Raila Leppäkoski (s. 1950) kirjoitti vuonna 2007 ensiesitetyn näytelmän Sakset, kivi, paperi. Luin sen.
Näytelmä jakautuu kolmeen näytökseen, joilla kullakin on oma henkensä ja roolinsa ja joitten mukaan näytelmä on nimetty. Kunkin näytöksen nimeä on selkeytetty laajentamalla persoonapronominilla ja tunteella, niin että ensimmäinen näytös on nimeltään SAKSET = Sinä = Viha, toinen näytös KIVI = Minä = Itsesääli ja kolmas Me = Paperi = Rakkaus. (Peli, joka tunnetaan nimellä kivi-paperi-sakset toimii siten, että kaksi pelaajaa tekee yhtäaikaisesti kädellään kuvion, joka kuvastaa joko kiveä, paperia tai saksia. Sakset häviävät kivelle, koska kivi tylsyttää sakset, kivi häviää paperille, koska kiven voi kääriä paperiin ja paperi häviää saksille, koska sakset voivat leikata paperin.) Mainitaanko näytelmässä kaikki nämä kolme asiaa: sakset, kivi ja paperi, ei sinänsä ole merkityksellistä, kuten ei ole mainitsemani seurapelikään. Saksa ja paperi ainakin nousevat vahvasti esiin.
Olin ajatellut kirjoittaa, että näytelmä on rakenteeltaan niin selkeä, että siitä on helppo kirjoittaa. Kuitenkin aluksi sorruin kuvailemaan epäselvällä tavallani näytelmän nimeen kuuluvia asioja. Tämmöistä se on. Toiset osaavat kirjoittaa näytelmiä ja toiset eivät osaa kirjoittaa niistä näytelmistä. Keksinpähän uuden tavan spoilata.
Oikeastaan näytelmäkin lähtee liikkeelle spoilaamisesta. Isoäiti, hänen tyttärensä ja tyttärentyttärensä sekä tyttären mies ja sen miehen veli ovat henkilöautolla matkustaneet isoäidin kesämökille. Heti alussa kaikki menee pieleen ihan Murphyn lailla. Ruokakassin sijasta mukaan on poimittu roskapussi, tärkeät paperit on unohdettu matkasta, mökillä on sekaista nuorten talvella viettämien kemujen jäljiltä ja miehen veli on valmiiksi juovuksissa. Lisäksi matkalla on ajettu kuoppaan ja auton pakoputki saattaa olla hajalla. Mutta kun vähän aikaa kaivellaan yhä uusia ja syvempiä suuttumuksen ja pöyristelyn aiheita nousee esiin, kuten kesämökkikomediassa tapana on.
Toisessa näytöksessä vietetään yötä, jonka pitäisi olla hiljainen. Isoäiti kumminkin kuorsaa, kunhan saa unen päästä kiinni muisteltuaan ensin kurjaa elämäänsä. Miehen juopunut veli kuuntelee aluksi mummoa ja sen jälkeen kaikkia muita vuorollansa ja saa palkaksi vähäisen sherryryypyn. Yön kuorsaava katarsis puhdistaa kaikki kuonasta – niin paitsi sen kuuntelijan, jota ei kukaan kuuntele.
Kolmannessa näytöksessä yön jälkeen on koittanut uusi päivä, joka tunnetusti kaiken muuttaa voi. Tai ehkei se muuta mitään, se vain akklimatisoi mökilläkävijät järvenrannan rauhaan. Niin paitsi sen kuuntelijan, joka nyt kärsii eilisten juomisien lisäksi niistä öisistä kuulemisistaan. Teatteriammattilaisen näytelmään löytyy tsehovilainen ase, jota on käytettävä, kun se kerran näytelmässä mainitaan. Nyt minä spoilasin jo toisen kerran. Kannattaa varmaan lopettaa tämä kirjoitus tähän.
Kirjassa on 71 sivua. Lukaisin sen tänä aamuna. Meillä kun on noita aikaisia ylösnousuja. Kein Bier.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti