Luin vuonna 2000 julkaistun huumorikirjan nimeltä Sen pituinen se, jonka kirjoittajiksi mainitaan Annukka Ahlqvist ja Leila Makkonen. Kirja sisältää 17 vuoropuhelua ja henkilöhakemiston. Vuoropuhelut on esitetty ohjelmina (lue: kuunnelmina) Radiomafia-kanavalla. Kirjassa on hauskoja värivalokuvia, joissa ohjelmain tapahtumia on lavastettu liioittelua välttelemäti. Toisaalta räikeää liioittelua sisältävät myös vuoropuhelut, niin että mitenkä tämänkin nyt ottaa vai ottaako mitenkään. Mitä naisiin tulee, olisi tämä Annukka varmaan enempi makuuni soveltuva. Tosin edellistä kirjaa lukiessani en hahmottanut selvästi kumpi kuvien naisista on Annukka ja kumpi Leila, joten menin arvaamalla ja arvasin nähtävästi väärin, sillä vamppityyppinä pitämäni vaalea nainen onkin Annukka ja tumma skandinaavi on Leila. Tästä alkuperäisestä väärinkäsityksestäni en päässyt eroon tätä toistakaan kirjaa lukiessani. Aloin kuvitella, että naiset ovat tahallaan vaihtaneet osia ohjelmiaan varten ja esittävät karikatyyrejä toisistaan ihmisten hämäämiseksi.
Henkilögallerian mukaan Annukka on kotoisin Elimäeltä ja hän esittäytyy kirjan vuoropuheluissa melkein jalat maassa taapertavana työttömänä, jonka suurin haave on päästä naimisiin ja saada lapsia. Varattomana Annukka siivestää Leilaa, joka vaikuttaa tarvitsevan elämäänsä edes yhden ystävän, missä tehtävässä hän pitää Annukkaa. Kesälomareissulla, jonka Leila täysin maksaa, Annukka laittaa ruuat, pesee astiat, siivoaa, lämmittää saunan ja kantaa Leilalle hörpätettä sitä mukaa kuin mesenaatti sitä pyytää ja ilmeisen hyvin juotava Leilalle maistuu. Samoin miehet, joita hänellä on kesämökilläkin käytössään kaksi körilästä. Kyseessä on siis kummankikaa -huumori pehmennettynä Annukan kotihenkisellä olemuksella, josta tosin löytyy omat kotkotuksensa myös.
Minulta poistettiin noin kuukausi sitten hammas ja sen kanssa on ollut kompliseerinkia vieläkin. Mätää lemua on pukannut ja viimeksi maanantaina kävin taas hammaslääkärissä asian takia. Tästä syystä haluankin siteerata tässä Annukan lepyttelyä ystävälleen Leilalle, kun tämän suu pukkaa samantapaista mätää lemahdusta ja hammaslääkäri pelottaa:
Mene nyt. Vaik se onkin tuskallista, ni pian se on ohi. Eikä se jälkisärky kestä ku päivän tai pari. Mut jos ien kuitenkin tulehtuu, se pitää ottaa uudestaan auki ja ikenen puolelta. Sen ne tekee paikallispuudutuksessa, viiltävät ikenen auki ja näppärästi kaivavat sieltä…
No, mutta nyt olen saanut kahdesta kirjastosta pari-kolme kuukautta sitten lainaamani seihtemen kirjaa luettua. Ehkä se lemu tästä pikkuhiljaa lakkaa ja pääsen rauhoittumaan joulun viettoon ja omikroonin odotukseen. Tässä kirjassa on melekein 190 sivua. Lukeminen tuli suoritetuksi sanokaamme vaikka kuudessa päivässä. Välipäiviä oli, aina toisinaan meinaa usko joutua koetukselle tämän lukemisen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti