Katselin
teema-kanavalla esitetyn italialaisen Pier
Paolo Pasolinin ohjaaman, vuonna 1964 valmistuneen elokuvan Il
vangelo secondo Matteo, joka tunnetaan suomeksi nimellä Matteuksen
evankeliumi. Elokuva pohjautuu Raamatun Uuden Testamentin aloittavaan
tekstiin, joka tunnetaan vuoden 1992 suomennoksena nimellä
Evankeliumi Matteuksen mukaan. Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa,
jonka tarkoitus lienee toivon herättäminen koko kristikunnassa.
Luin kyseisen evankeliumin ja se herätti minussa ristiriitaisia
tunteita.
Sen verran evankeliumin perusideasta, että se kertoo Jumalan pojan, Jeesuksen, elämästä maan päällä. Maan päälle ihmiseksi syntymisen kantava idea tuntuisi olevan Jumalalle mieleisten uskovien hemmojen ikuisen elämän varmistaminen. Tärkeä yksityiskohta on se, että iloinen ikuisuus ei ole tarkoitettu kaikille vaan usein toistuu Jeesuksen puheissa ennustus, jonka mukaan kadotukseen joutuvat itkevät ja kiristelevät hampaitaan alemmissa kerroksissa. Viimeisenä päivänä näet ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin, joista vuohet viskataan tuliseen järveen, jossa hyö sitten itkevät ja kiristelevät hampaitaan.
Pasolinin elokuva on kuvattu mustavalkoisena. Se ei sikäli vaikuta erityisemmältä ilosanomalta. Henkilöhahmot eivät häikäise kauneudellaan – ehkä nuorta Mariaa lukuun ottamatta. Jeesuksen kulmakarvat ovat kasvaneet yhteen. Hän vaikuttaa tosikolta. Äitään ja veljiään hän ei julistusreissullaan halua tavata vaan nimittää seuraajiaan veljikseen, sisarikseen ja äidikseen. Pasolini on sisällyttänyt mukaan aika paljon Jeesuksen yhtäjaksoista julistusta. Se tuntuu jokseenkin yhtä puuduttavalta kuin luettu evankeliumi siltä osin. Sitä paitsi välillä näyttää kuin Jeesus lukisi puheensa joltain pahvilta. Yksityiskohtia pitäisi pysähtyä miettimään, Jeesuksen vertaukset mennä hutkeltavat ohitse ja kuulostavat täten enemmän mystisiltä kuin että ne toimisivat katselijalle opetuksena. Ehkä elokuva onkin tarkoitettu niille, jotka tuntevat nämä jutut entuudestaan läpikotaisin.
Evankeliumiteksti alkaa Joosefin esi-isien luettelolla. Kyseessä on isälinjan sukujohdos. Kellään ei ole samaa nimeä kuin edeltäjällä. Sukututkimusta hieman harrastaneena tämä tuntuu täydellisen mahdottomalta. Sitä paitsi miksi luetella Joosefin esi-isiä, kun Jeesus on kerran Jumalan poika! Tällaisia merkillisiä kompastuskulmakiviä tekstistä löytää kiusallisen paljon. Onneksi Jeesuksen opetuslapsissa sentään on pari Jaakob- ja pari Simon-nimistä. Koulussa minulla oli koulukavereina 5-6 Jaria samalla luokalla.
 |
| Maaningan kirkon vanha alttaritaulu, jossa Johannes kastaa Jeesuksen. |
Jeesuksen vertaukset eivät yleensä avaudu minulle. Laupiaan samarialaisen tarinaa on mielestäni hienosti selittänyt Martin Luther King. Matteuksen evankeliumissa selitys jää keskeneräiseksi. Miksi pappi ja leeviläinen eivät pysähtyneet auttamaan? Tämän tajuaminen on nähdäkseni oleellista koko vertauksessa. Vielä vaikeampi on käsittää vertausta peltoon kätketystä aarteesta. Miksi mies halusi koko aarteen itselleen, jos kerran Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre? Miksei mies perustanut kommuunia ja kutsunut kaikki nauttimaan kanssaan? Entä sitten rikas mies, joka antaa talentit palvelijoilleen ja toruu sitä palvelijaa, joka ei ole keinotellut haltuunsa uskotulla omaisuudella vaan on haudannut sen maahan. Miksei rikas mies vienyt itse rahojaan pankkiin? Olivatko ne jotain harmaita talentteja? En ymmärrä. Minulla ei liene korvia kuulla?
Mutta Jeesus ainakin pääsee Taivaaseen ja meille muille jää ilosanomat ihmeteltäviksi. Ennen Pasolinin elokuvaa joku ohjaaja kertoi, että sen voisi vaikka ottaa mukaansa autiolle saarelle. Noh, onhan siinä niitä luola-asumuksia kuvissa, ehkä niistä voisi ottaa jotain arkkitehtuurivinkkejä saarensa regulariteetin suunnitteluun.
Minulle joku suositteli tätä elokuvaa, mutta en ole katsonut. Harmi jos se ei avaa asioita muille kuin niille, jotka tietävät kaiken muutenkin jo etukäteen. Varmaan varsinkaan noin vanhassa elokuvassa ei ole osattu ottaa huomioon kuin "sisäpiiriläiset". Minun aikanani oli muuten koulussa paljon myös Minnoja eli kaimojani. Serkkunikin on Minna, ja hänen luokallaan heitä oli viisi!
