Adam Mansbach: Nyt vi**u X 3

Amerikkalainen Adam Mansbach (s. 1976) kirjoitti 2010-luvulla pienimuotoisia runollisia teoksia lastenkasvatuksen haasteellisuudesta. Kirjat saivat kauniin naturalistisen kuvituksen, jonka tehot kestävät kuvittajan vaihtumisen. Luin nämä kirjat suomennettuina. Suomentajakin vaihtui, joten kirjojen menettelytapavaliokuntakuvaus vie tästä tekstistäni nyt vähän kohtuuttomasti tilaa, mutta lukijani kestää sen kyllä, ONKO SELEVÄ! Puheena olevat kirjat ovat:

Go the Fuck to Sleep (2011)
runot Adam Mansbach, kuvitus Ricardo Cortés
suomeksi Nyt vittu nukkumaan (2012) suom. Kaj Lipponen
You Have to Fucking Eat (2014)
runot Adam Mansbach, kuvitus Owen Brozman,
suomeksi Nyt vittu syö (2015) suom. Kaj Lipponen
Fuck, Now There Are Two Of You (2019)
runot Adam Mansbach, kuvitus Owen Brozman,
suomeksi Nyt vi**u niitä on kaksi (2020) suom. Neiti Laura ja Herra T.

Nämä jos mitkä ovat huumorirunoja. Ne käsittelevät lapsenkasvatuksen sitä puolta, josta useimmat mielellään vaikenevat – ainakin oman kasvattajan työnsä osalta. Minä olen jo 62-vuotinen, joten lapseni ovat kasvaneet aikuisiksi minusta huolimatta, valitettavasti osaksi minun vaikutuksestani. Onnekseni minulla on ollut vaimo, lasten äiti, joka on osannut nämä kasvatushommat paremmin. Kuten kaikki muutkin hommat. Väsyneet olemme silti kasvattajina, vaimo hyvänä ja minä jonkin verran huonompana. Jokunen vuosi sitten sain vanhat perhevideot siirrettyä digimuotoon ja näin vieraitten katsellessa itseni kiristelemässä hampaitani lapsilleni. Siinä vaiheessa se minua pääosin nauratti, sillä häpeä alkaa rapisemaan vaatteista vuosien myötä.

Adam Mansbach on kirjoittanut klassista mittaa tapailevia runoja. Runoissa lienee loppusoinnutkin, nämä suomenteet eivät kuulosta viimeiseen asti hiotuilta, ehkä se kuuluu asiaan ja toistaa siten alkuperäisten runojen ideaa? Ajatus runoissa on se, että luodaan parilla rivillä illuusio siitä, miten maailmassa kaikki on hyvin, ikkunat pimenevät kaupungeissa ja merien valaskalat uinuvat syvyyksissä. Sitten kahdella seuraavalla rivillä tämä illuusio särkyy siihen, että lapsi ei nukahda ei sitten millään. Runon kertoja käyttää runoissa karkeaa kieltä, lukija kuitenkin ymmärtää, ettei hän mene hampaitten kiristelyä pisemmälle, jos siihenkään. Mutta uuvuksissa hän on. Päivän työt ovat väsyttäneet isukan, joka toivoisi pääsevänsä rentoutumaan hetkeksi ja vaikka töllöttämään elokuvaa. Lasta ei kuitenkaan nukuta, häntä janottaa, hän haluaa nallen syliinsä ja voisiko vielä lukea yhden sadun.

Sama tahtojen taisto jatkuu kirjasarjan läpi. Lapsen olisi tarpeen nukkua, olisi syytä syödä ja ennen pitkää (vaikkei siltä tuntuisi) lapsia onkin jo kaksi. Sitä ajattelee vanhan mallin mukaisesti, että isossa lapsikatraassa isommat hoitavat pienempiään. Voi olla että joskus on ollut niin, tosin hoidon taso on saattanut vaihdella. Näissä pikku kirjoissa kovin pitkiin analyyseihin ei mennä, vanhemmat vain uupuvat lastensa kanssa ja karkeudet pyrkivät pintaan. Kaikissa kirjoissa muistutetaankin, ettei näitä kirjoja pidä lukea lapselleen. Toisaalta voin kuvitella miten kivoja lahjoja ne ovat, kirjallista vertaistukea pienten lasten kasvattajille. Melkeinpä kissojen kasvattajillekin. Kirjoissa onkin paljon eläinkuvastoa: lapsi nukkuu tiikerien seurassa, kieltäytyy syömästä häntämakien kanssa ja poseeraa sisaruksensa kanssa pantteri-, panda-, gorilla-, kenguru-, orava- ja kanaperheen keskellä.

Ihan hauskoja kirjoja, ehkä hauskempia kohderyhmälle kuin gubbeosastolle. Sivuja on rajallinen määrä, lukaisin ja katselin läpi parissa tunnissa.

Nyt olen lukenut kirjastonhoitajan suosittamista huumorikirjoista 8/13, käsittäen naiset ja lapset. Ennen kuin siirryn presidentilliselle osastolle käväisen talvituristina Kajaanissa.