Ville Ranta (s. 1978) kirjoitti ja kuvitti sarjakuvaromaanin Elias Lönnrotin elämästä. Teos julkaistiin vuonna 2008 nimellä Kajaani. Lukaisin sen tuossa aamulla.
Elias Lönnrot työskenteli vuosina 1833 – 1853 Kajaanin piirilääkärinä. Tästä ajasta Lönnrotin elämässä on Ville Ranta sepittänyt kuvauksen. Ei tarvitse olla lönnruudinkeksijä tajutakseen, ettei kyseessä ole suoranainen historiankuvaus vaan todellakin fiktio, jonka nimeltä tuttu keskushahmo seikkailee pienessä, hankien keskelle unohtuneessa kaupungissa. Kajaanissa mainitaan Lönnrotilla olleen vispilänkauppaa erään naishenkilön kanssa. Tässä sarjakuvaromaanissa kaupat saatetaan loppuun asti parit kerrat eikä juttu jää pelkkään tanssimiseen. Lönnrot nauttii myös viinaksia ihan hartaudella, hänellä on yksi hyvä ystävä, postimestari Gosman, jonka kanssa hän tätä harrastetta harjoittaa ja Oulusta pölähtää joskus lisää sivistyneitä putelintyhjentäjiä Kajaanin menoa ihmettelmään. Lönnrot on kutsunut vanhempansa ja veljensä Kajaaniin. Hän on hankkinut heille maatilan kaupungin ulkopuolelta. Velipoika harrastaa Eliaksen tapaan viinaksia ja naisia, joten maatilan hoidosta ei meinaa tulla mitään. Eliaksen elämässä on monenlaista harmia ja selviteltävää, lääkärin tehtävistä vähemmän kerrotaan. Kansanrunojen perässä sentään Elias matkustaa Vienan Karjalaan.
Minusta tämä Rannan näkemys tuo hieman valjunoloiseen Lönnrotin hahmoon elämän makua, tosin se elämä tuntuu melko usein kuvatulta viinoineen, naisineen ja rahahuolineen. Esitystapa on sujuva, käsiala ei ole yhtä kaunis kuin Lönnrotilla, välillä on muutama aukeama kuvia ilman tekstiä, muutoin tekstin osuus on minun silmissäni vallitseva. Ajattelin jopa, että tämähän on lähes valmis näytelmä tai kuunnelma, kun sen vain vuorosanoiksi totuttuun tyyliin kirjoittaa. Kuulun sarjakuvasukupolveen ja tv-sukupolveen. Minun on helppo ottaa vastaan tämäntyyppinen kerronta, kun taas kirjojen pitkät kuvaukset tuntuvat tylsiltä. Sarjakuvaromaani Kajaani ei ole tarkoitettu lasten luettavaksi, mutta voisi sitä yläkouluikäisille tarjota. Mieleeni tulivat rakastamani Asterix-sarjakuvat, joissa kuvataan eloa pienessä gallialaisessa kylässä. Eivät senkään sarjakuvan tapahtumat tai hahmot ole suoranaista historiankuvausta, vaan ovat ne minusta parempaa kuin historiankuvaus usein on. Tässä katsannossa voi olla ihan paikallaan, että Rannalle on myönnetty vuoden journalistipalkinto – ehkä ajankohtaiset pilakuvat ovat sitä zhurnalismia, joka saa ihmiset vielä kiinnostumaan itseään toistavista uutisista?
Kirjassa on 284 sivua. Lukaisin sen parissa tunnissa.
Ville Rannan kuvitusjälki ei täysin vastaa erittäin vaativaa makuani. Olen tässä asiassa vanhanaikainen ja toivon sievää ja tarkkaa jälkeä, niin kuin yleensä Asterixissa, Tinteissä ja varsinkin Yoko Tsunoissa on. Rannan pilakuvissa on kyllä ollut ainakin välillä oivallusta.
VastaaPoistaKajaanissa, joka on ainut sarjakuva, jonka Rannalta tunnen, on kieltämättä piirroksissa välillä sanotaanko vaikka "luonnosmaisuutta", mutta toisaalta, kun ottaa huomioon teoksen pituuden, sen kyllä ymmärtääkin. Sitä paitsi itse tosiaan kiinnitin enemmän huomiota tarinaan, joka toimii ihan sellaisenaan.
