukselle valta mellastaa. Vaikutelmasta voi silloin tulla vahvempi. Minusta tämä toimii juuri kuunnelmissa, jolloin kaikkea (siis mitään) ei näytetä vaan se pitää kuvitella.

      Poista
  2. Sofi Oksasen kirjat vaikuttavat kiinnostavilta, mutta epäilen että ne saattavat olla myös aika raskaita. Aloitin kerran yhtä hänen kirjaansa, en ole ihan varma oliko se juuri Puhdistus vai joku toinen, mutta ainakin sillä kertaa se jäi kesken. Mahtaisiko näytelmän lukeminen sujua paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen teksti minkä luin Sofi Oksaselta. Näytelmässä on joka kerta kohtauksessa selkeästi mainittu minä vuonna kohtaus tapahtuu. Tämä selkeyttää lukemista. Mikäli teatterituotannoissa on tämä jätetty tekemättä, on kenties tavoiteltu uudenaikaista ilmaisutapaa, jonka riskinä on, että osa katsojia ei joissain kohdin saa selvää mitä näyttämöllä tapahtuu. En tiedä. En ole nähnyt elokuvaa, en teatteriesityksiä, enkä siis ole lukenut romaania. Tämä näytelmä on mielestäni täysin selkeätä luettavaa ja se on hyvä näytelmä. Voin suositella luettavaksi.

      Poista