Israelilainen David Grossman (s. 1954) kirjoitti vuonna 2014 julkaistun romaanin Sus echad nichnas lebar. Luin siitä vuonna 2018 julkaistun suomennoksen, jonka teki englanninnoksen pohjalta Arto Schroderus. Suomennos ilmestyi nimellä Hevonen meni baariin.
Romaanin tapahtumat sijoittunevat ajallisesti jokseenkin kirjoitusajankohdan tietämille. Tosin runsaasti mukana vaikuttavien muisteloitten kautta mennään aikoihin toisen maailmansodan päivistä arviolta jonnekin 1970-luvun alkuun ja paikoitellen myös myöhemmille vuosikymmenille. Tapahtumapaikkana on israelilaisen rannikkokaupungin Netanyan (n. 200 000 asukkaan taajama) ravintola, jossa alkavaa stand up -koomikon esitystä tarinan pääaihe kuvaa. Muisteloissa siirrytään Jerusalemiin sekä Eilatin pohjoispuolella sijaitsevaan syrjäiseen Be'er Oran leirille, jossa nuorille opetetaan sotilastaitoja. Myös sota-ajan Puolassa piipahdetaan.
Päätarinassa stand up -koomikko Dovaleh kutsuu nuoruudenystävänsä Avishain, jota ei ole tavannut sitten nuoruutensa päivien, seuraamaan esitystään Netanyaan. Avishaista on sukeutunut tunnettu tuomari ja Dovaleh kutsuu leikillisesti hänet jakamaan tuomiota esityksestään. Stand up -illasta on pääosin leikki kaukana, kun lavalla kekkaloiva rikkirevitty ihmisraunio alkaa purkaa sisäistä painolastiaan mustan huumorinsa keinoin. Siten romaanin tärkein sanottava sisältyykin sekä koomikon että hänen tuomarinsa muisteloihin. Dovaleh esittää muistelonsa lavalla, kivikasvoinen Avishai tekee omaa tilitystään sisimmässään. Romaani kertoo kärsimyksistä, jotka on lukittu tiukasti muitten näkyvistä. Stand up -komiikka sopii kuvastamaan sitä, miten kevyeltä ihminen tahtoo saada elämänsä näyttämään. Varsinaisia vitsejäkin kirjasta löytyy, mutta ne eivät pääse oikeuksiinsa ahdistavan tunnelman sisällä.
Joitakin vuosikymmeniä sitten kuulin radiosta vitsin, jossa hevonen menee baariin, asettuu baaritiskille ja tilaa kuivan martinin. Baarimestari kaataa juoman lasiin ja tarjoilee sen hevoselle, joka kysyy: ”Eikö teitä ollenkaan kummastuta, että minä – hevonen – tulen baariin, asetun baaritiskille ja tilaan kuivan martinin?” Baarimestari vastaa: ”Eipä oikeastaan, aika monet tahtovat nykyään martininsa kuivana.”
Romaanissa vitsi alkaa toisenlaisena ja se jää kesken, joskin olisi melko helppo johdatella se samantapaiseen loppuiskuun. Ravintolan yleisöstä suurin osa ei pidä Dovalehin esityksestä. Eräs kuulija syyttää häntä harhaan johtavasta mainonnasta ja sekeliensä valumisesta hukkaan. Yleisö saapui paikalle kuulemaan vitsejä eikä elämäntilitystä.
Vaikka romaanin päätarinassa kuvattava esitys kestää vain pari tuntia, tuntui itse kirjan lukeminen minusta melko raskaalta. Minulta kului aikaa 4 – 5 päivää lukemiseen. Tavan takaa katkeileva esitys ja koomikon liikehdinnän ja eleitten sanallinen kuvaus eivät oikein maistuneet minulle. Romaanin pituus on vain 196 sivua (tosin melko pienellä kirjasimella), mutta sanottava vaikutti välillä piiloutuvan sanailun varjoon. Varmaan osaksi näin oli tarkoituskin, mutta itse pidän suoremmasta ilmaisusta. Siinä ikään kuin tuntee tajuavansa mitä lukee. Alkupuolella kerrottua papukaija-vitsiä minun piti miettiä pari minuuttia ennen kuin sen tajusin. Yleisö sen sijaan räjähtää nauruun sen kuullessaan. Onneksi sentään yleisön joukosta löytyy ainakin yksi ihminen, joka ei heti ymmärrä koomikon sanailuja. Ja se yksi tuntuukin kaikkein sydämellisimmältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti