Heli Laaksonen: Lukkosulaa ja lumpeenkukkia

Heli Laaksonen (s. 1972) kirjoitti vuonna 2008 kantaesitetyn, lukemassani julkaisussa ”kaksinäytöksiseksi hapankomediaksi” luonnehditun farssin nimeltä Lukkosulaa ja lumpeenkukkia.

Heli Laaksonen on tullut tunnetuksi murrerunoistaan, jotka ovat minulle avautuneet kuultuna kovin hitaasti, niin että muut ovat jo nauraneet niitten vitseille, kun minä vielä koetan ymmärtää että mitä se sano. En ole saanut runoja luettua, kun ei ole tullut kirjastosta lainattua. Nyt kumminkin lainasin tämän näytelmäteoksen. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta sain verrattain hyvin selvää murteellisesta tekstistä. Nauroin aika tavalla Sepe Suden toisen näytöksen kolmannessa kohtauksessa jakamille lohduttaville viisauksille. Myös jotkut muut kohdat kirvoittivat minusta huoneilmoille hörähdyksiä, joita kissat vähän säikähtelivät, toinen käväisi hiekkalaatikollakin.

Näytelmässä käsitellään useampia asioja. Aiheina ovat veljesten keskinäiset erot, kuolleet vanhemmat, pienet kauppaliikkeet, myyntiartikkeleitten aakkosjärjestys ja muut mahdolliset järjestykset, lööppijulkisuus, tv:stä tutut henkilöt, vanhemmalla iällä naiminen ja velkaantuminen. Farsseihin soveltuu mainiosti jumala_koneesta -lopetus ja tässäkin sitä käytetään vapauttamaan katsojan mieli todellisuuden kahlehista. Valo tulee idästä, niinhän sitä ennen sanottiin, näin kaamosaikaan kysytään, että mikäs valo sieltä nyt tulee.

Eipä sovi moittia tätä näytelmää, siinä on hervotonta huumoria ja toisaalta herkkää tunteisiin käypien asiojen käsittelyä mukavana muhennoksena. Sanailua ja sanahelinää pitää ehkä enimmin kasassa veljesten keskinäinen eroavaisuus – tai sitten se on juuri se seikka, joka minua tässä enimmin kiinnosti, minulla kun noita veljiä on ollut ja on vieläkin. Vanhin veljeni pyysi kesällä 1973 minua ottamaan itsestään kuvan järvestä noukkimia lumpeenkukkia koristeenaan. Samastuin selvästi Simoon, joka on suorapuheinen sääntöjen noudattaja, kun taas taiteellisempi Petter sotkee omat ja muitten asiat, kaupan järjestyksestä puhumattakaan. Petter myöntää olevansa maanis-depressiivine ja hiukaverra kakssuuntasmielialahäiriöine. Simoa hän kuvailee tällaisin sanankääntein:

Ko sää ole latteus-tylsyssiivine. Laimeus-haaleussiivine. Arkipäiväs-tavanomasuussiivine.

Näyttelijöitä esityksessä tarvitaan neljä, lisäksi kuuluu äidin ääni ja nähdään, ehkä kuullaankin lööppejä, joita heijastetaan katsojain luettavaksi.

Kirjassa on 107 sivua. Lukaisin sen tänä aamuna.