Ville Ranta: Kajaani

Ville Ranta (s. 1978) kirjoitti ja kuvitti sarjakuvaromaanin Elias Lönnrotin elämästä. Teos julkaistiin vuonna 2008 nimellä Kajaani. Lukaisin sen tuossa aamulla.

Elias Lönnrot työskenteli vuosina 1833 – 1853 Kajaanin piirilääkärinä. Tästä ajasta Lönnrotin elämässä on Ville Ranta sepittänyt kuvauksen. Ei tarvitse olla lönnruudinkeksijä tajutakseen, ettei kyseessä ole suoranainen historiankuvaus vaan todellakin fiktio, jonka nimeltä tuttu keskushahmo seikkailee pienessä, hankien keskelle unohtuneessa kaupungissa. Kajaanissa mainitaan Lönnrotilla olleen vispilänkauppaa erään naishenkilön kanssa. Tässä sarjakuvaromaanissa kaupat saatetaan loppuun asti parit kerrat eikä juttu jää pelkkään tanssimiseen. Lönnrot nauttii myös viinaksia ihan hartaudella, hänellä on yksi hyvä ystävä, postimestari Gosman, jonka kanssa hän tätä harrastetta harjoittaa ja Oulusta pölähtää joskus lisää sivistyneitä putelintyhjentäjiä Kajaanin menoa ihmettelmään. Lönnrot on kutsunut vanhempansa ja veljensä Kajaaniin. Hän on hankkinut heille maatilan kaupungin ulkopuolelta. Velipoika harrastaa Eliaksen tapaan viinaksia ja naisia, joten maatilan hoidosta ei meinaa tulla mitään. Eliaksen elämässä on monenlaista harmia ja selviteltävää, lääkärin tehtävistä vähemmän kerrotaan. Kansanrunojen perässä sentään Elias matkustaa Vienan Karjalaan.

Minusta tämä Rannan näkemys tuo hieman valjunoloiseen Lönnrotin hahmoon elämän makua, tosin se elämä tuntuu melko usein kuvatulta viinoineen, naisineen ja rahahuolineen. Esitystapa on sujuva, käsiala ei ole yhtä kaunis kuin Lönnrotilla, välillä on muutama aukeama kuvia ilman tekstiä, muutoin tekstin osuus on minun silmissäni vallitseva. Ajattelin jopa, että tämähän on lähes valmis näytelmä tai kuunnelma, kun sen vain vuorosanoiksi totuttuun tyyliin kirjoittaa. Kuulun sarjakuvasukupolveen ja tv-sukupolveen. Minun on helppo ottaa vastaan tämäntyyppinen kerronta, kun taas kirjojen pitkät kuvaukset tuntuvat tylsiltä. Sarjakuvaromaani Kajaani ei ole tarkoitettu lasten luettavaksi, mutta voisi sitä yläkouluikäisille tarjota. Mieleeni tulivat rakastamani Asterix-sarjakuvat, joissa kuvataan eloa pienessä gallialaisessa kylässä. Eivät senkään sarjakuvan tapahtumat tai hahmot ole suoranaista historiankuvausta, vaan ovat ne minusta parempaa kuin historiankuvaus usein on. Tässä katsannossa voi olla ihan paikallaan, että Rannalle on myönnetty vuoden journalistipalkinto – ehkä ajankohtaiset pilakuvat ovat sitä zhurnalismia, joka saa ihmiset vielä kiinnostumaan itseään toistavista uutisista?

Kirjassa on 284 sivua. Lukaisin sen parissa tunnissa.

Donald Trumpin kauneimmat runot

Rob Sears kokosi Donald J. Trumpin sanomisista ja tviiteistä ja häntä käsittelevistä lehtiartikkeileista leikkaa-liimaa-metodilla runoja, jotka sitten esitteli vuonna 2017 julkaistussa kirjassa The Beautiful Poetry of Donald Trump. Kirjan runouden ja Searsin laatiman Toimittajan huomautuksia -osion suomenti Pekka Tuomisto. Suomenkielinen versio ilmestyi vuonna 2019 nimellä Donald Trumpin kauneimmat runot.

Kyseessä on siis humoristinen kooste Trumpin leikellyistä ja hassusti yhdistellyistä sanomisista pitkältä ajalta. Leikkeet on numeroitu ja lähteet lueteltu kunkin runon viereisellä sivulla. Lukiessa tulin välillä seuranneeksi lähteitä, välillä ne tuntuivat yhdentekeviltä. Runot olivat toisinaan hupaisia, toisinaan nekin tuntuivat yhdentekeviltä. Olisin halunnut nähdä Searsin koosteen yrityksenä ymmärtää Trumpia, mutta jo hänen kirjoittamansa Toimittajan huomautukset esittelevät runot niin humoristisen sarkastisesti, että suhtaudun runoihin lähinnä terävähampaisena leikintekona. Lukijan kannalta hyvä puoli on, ettei kokoelma pyri esittelemään tekstejä Trumpin itsensä laatimana runoutena. Ehkä se on myös Searsin kannalta hyvä puoli koko askareessa.

Mitä tulee itse runoihin, poikkeavat ne useimmiten nykyään harrastettavasta runoudesta siinä mielessä, että runoista huomaa mistä ne kertovat ja aiheessa yleensä myös kiitettävästi pysytään. Kokoelma sisältää muun ohessa haiku-runoutta, joka noudattaa haiku-runojen kaavaa japanialaisella täsmällisyydellä. Kokoelma loppuu Saarikosken tyyliseen säkeeseen: ”Minä olen mitä olen” (vrt. Kuljen missä kuljen).

Koska näistä runoista ei luulisi voivan muodostaa mitään käsitystä Trumpin sanomasta kussakin asiayhteydessä, nostan esiin runon Hyvät geenit. Runon alusta löydämme kolme peräkkäistä säettä Trumpin haastattelusta The New York Timesistä 29. maaliskuuta 2009. Lataan ne suomennetut säkeet tähän ja kerron ajatukseni niitten perään:

”Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi”
No, se ei pidä paikkaansa
Jotkut ovat älykkäitä, jotkut eivät

Olen ihan samaa mieltä Trumpin kanssa. Sanan tasa-arvo voidaan väittää tarkoittavan sitä, että kaikille kuuluisi yhtäläinen arvo syntymästään saakka. Niin varmaan kuuluisi, mutta yhtä arvokkaina kaikkia ei vain pidetä. Runossa Käteni ovat tavalliset kädet runominä pohtii sormiensa pituutta ja toteaa ostavansa ”hieman pienempiä kuin suurikokoisia käsineitä”. Naiset kiinnittävät tällaisiin asioihin huomiota miehessä. Eräs lähisukulaiseni kysyi ensimmäiseksi erään poikavauvan synnyttyä: ”Oliko isot munat?” Niin epähieno kuin kysymys onkin, kuvastaa se apinaihmisen luontaista asennetta ihan tavallisiakin ihmisiä kohtaan. Ihminen määrittyy muitten mielessä niitten ominaisuuksien kautta joita hänellä on. Kullakin ihmisellä on arvonsa, eivätkä kaikkien arvot ole samanmittaiset. Valomiekoista puhumattakaan.

Presidentillisen aineksen riittävyyden määrittävät valitsijat, joihin presidentillä on oikeus vaikuttaa. Sanotaankos jossain sanassa: minä olen kansa, sinun valitsijasi, älä pidä muita valitsijoita? Joku runoilija sepittää sonettinsa Lauralle, joku toinen laumalle.

Kirjassa on 138 sivua. Kirjan luin lyhyemmässä ajassa kuin mitä tämän tekstin kirjoittaminen minulta vei.

Enigmaattinen Kajaani

Kajaani ei oikeesti ole erityisen enigmaattinen ellei ihmisten hillittyä käyttäytymistä koe senlaatuisena. Kerron tässä tekstissäni käynnistäni Kajaanissa talvituristina vaimoni hiihtoloman alkajaisiksi. Vaimoni lähti matkaseurakseni, mikä oli oikein mukavaa, sillä hupatukseni tuntui lievemmältä jaettuna. Sain itse valita kaikki kohteet joita sulostutimme vierailullamme. Vaimo valitsi majoituksen ja sen mitä nautti aamupalakseen. (Vaimoni lähtee sitten kesällä etelänreissulle siskonsa kanssa.) Kainuun museossa meille esiteltiin korttipakkaa, joka sisälti tietokilpakysymyksiä menneiltä ajoilta. Esittelen tässä matkamme hailaitseja tietokilpakysymysten muodossa. Vastaukset saa näkyviin maalaamalla hiirellä vastauksille varatun tilan.

1. Miksi kutsutaan tietä, jota pitkin Siilenjärveltä pääsee autolla suoraan Kajaaniin parissa tunnissa? Vastaus: Valtatie 5.

2. Kuka eurooppalainen vaikuttaja kirjoitti Kajaanin kaupunginkirjaston varastosta löytyvät näytelmät Vastaanotto, Avajaiset ja Vuoristohotelli? Vastaus: Václav Havel.

3. Keitten kouluttamiseen oli tarkoitettu vuonna 1974 lakkautettu Kajaanin seminaari? Vastaus: Opettajien.

Kajaanin seminaarin päärakennus.

 4. Anton Tsehovin näytelmä Kirsikkapuisto vuodelta 1904 on taipunut komediaksi ja tragediaksi ohjaajasta riippuen. Kumpaa muotoa edustaa Kajaanin kaupunginteatterin vuoden 2023 esitys? Vastaus: Komediaa.

5. Kuka voitti 4.3.2023 Kajaanissa pelatun Mestiksen jääkiekko-ottelun Kajaanin Hokki – HK Zemgale/LLU? Vastaus: Zemgale voitti lukemin 1 – 3.

6. Miksi kutsutaan Kajaanin linnan rauniotten sivuitse kulkevaa kanavaa? (Vinkki: nimi voi tulla mieleen Jaska Jokusesta sananmuunnoksella!) Vastaus: Tervakanava.

Kajaanin linnan raunioilla.

7. Ruotsalainen Johannes Messenius (n. 1579 – 1636) eli vankeudessa Kajaanin linnassa 19 vuotta. Vankeudessa hän kirjoitti kirjan, joka myöhemmin julkaistiin nimellä Scondia Illustrata. Mitä aihetta kirja käsitteli? Vastaus: Historiaa.

8. Millainen teos on Ville Rannan vuonna 2008 julkaistu Kajaani? Vastaus:  Sarjakuvaromaani Elias Lönnrotista.

9. Kainuun museossa on esillä lastenkirjailija, kuvittaja ja animaattori Camilla Mickwitzin kuvituksia. Minkä hänen vuonna 1986 valmistuneen animaationsa on kerrottu pelottaneen joitakin nuoria katsojia? Vastaus: Varokaa heikkoa jäätä.

10. Pekka Kauhasen veistämä Muistomerkki Urho Kekkoselle tunnetaan myös toisella nimellä. Mikähän se mahtaakaan olla? Vastaus: Suuri aika.

11. Kehen Yrjö Liipolan veistämään patsastelijaan kajaanilaisetkin saavat luvan olla tyytyväisiä? Vastaus: Pietari Braheen (”Minä olin maahan ja maa minuun tyytyväinen”)

Kuka kuvassa?

12. Jac. Ahrenberg suunnitteli vuonna 1896 valmistuneen uusgoottilaisen Kajaanin kirkon. Millä paikalla sijaitsivat sitä aikaisemmat kirkot Kajaanissa? Vastaus: Samalla paikalla.

Kajaanin kirkko.

13. Herman August Renfors (1849 – 1928) oli maineikas kajaanilainen kalastustarvikeyrittäjä. Mikä on Renforsin lenkki? Onko se a) uistimenkiinnitin, b) siikamakkara, c) ulkoilureitti? Vastaus: c) ulkoilureitti.

14. Minä vuonna rakennettiin Suomen pohjoisin kartano, Kajaanissa sijaitseva, nykyään kartanohotellina toimiva Karolineburg? Vastaus: Vuonna 1836.