VastaaPoistaElokuvan erityisyys on, että se on kuvattu eteläisessä Italiassa ja iso osa näyttelijöistä ei ole ammattinäyttelijöitä. Tarkoitin tuossa edellä, että Jeesuksen puheet tulevat sellaisella tempolla, ettei niitä ehdi sulattelemaan sen enempää kuin eduskunnan täysistunnon puheenvuoroja. Kun Jeesus sitten vielä puhuu vertauksin, ei katsoja millään ehdi niitä miettiä ja niistä saa jotain irti lähinnä sellainen, joka tuntee tekstit jo ennestään.
PoistaMinä en ole koskaan lukenut Raamattua kokonaan ja näitä yksittäisiä tekstejäkin vain sieltä täältä. Joitakin vuosia sitten luin Johanneksen evankeliumin ja hämmästyin kun rakkauden evankeliumissa puhutaan kyykäärmeen sikiöistä ym.
Ompa monenlaisia teologisia käänteitä tässä postauksessasi! Pasolinin filmin olen katsonut kymmeniä kertoja ja aina se liikuttaa, vaikka onkin totisen oloinen. Filmi tarjoaa myös hienoja arkaaisia tunnelmia, kun ihmiset ja maisemat ovat niin karuja. Myös filmin musiikki on hieno.
VastaaPoistaJeesuken vertaukset keskittyvät lain ja evankeliumin keskinäiseen dynamiikkaan, taivaan valtakuntaan ja siihen, kuinka tosissaan uskovan ihmisen pitäisi uskoa. Papin ja leeviläisen olisi pitänyt jo virkansa puolesta rakastaa ja auttaa, mutta tämä työ jäi halveksitulle samarialaiselle. Vähän kuin meillä tänä keväänä: ei lohdun sanaa meidän piispoiltamme, jotka olivat siirtäneet tämän tehtävän valtioneuvostolle.
Jeesuksen veratuksissa minua puhuttelee taivaan valtakunnan läsnäolo jo tässä ajassa, jos ihmiset vain jaksaisivat elää Jumalan tahdon mukaisesti. Tuonpuoleinen tulee ajallaan, eikä siitä meillä ole mitään tarkempaa tietoa.
Kirkon penkissä istuu joskus ambivalenttien tunteiden vallassa ja siellä saa olla rauhassa sekä ajatella omiaan.
Kiitokset taas kommentistasi! Vastaan siihen tapani mukaan hieman kriittisesti, mutta totuutta jahdaten, en Sinua.
PoistaSen kerran taisin elokuvaa katsellessa saada jonkun omankin ajatuksen, kun katselin kohtausta Jeesuksesta autiomaassa. Harmi vain, että olen tainnut unohtaa sen ajatukseni.
Elokuva on totinen ja kuvaa tavallisen näköisiä ihmisiä opetuslasten, Jeesuksen ja hänen perheensä osissa. Muista hahmoista puhumattakaan. Tämä on ihan ok, mutta koko idea tuntuu jäävän vähän puolitiehen, elokuva ei selitä sen tyyliseikan tarkoitusta.
Martin Luther Kingin kertoman mukaan papilla ja leeviläisellä oli hyvät syyt pitää varansa autettavan tai auttamisen suhteen: auttajan kimppuunkin olisi voitu käydä, häntä olisi voitu syyttää päällekarkauksesta jne. Nykyihminen ajattelee, että on jo lain mukaan autettava pulaan joutunutta, eikä siten välttämättä ymmärrä lainkaan papin ja leeviläisen käytöstä. Mutta toisaalta kun aikuinen mies menee auttamaan nuorta neitosta pulassa, paikalle ilmaantuu hetkessä väkeä, jotka alkavat esittää epäilyksiä auttajan motiiveista. Hiljattain muistelin, kuinka autoin eräänä jouluna Siilinjärven hautuumaalla tuntemattoman kaatuneen mummon pystyyn ja heti paikalle ilmaantui tuntematon nainen, joka lupasi kylmästä kärsineelle mummolle viedä hänet autolla kotiin. Vaikutti siltä, että nainen epäili motiiviani mummon auttamisessa, kun niin paikalla riensi hätiin. Näin se hyvä joulumieli rakentuu.
Se, että piispat ottaisivat roolia korona-asian suhteen, saattaisi näyttää pisteitten kalastelulta enemmän kuin ihmisten kalastelulta, joten kenties tämän vuoksi he pitävät varansa. Sillä hetkessä löytyisi kymmeniä netinkäyttäjiä, jotka armotta laukoisivat omia epäilyksiään piispan esiintymisen motiiveista.
Kirkon penkissä istumisesta on minulla joitakin kokemuksia täältä Siilinjärveltä. Aina silloin tällöin minut on vallannut tunne, jonka mukaan olen muitten kirkossa kävijöitten mielestä itseäni paremmassa seurassa. Tämä kyllä jossain määrin häiritsee. Esimerkkinä tilanteet, joissa suntio on tullut tarkastelemaan minua pitkäksi aikaa minua silmäillen. Toisinaan ovat kolehdin kerääjät naureskelleet sille, että veisaan samalla kun pudotan rahan kolehtihaaviin. Mutta on kaunis ajatus, että kirkon penkissä saisi olla rauhassa. Omiaan saa sentään ajatella.