PoistaOlen parina viime vuonna saanut Lönnrotista enemmän tietoa, minkä jälkeen hän ei ole tuntunut valjulta - hän oli hämmästyttävän tarmokas, aloitteellinen, aikaansaava ja monipuolisesti eri asioista kiinnostunut ihminen, joten tällainen kuvaus lähinnä viinaan- ja naisiinmenevästä miehestä vaikuttaa kyllä päältäkatsoen enemmän fiktiolta kuin tositarinalta. En ole kyllä lukenut kirjaa. Ja minäkin tykkään Asterixeista, ne ovat kiva tapa tehdä historiasta elävää ja hauskaa.
VastaaPoistaMinulle on Lönnrotista tullut sellainen kuva, että hän oli rauhallinen heppu, joka ei pyrkinyt aktiivisesti yliopiston tms. virkoihin kuten jotkut muut aikalaisensa. Lönnrot vaikutti tyytyvän vähään, tällä en tarkoita, etteikö hänen kansanrunouden keruutyönsä olisi vaatinut paljon työtä. Vertasin tätä Kajaani-sarjakuvaromaania Asterixeihin juuri siinä mielessä, että niissä Asterixeissa kuvataan lapsenkin huumoriksi ymmärtämällä tavalla muinaisia aikoja ja tehdään se värikkäästi. Gallialaisilla ei ollut luultavasti voittamattomaksi tekevää taikajuomaa eikä villisioilla mässäilyn tarvitse olla totta. Jonkintasoinen suhde Kajaani-kirjassa mainittuun naiseen Lönnrotilla lienee kyllä ollut ja Kajaanissa käväistessäni lukaisin ohimennen jostain katuvarren muistotekstistä että hän tapasi käydä ahkerasti tansseissa.
PoistaKommenttini kuulosti vähän närkästyneeltä ja saarnaavalta, anteeksi. Minusta vain tuntui siltä, että kun Lönnrot kulki runonkeräysmatkoilla, suunnitteli Kalevalan kokoamista, mietti talonpoikien lääkärikirjan ja sanakirjan sisältöä, keksi uudissanoja suomen kieleen, kirjoitti matkakirjaansa ja harjoitti vielä lääkärintointaan, hänellä ei ollut aikaa (eikä välttämättä halua tai tarvetta) suurempaan tissutteluun. Hän kävi myös muistaakseni kahdeksankymppisenäkin hiihtolenkeillä, eikä tuo tansseissakaan käyminen välttämättä tarkoittanut juomista. En kyllä tiedä, mihin kohtaan hänen elämäänsä tuo Kajaanin-kausi sijoittuu ja mitä noista asioista hän teki sinä aikana.
PoistaHänellä oli varmaan myös jonkintasoinen suhde tuohon naiseen, kuten sanoit, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi välttämättä edennyt yhtä pitkälle kuin nykyään automaattisesti ajatellaan. 1800-luvun ihmiset vain ajattelivat noista asioista eri tavoilla ja käyttäytyivät usein eri tavalla kuin nykyään elävät (joskus tietenkin samallakin tavalla).
Ja joo, en tiedä Lönnrotin henkilökohtaisesta elämästä paljon mitään, vain noista hänen aikaansaannoksistaan, eli nuo ovat ihan mutumielipiteitä.
PoistaMinusta on hienoa, että puolustat Lönkkaa! Ei varmaan monet muutkaan kirjallisen uran tehneet henkilöt juuri viinaan ja naisiin joutaneet keskittymään, kuten vaikka Hemingway tai Leino. Minä kävin joskus maalla asuessa hiihtämällä kaupassa, mitä joku naisimmeinen ääneen ihasteli. Ostin sieltä kaupasta olutta ja perheelle purkin maitoa. Mutta minä nyt olenkin vain tämmöinen Lönkan perässähiihtelijä. Kerran satuin näkemään yhden kirjailijan hiihtelevän Kuopijossa hautuumaan reunaa Ajurinkadun suunnasta viinakaupan kassi kädessä, mutta siinä kassissa oli varmaan suksvoiteita!
PoistaRannan kirja on viihdettä, jossa vähän pöllytellään luutuneita käsityksiä Lönnrotista. Sen takia kirjoitin tekstiini, jotta "Ei tarvitse olla lönnruudinkeksijä tajutakseen, ettei kyseessä ole suoranainen historiankuvaus vaan todellakin fiktio, jonka nimeltä tuttu keskushahmo seikkailee pienessä, hankien keskelle unohtuneessa kaupungissa."