15. Miten pitkään jonotusaikaan saat varautua Kajaanin poliisiaseman lupapalvelussa mennessäsi uusimaan passia? Vastaus: Viitisen minuuttia.

16. Mikä ruispitoinen limppu edustaa kajaanilaista leipomustaitoa? Vastaus: Tervaleipä.

17. Onko kajaanilainen palvelukulttuuri a) säikky, b) äkkiväärä, c) rennon asiallinen? Vastaus: c) rennon asiallinen.

18. Minkä kanssa Kainuun leipäjuustoa on tapana nauttia? Vastaus: Kahvin tai lakkahillon.

Václav Havelin näytelmiä

Tshekkiläinen kirjailija Václav Havel (1936 – 2011) kirjoitti näytelmiä ja rohkeni arvostella Tshekkoslovakian sosialistisen järjestelmän epäkohtia 1970-luvulla. Sosialistisen järjestelmän romahdettua Havelista tuli maansa presidentti – aluksi Tshekkoslovakian ja sittemmin Tshekin tasavallan.
Vaikka Havel oli erittäin tunnettu hahmo eurooppalaisessa politiikassa sosialismin jälkeisenä aikana, ei hänen näytelmiään meinaa löytää Suomen tasavallan kirjastoista. Kajaanin pääkirjastosta löytyy kolme hänen suomennettua näytelmäänsä. Kun kävin Kajaanissa, sain kirjastokortin ja lainasin näytelmät lauantaina, hienoa palvelua. Lukaisin näytelmät viikonloppuloman aikana majapaikassani kartanohotelli Karolineburgissa.

Kartanohotelli Karolineburg, Kajaani.

Vastaanotto. (Audience, 1977) suom. Kai Savola ja Taisto Veikkola. 30 lehteä.
Todellista dialogia sisältävä näytelmä, jossa on vain kaksi henkilöä: Panimomestari ja Vanek. Vaněk kuuluu olevan diminutiivi nimestä Václav. Nimillä leikitellään näytelmässä hieman muutoinkin, Panimomestari sekoittaa useampia kertoja Vanekin kirjailijaystävän nimen, joka merkitsee kukkoa (Kohout, todellinen henkilö Pavel Kohout) nimeen joka merkitsee kyyhkystä (Holub). Panimomestari on kutsunut Vanekin käymään toimistossaan juttelemassa, nyt kun Vanek on ollut jonkin aikaa työssä panimossa. Wikipediasta luin, että Havel oli työssä panimossa, kun ei saanut julkaista tekstejään toisinajattelijana. Vaikka keskustelu alkaa ja monilta osin myös jatkuu panimomestarin humalahakuisen oluenjuonnin merkeissä, kiertyy puhe juuri siihen, että valtion taholta Vanekia tarkkaillaan ja panimomestarin odotetaan auttavan salaista poliisia tässä tehtävässä. Panimomestari tekee Vanekille ehdotuksen, josta voisi olla hyötyä heille molemmille. Taitavasti kirjoitettu näytelmä, joka pelaa toistolla, se uppoaa hyvin yleisöön. Panimomestarin hassun kuuloinen hupatus viihdyttää myös. Puheen kääntyminen ilmiantoihin tietenkin vetää mattoa alta komediallisuudelta, mutta hyvin Havel tästä selviytyy ja lopetus on juuri sopivan absurdi.

Avajaiset. (Vernisáz, 1977) suom. Kai Savola ja Taisto Veikkola. 28 sivua.
Vera ja Michal ovat kutsuneet Bedrichin luokseen kylään. He nimittävät Bedrichiä parhaaksi ystäväkseen ja kertovat tahtovansa auttaa häntä. Bedrich on näet alkanut tehdä työtä olutpanimossa ja kerrassaan lakannut kirjoittamasta. Vera ja Michal esittelevät ylenpalttisen tavaramäärän kuorruttamaa kotiaan, kertovat miten hienosti heillä menee, kehuvat toinen toistaan ja muistuttavat että Bedrich on heidän paras ystävänsä, jota he haluavat auttaa selvittämään asiansa. He väistävät Bedrichin kysyessä mitä hänen pitäisi selvittää. Vera ja Michal kertovat myös intiimielämästään, Michal esittelee Veran rinnan ja Bedrich kehuu tisukkaa ensiluokkaiseksi. Pariskunta tarjoutuu esittämään Bedrichille live show'n ja he toivovat että Bedrich alkaisi tehdä lapsia vaimonsa Evan kanssa ja että Eva oppisi pitämään huolta itsestään ja heidän yhteisestä kodistaan ja oppisi laittamaan ruokaa kuten Vera ja että Bedrichillä ja Evalla menisi kaiken kaikkiaan yhtä hyvästi kuin heillä itsellään. Bedrich yrittää lähteä tuttaviensa luota, mutta nämä kauhistuvat silmittömästi, joten Bedrich palaa nojatuoliinsa ja Michal laittaa levysoittimesta soimaan kovaäänistä musiikkia tyyliin Sugar Baby Love.
Näytelmässä viitattaneen niihin pehmeisiin keinoihin, joilla järjestelmää kritisoineet toisinajattelijat koetettiin saattaa mukaan yhteiskunnan oikeampaan meininkiin. Vera ja Michal kuuluvat sosialistisen järjestelmän etuoikeutettuihin, heille on annettu mahdollisuus käydä ulkomailla ja hankkia sieltä länsimaisia hyödykkeitä ym. Tämä näytelmä on samalla tavalla pienimuotoinen kuin Vastaanotto ja sen vuoksi varsin helposti luettavissa, mikä ei tarkoita etteikö näytelmän sanoma silti olisi vahva, kiinnostava ja selkeästi esitetty.

Vuoristohotelli: viisinäytöksinen näytelmä. (Hoský hotel) Gabriel Laubin saksannoksesta Das Berghotel suomensi Matti Miikkulainen. Suomennosvuosi 1982. 60 lehteä.
Näytelmä sijoittuu vuoristohotelliin, jossa on hotellivieraita. Hotellia ei siis ole suljettu talveksi vaan vuodenaika on syyskuu, aurinko paistaa, mutta maasta nousee kylmää. Näytelmä tapahtuu hotellin puutarhassa, jossa hotellivieraat käyvät hitaasti tai ei lainkaan eteneviä keskusteluja viiden näytöksen ajan. Keskustelut muuttuvat kierros kierrokselta oudommiksi, puhujat kertovat itsestään ristiriitaisia asioja, he alkavat puhua toistensa lauseilla, muuttuvat toistensa kaltaisiksi, unohtavat ja muistavat eri tavoin kuin ennen. Hotellinjohtaja ja apulaisjohtaja saavat vieraitten kunnioituksen, olkoonkin että kun he pitävät puheita, joissa lupaavat uudistuksia, jotka tarkoittavat ei juuri mitään, heidän saamansa suosionosoitukset eivät ole täysin vilpittömät. Johtajat vaihtavat vakansseja keskenään, lopulta he sulautuvat osaksi hupattavaa hotellivieraitten joukkoa ja koko näytelmä päättyy kovalla soivaan valssiin elokuvasta Tohtori Zhivago. Aika absurdia menoa, toisto auttaa seuraamaan tapahtumia, mutta niitten ymmärtäminen käy lähes mahdottomaksi meitsille.

Lukaisin Vastaanoton sunnuntaiaamuna, Vuoristohotellin sunnuntai-iltana ja Avajaiset maanantaiaamuna.

Adam Mansbach: Nyt vi**u X 3

Amerikkalainen Adam Mansbach (s. 1976) kirjoitti 2010-luvulla pienimuotoisia runollisia teoksia lastenkasvatuksen haasteellisuudesta. Kirjat saivat kauniin naturalistisen kuvituksen, jonka tehot kestävät kuvittajan vaihtumisen. Luin nämä kirjat suomennettuina. Suomentajakin vaihtui, joten kirjojen menettelytapavaliokuntakuvaus vie tästä tekstistäni nyt vähän kohtuuttomasti tilaa, mutta lukijani kestää sen kyllä, ONKO SELEVÄ! Puheena olevat kirjat ovat:

Go the Fuck to Sleep (2011)
runot Adam Mansbach, kuvitus Ricardo Cortés
suomeksi Nyt vittu nukkumaan (2012) suom. Kaj Lipponen
You Have to Fucking Eat (2014)
runot Adam Mansbach, kuvitus Owen Brozman,
suomeksi Nyt vittu syö (2015) suom. Kaj Lipponen
Fuck, Now There Are Two Of You (2019)
runot Adam Mansbach, kuvitus Owen Brozman,
suomeksi Nyt vi**u niitä on kaksi (2020) suom. Neiti Laura ja Herra T.

Nämä jos mitkä ovat huumorirunoja. Ne käsittelevät lapsenkasvatuksen sitä puolta, josta useimmat mielellään vaikenevat – ainakin oman kasvattajan työnsä osalta. Minä olen jo 62-vuotinen, joten lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi minusta huolimatta, valitettavasti osaksi minun vaikutuksestani. Onnekseni minulla on ollut vaimo, lasten äiti, joka on osannut nämä kasvatushommat paremmin. Kuten kaikki muutkin hommat. Väsyneet olemme silti kasvattajina, vaimo hyvänä ja minä jonkin verran huonompana. Jokunen vuosi sitten sain vanhat perhevideot siirrettyä digimuotoon ja näin vieraitten katsellessa itseni kiristelemässä hampaitani lapsilleni. Siinä vaiheessa se minua pääosin nauratti, sillä häpeä alkaa rapisemaan vaatteista vuosien myötä.

Adam Mansbach on kirjoittanut klassista mittaa tapailevia runoja. Runoissa lienee loppusoinnutkin, nämä suomenteet eivät kuulosta viimeiseen asti hiotuilta, ehkä se kuuluu asiaan ja toistaa siten alkuperäisten runojen ideaa? Ajatus runoissa on se, että luodaan parilla rivillä illuusio siitä, miten maailmassa kaikki on hyvin, ikkunat pimenevät kaupungeissa ja merien valaskalat uinuvat syvyyksissä. Sitten kahdella seuraavalla rivillä tämä illuusio särkyy siihen, että lapsi ei nukahda ei sitten millään. Runon kertoja käyttää runoissa karkeaa kieltä, lukija kuitenkin ymmärtää, ettei hän mene hampaitten kiristelyä pisemmälle, jos siihenkään. Mutta uuvuksissa hän on. Päivän työt ovat väsyttäneet isukan, joka toivoisi pääsevänsä rentoutumaan hetkeksi ja vaikka töllöttämään elokuvaa. Lasta ei kuitenkaan nukuta, häntä janottaa, hän haluaa nallen syliinsä ja voisiko vielä lukea yhden sadun.

Sama tahtojen taisto jatkuu kirjasarjan läpi. Lapsen olisi tarpeen nukkua, olisi syytä syödä ja ennen pitkää (vaikkei siltä tuntuisi) lapsia onkin jo kaksi. Sitä ajattelee vanhan mallin mukaisesti, että isossa lapsikatraassa isommat hoitavat pienempiään. Voi olla että joskus on ollut niin, tosin hoidon taso on saattanut vaihdella. Näissä pikku kirjoissa kovin pitkiin analyyseihin ei mennä, vanhemmat vain uupuvat lastensa kanssa ja karkeudet pyrkivät pintaan. Kaikissa kirjoissa muistutetaankin, ettei näitä kirjoja pidä lukea lapselleen. Toisaalta voin kuvitella miten kivoja lahjoja ne ovat, kirjallista vertaistukea pienten lasten kasvattajille. Melkeinpä kissojen kasvattajillekin. Kirjoissa onkin paljon eläinkuvastoa: lapsi nukkuu tiikerien seurassa, kieltäytyy syömästä häntämakien kanssa ja poseeraa sisaruksensa kanssa pantteri-, panda-, gorilla-, kenguru-, orava- ja kanaperheen keskellä.

Ihan hauskoja kirjoja, ehkä hauskempia kohderyhmälle kuin gubbeosastolle. Sivuja on rajallinen määrä, lukaisin ja katselin läpi parissa tunnissa.

