keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lieko Zachovalová: Prahan ääni

Lieko Zachovalová (s. 1927) kertoi 1960-luvulta asti suomalaisille radiossa ja televisiossa Tšekkoslovakian tapahtumista. Hän muutti Tšekkoslovakiaan vuonna 1948 ja meni siellä naimisiin tšekkiläisen Marcel Zachovalin kanssa. Tätä ennen Lieko, o.s. Leino, oli toiminut Suomen sosialistisen opiskelijaliikkeen parissa. Hänen vanhempansa olivat molemmat kärsineet vankeusrangaistuksen poliittisen toimintansa takia. Isä, kommunisti Yrjö Leino valittiin sotien jälkeen ministeriksi. Elämästään 1960-luvun loppuun saakka Lieko Zachovalová kirjoitti muisteloteoksen nimeltä Prahan ääni. Luin sen.

Kuten edellä kerron, oli Lieko Leinon elämä jo lapsesta asti politiikan sävyttämä. Hänen isänsä oli kolme vuotta vankeudessa 1930-luvulla, perheen kesävieraana nähtiin mm. Arvo Poika Tuominen. Vanhemmat erosivat, kun tytär oli pieni. Äiti vei tyttärensä ruotsinkieliseen leikkikouluun ja myöhemmin Helsingin saksalaiseen kouluun. Lieko oppi kieliä, mistä oli hänelle myöhemmin elämässä hyötyä. Isä oli jonkin aikaa naimisissa Hertta Kuusisen kanssa. Sodan jälkeen nuorena ylioppilaaksi valmistunut Lieko aloitteli omaa poliittista toimintaansa, kun sai kerran saksan kielen taitoisena emännöidä unkarilaista ja tšekkiläistä opiskelijajärjestön edustajaa. Hän pääsi tuoreeltaan tulkkaamaan tšekkiläisen vieraan, Marcel Zachovalin, selostusta Tšekkoslovakian tiestä sosialismiin, jonka jotkut toivoivat olevan myös Suomen tie.

Tšekkoslovakiassa Lieko löysi työtä Prahan radion ruotsinkielisestä toimituksesta sekä ruotsinkielisestä tiedotuslehdestä Livet i Tjeckoslovakien. Vähän kerrassaan häntä pyydettiin toimimaan tulkkina ja oppaana korkean tason poliittisille valtuuskunnille Suomesta Tšekkoslovakiaan ja Tšekkoslovakiasta Suomeen. Myös suomalaisiin lehtiin hän kirjoitteli ja lopulta avautuivat myös radiotoimittajan tehtävät Suomeen.

Tšekkoslovakian tie sosialismiin osoittautui 1960-luvulla koko maailman mielenkiinnon kohteeksi. Tšekkoslovakialainen oivallus reaalisosialismin kehittämisestä ylitti liiaksi Neuvostoliiton ja sen eurooppalaisten liittolaisten sietokyvyn, vaikka jälkeenpäin tarkastellen toivotut uudistukset eivät tunnu kovinkaan yliampuvilta – kirjan perusteella huomattavimpia muutoksia sosialistisen järjestelmän parantamiseksi vaikuttivat olleen samapalkkaisuudesta luopuminen ja sananvapauden toteuttaminen. Samapalkkaisuuden ei nähty kannustavan ihmisiä riittävästi kehittämään itseään ja siten palvelemaan valtiota, tuotannontekijöitten ”yhteinen omistus” oli osoittautunut tehottomaksi, elintason kasvu näivettyi.

Kaiken tämän ja siitä seuraneen Varsovan liiton maiden suorittaman miehityksen lisäksi Zachovalová kertoo oman elämänsä kehittymisestä, perheen perustamisesta, asumisesta, appivanhemmista, työtovereista. Myös ideologiselle pohdinnalle on ollut aikaa ja sitä onkin kiva seurata. Kirjeessään Zachovalová pohtii mm. yksilönvapauden rajoittamista siten, että ennen vapautta on oltava siihen aineelliset edellytykset ja että sosialistinen järjestelmä takaa ne parhaiten. Ajatukseen sisältyy toiveikkuutta, jollainen puhkesi Prahan kevääksi, kun sosialismia alettiin uudistaa Tšekkoslovakiassa. Sananvapaus osoittautui tuolloin yhtä mutkikkaaksi kuin konsanaan meidän some-aikakaudellamme:

Rannattoman sananvapauden myötä oli päästetty vapaaksi pullon henki, joka muissa ns. reaalisosialismin maissa koettiin vihamieliseksi, olemassa olevia valtarakenteita vaarantavaksi.

Kirja päättyy 1960-luvun lopulle. Tšekkoslovakian oli osoitettava kuuliaisuutta sosialistiselle maailmanjärjestelmälle, Zachovalová ilmaisee asian näin:

Maan johdon tuli käytännössä todistaa, että se kansalaisten myötävaikutuksella pystyy hoitamaan asiat niin, ettei vaikutusvaltaisilla ulkoisilla havainnoitsijoilla olisi muistuttamista.

Ja näinhän se on nykyään laita nuorella kirjablogin pitäjälläkin!

Kirjassa on 368 sivua, kuviakin löytyy. Lukeminen kesti aika pitkään, varmaan viikon.

2 kommenttia:

  1. Luin tuon kirjan muutama vuosi sitten ehkä siitä syystä, että elokuu 1968 oli ensimmäinen poliittinen tapahtuma, jonka tragiikan ymmmärsin. Olin mustaviinimarjapensaassa, kun matkaradiosta kaikui Lieko Zahovalován ääni. Vanhemmat pelkäsivät venäläisten tulevan rajan yli.

    Kirja avaa monenlaista poliittista ja kulttuurihistoriallista näkymää katseltuna kommunistin silmälasien läpi. Hän oli järjestelmän hyväosaisia. Vaikea on tietää, mitä hän sydämessään ajatteli Tsekkoslovakian menosta. Maan kohtalo on sinänsä surullinen, koska Tsekkoslovakia oli 1930-luvulla vauras ja edistyksellinen yhteiskunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko mainita, että minä muistan Lieko Zachovalován radioraportoinnista sen, että hänen piti puhua melko kuuluvalla äänellä puhelimeen, että sai juttunsa luettua.

      Minä en muista erityisemmin vuoden 1968 Tsekkoslovakian tapauksiin liittyneitä reaktioita. Menin sinä vuonna kansakouluun ja meillä oli tuolloin muutenkin kotioloissa ns. muuta puuhaa. En koskaan ole itse tuntenut mitään pelkoa Neuvostoliiton suhteen, vanhempieni asenne itänaapuria kohtaan oli lähinnä sodan sävyttämä ja reaalisosialismiin selkeän kriittisesti suhtautuva.

      Todellakin Zachovalovákin tuo kirjassaan esiin sen, että Tsekkoslovakia oli jo ennen sotaa teollistunut valtio, joka olisi halunnut olla sitä myös sosialistisen Euroopan yhteydessä. Neuvostoliiton politiikka pyrki kuitenkin Zachovalován kertoman mukaan tasapäistämään sosialistisia valtioita keskenään.

      Poista