Joo, eivät Hemingway ja Leino tosiaan ehtineet juopottelemaan, ja urheileminen ja varsinkin hiihtäminen tietysti sulkee kaiken viinankäytön pois :-D. Ja huomasin kyllä tuon viimeisessä kappaleessa siteeraamasi lauseen, mutta Lönnrotista on tullut minulle niin sankarikuva viime vuosina, että halusin painottaa, että Rannan kirja on tosiaan fiktiota. Kukaan ei ehkä enää tiedä, mikä on totuus. Ja onhan Lönnrot saattanut mennä vaikka miten pitkälle tuon naisystävänsä kanssa, eikä siinä olisi mitään pahaa, mutta 1800-luvulla ihmiset eivät välttämättä toimineet niin senkään takia, että seuraukset saattoivat silloin olla aika ikävät, varsinkin naiselle.
PoistaHemingway ja Leino eivät kyllä myöskään kirjoittaneet todella laajaa sanakirjaa sekä lääkärikirjaa ja koonneet valtavaa kansanrunokokoelmaa 11 tuhannen kilometrin lähinnä kävelemällä tehdyn matkaamisen jälkeen. Mun mielestä tuollaiseen ei yksinkertaisesti olisi aikaa, jos joisi paljon, siksi en saa tuota juomista sovitettua yhteen oman Lönnrotin kuvani kanssa. Mutta en tiedä asiasta ja Rannan kirja on fiktiota, siitä ollaan samaa mieltä.
PoistaHemingway ja Leino olivat varmaan kuitenkin lääkäreitten kanssa tekemisissä, kun kuolivat niin nuorina. Ehkä eivät vain ennättäneet kirjoittaa sitä lääkärikirjaansa? Leino sentään suomensi sen Jumalaisen näytelmän ja kirjoitteli omia näytelmiä ja joitakuita runoja. "Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla..." Mutta valjua kuvaa heidän elontiestään ei ole minulle syntynyt.
PoistaLönnrot vaikuttaa netistä löytämieni tietojen mukaan olleen raittiuden kannattaja. Kirjeessä Daniel Skogmanille vuonna 1834 Lönkka kertoo nauttineensa Repolan pappilassa 16 kuppia teetä ja 7 kuppia kahvia, kekrioluesta oli kieltäytynyt, koska se oli huonosti humaloitua. (juminkeko.fi/Lönnrot ja Kainuu/Lönnrotin kirjeenvaihto, näytteitä)
Haa, tiesinhän minä, ettei (alkoholin) juominen sovi Lönnrotin luonnekuvaan. Paitsi että kyllähän kekriolutkin olisi ollut alkoholia? Vai olisiko se vähän niin kuin kotikaljaa? Ja tarkoittaako huonosti humaloitu huonoa makua?
PoistaKirjailijoiden elämä on usein värikkäämpää kuin tiedemiesten, varsinkin noiden pullon ja ojan pohjiin paremmin tutustuneiden kirjailijoiden. Rannan olisi ehkä kannattanut valita Leino aiheekseen. Ovat tiedemiehetkin (tai tiedenaiset) minusta silti mielenkiintoisia.
Luulen, että kekriolut on ollut sahdin tapaista, siis alkoholipitoista. Repola on siis niitä seutuja, joita Neuvostoliitto tarjosi Suomelle vaatimiaan alueluovutuksia vastaan ennen talvisotaa (Repola ja Porajärvi). Humalaa käytetään oluessa edelleen mausteena ja wikipedian mukaan myös oluen kirkastamiseen. Tsekkiläinen Saaz-humalalajike on tunnettu oluen mauste. Myös suomalaiset oluet humaloidaan. Suomessa humalaa kasvatetaan kesäisin pitkän korennon ympärillä. Humalasalko on tavallinen koriste kesämökeillä.
PoistaMinä taas pidän Rannan valinnasta. Kuten alunperinkin sanoin, hänen kuvaamansa Lönnrot vaikuttaa elävämmältä hahmolta kuin olisi vakavamielinen tieteentekoon suuntautunut heppu.
En tykkää oluesta (jostain muusta enemmän), joten humalan vaikutukset oluen makuun ovat jääneet minulle vieraiksi. Puutarhassa kasvaa kyllä humalakasvi, joka nousee uskollisesti joka vuosi, vaikkei kauhean hyvin viihdykään.
Poista