Nyt olen lukenut kirjastonhoitajan suosittamista huumorikirjoista 8/13, käsittäen naiset ja lapset. Ennen kuin siirryn presidentilliselle osastolle käväisen talvituristina Kajaanissa.

Laura Ruohonen & Erika Kovanen: Allakka pullakka

Laura Ruohonen (s. 1960) sepitti runot ja Erika Kovanen (s. 1969) teki kuvituksen A4-kokoiseen kuvitettuja lastenrunoja sisältävään, vuonna 2004 julkaistuun teokseen Allakka pullakka. Kovaselle myönnettiin seuraavana vuonna Kaiku-palkinto. Teos on ruotsinnettu nimellä Smaskens damaskens. Ruotsinnoksen osuvuus kertoo siitä, miten sanojen samankaltaisuuksilla pelaavaa runokirjaa on turha yrittääkään kääntää toiselle kielelle silkan asiasisällön pohjalta. Kirjan etukannessa luvataan kirjan sisältävän Loruja lyyrisille lapsille. Lopussa on omistus Lindalle, Amokselle ja Irikselle. Otaksun heidän olevan tekijöitten tarkoittamia lyyrisiä lapsia.

Runot ovat mitallisia ja riimiteltyjä, säkeensisäistä riimittelyä löytyy myös. Aluksi luin näitä taas turhan tarkkaan etsien silmäpakoja ja horjahtelevia runojalkoja. Sitten kysyin vaimoltani apua ja kun luin runoja ääneen, eivät ne kuulostaneetkaan huperommilta. Vaimo sanoi, että eivät lapset laske nousevia ja laskevia tavuja, he vasta opettelevat sanoja. Väitin vielä, että lorujen ja runojen mitallisuutta on käytetty juuri muistamisen apuvälineenä, kunnes tajusin hakeutuneeni hakoteille, ellen peräti umpiperille. Kai näissä runoissa joissain paikoin vielä hiomistakin löytyisi, mutta hauskoja ne ovat. Kuvitus tukee tätä hauskuuden sanomaa.

Takakannessa runokirjaa kuvaillaan anarkistisen nonsensen laatumääreellä. Viitataanko tällä johonkin Daniil Harmsin tyyppiseen lastenrunoon? Minusta näissä runoissa on ihan toimiva logiikka, yhden runon pointin taisin missata, muuten olisin selvinnyt näitten selittämisestä. Hieman pisemmässä runossa Lammas jonka hukka peri kuvataan aikuisen salaviisaudella suden ja lampaan lyhyttä ystävyyttä. Samalla nautiskellaan sanonnan ”hukka perii” avustuksella. Ehkä iltamyöhällä voi osoittautua mutkalliseksi sen selvittely miten sanonta ja runon sankaripari jännästi liittyvät toisiinsa, mutta tällainen pieni loogillinen pähkäily saattaa tuottaa lapsikuulijalle hyvätkin yöunet. Runossa lammas soittaa viulua, mutta päättää lähteä merille suden musiikinrakkaudesta huolimatta. Lammas kuitenkin testamenttaa sudelle viulunsa, villansa ja pyökki-senkkinsä. Aamulla lammas on poissa, kun taas susi jää kaipaamaan soittoa, viulua, lammasta. Onko tämä anarkistista? Nonsenseä ei ainakaan. Yksi laumassa kuvatuista lampaista muistuttaa Hinkua ja Vinkua. Kuvasta löytyy myös kameli (erämaan laiva), jolla on ratsastamassa kaukaisuuksiin – jaa-a, susi vai lammas?

Kirjan nimirunossa Allakka pullakka esittää paksu Paco laulua, jonka voisi vaikka tunnistaa macarenaksi. Veetin vene kuvaa otsikkoon sattuvasti Veetiä, jonka veneen joka raosta käy veto. Veeti viihtyy merituulesssa, hän vetää nuotan korvilleen ja nukahtaa. Hiihtokisojen aikaan täytyy mainita myös runosarja, jossa seikkailevat Angorakissa ja A. Rakki. Siinä hiihdetään tunturissa, hupsahdetaan avantoon ja lopuksi nautitaan urheusmitalikahvit saunassa. Ehkä tämä ennakoi Suomen joukkueen menestystä Planicasta, tiedäpäs häntää.

Kirjassa on 32 sivua. Lukaisin ja katselin sen tässä aamulla.

Vietiin paareilla sankarit saunaan,
saivat urheusmitalit kaulaan.
Polttivat sukset,
monot ja sauvan,
keittivät kahvit ja hankkivat vauvan.
Eläköön kissa ja rakki!

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämaja (s. 1963) sepitti runot vuonna 2021 julkaistuun kokoelmaan nimeltä Olen nyt täällä metsässä. Runojen perusteella vaikuttikin, että on jokseenkin samoja ikiä kanssani tämä runoilija – joukko-oppia ja sen sellaista runoissa.

Kokoelman runoissa ollaan osaksi metsässä osaksi kotona. Tyylinä on proosaruno, joka on välillä vapaasanaisemmin huljahteleva ja välillä jokseenkin helppotajuinen. Ajassa tietenkin siirtyillään lapsuuteen ja mustikkametsään. Mustikat ovat alussa sysäys metsään menoon, sittemmin riittävät puut ja eläimet muut. Paikoin esiintyy riimejä toisilleen riimeiksi soveltuvain sanain luetteloina, mitallista ja loppusoinnuteltua runoa vain hyvin satunnaisesti. Silloin tällöin viitataan lyhyesti joihinkin männävuosien iskelmiin, Tapio Rautavaara ja Nina Simone ainakin mainitaan ja taisi siellä olla muitakin. Bongasin myös pari viittausta Raamattuun ja pari muuhun kirjallisuuteen, sellaista intersektuaalista siis. Katselin runoja lukiessani Simo Penttilän tarinaan perustuvaa elokuvaa Kolmastoista koputus, jossa kuuluu selittämätöntä koputtelua ja taulut putoilevat seiniltä. Runokokoelman sivulla 10 käpy kopsahtaa ja rajan takaa viestitään pudottamalla tauluja seiniltä. Sivulla 53 vieraillaan aikoinaan ilmestyneen sotalehden Kansa taisteli, miehet kertovat sivuilla, kun kuvataan Pervitiinin avulla rintamalinjan takaa omalle puolelle palanneen kaukopartiomiehen tarinaa.

Tärkeän sivuosan runoissa saa muna, se on välillä hanhiemolla tai rosmotaan telkänpesästä, mutta enimmäkseen muistellaan kauheaa kanalan paloa. Mustuneet munat ovat jättäneet runoilijaan vaikutuksensa. Olen sitä minäkin mustan munan nähnyt, haisi rikiltä, en kerro tarkemmin. Toinen tärkeä sivuosa lankeaa kuuselle, joka saa itse kunnian tai ei langeta kuten Aleksis Kiven runossa, jossa siinäkin kuusi ryskyen kaatuu. Tässä harkitunoloisessa kokoelmassa kuusi kaatuu sivulla kuusikymmentäkuusi. Laitankin siitä tähän näytepalan:

Kuusi kaatunut ryskyen maahan, miten se jaksoikin seistä
yhdellä jalalla. Linnut pyrähtävät lähipuista, pajunoksa tarttuu
käteen, näyttää umpeen kasvaneen ojan, oikaisen.
Hyljätyn pellon laidalla kiilusilmä herättää luottamusta,
ehkä supikoira. Ehkä vennoista viis ja koukoja kaihtamatta
käännän katseeni sivuun. Parasta on tyhjännauraminen.

Huumoria näissä runoissa on, ei pelkkää tyhjännauramista siis, vaan sellaista huumoria, joka varmaan jotakuta toista saattaa naurattaakin. Noloja tilanteita mustikkametsästä ja lapsuudesta ynnä muuta sen sellaista. Kaikin paikoin en päässyt selvyyteen missä meneskellään, mutta se nyt on minun elämässäni ihan normaali tila.

Kirjassa on 71 sivua. Lukaisin sen parissa päivässä.