Laura Latvala (1921 – 1986) oli
runoilija, joka kirjoitti vuonna 1947 julkaistun runoteoksen
Pikku-Marjan eläinkirja. Kirjassa on Helga Sjöstedtin kuvitus,
kukin runo on saanut suuremman värillisen sekä pienen
mustavalkoisen kuvan avaamaan runon tarinaa lapselle. Kyseessä on
lapsille suunnattu eläinrunojen kokoelma, josta löytyy yksi runo
kutakin aakkosta kohti. Runot on järjestetty aakkosjärjestykseen,
yksi runo ja kaksi kuvaa kullakin aukeamalla. Tosin alussa on Omistus
runoilijan tyttärelle, jota varten runot on sepitetty.
Luultavasti aika moni muukin kuin minä
tunnistaa ainakin muutamia näistä runoista, vaikkei olisi
Pikku-Marjan eläinkirjasta koskaan kuullutkaan. A-kirjainta avaava
runo kertoo ankasta ja alkaa sanoilla: ”Aa, aa, ankka, takapuoli
vankka ”. Myös runo pikku Siljasta, jota hepo kantaa selässään
on tullut koko kansan tutuksi lauluna. Huomasin tuntevani niinikään
runon mehiläisistä, lieneekö siitäkin tehty laulu? Tästä
runosta tarjoan pienen makean maistiaisen:
Kuningatar komentaa
siivekästä armeijaa.
Herkullinen hunaja
talveksi on tallella.
Yleisesti ottaen Latvalan runoilu on
sitä vanhaa, hyvää mitallista ja loppusoinnuteltua
tuutulaulurunoutta, jossa pienet kommellukset ovat puhalluksella pois
pyyhkäistävissä. Toimivia runoja, jotka käyvät vaikka
iltasaduista. Lempeäsävyinen kuvitus on hyvänä apuna.
Pikku-Marjan runoissa on talletettuna
vanhan agraarimaailman eläimistöä ja elämänympyröitä noin
muutoinkin. Omistuksessa arvellaan, että tämän kirjan avulla
pienet eläinystävät säilyvät, vaikka ne muutoin voisivat
unohtuakin. Näin on varmaan käynytkin molempien seikkojen osalta.
Paljon vanhasta maalaisesta Suomesta on unohtunut ja silti tällaista
pientä kirjasta lukemalla joitain näkymiä menneeseen maailmaan
avautuu aikuisellekin. Enää ei jahdata karanneita porsaita eivätkä
pässit puske pyykkipatoja kumoon. Moni asia on nykyään paremmin.
Siilinjärven kirjasto haluaa muistuttaa menneistä ajoista, sillä
se on nimennyt kirjastoautonsa Pikku-Marjaksi. Olen lakannut
käymästä Siilinjärven kirjastossa, asioin nykyään Kuopiossa,
jossa palvelu ei ehkä ole sen parempaa, mutta kai siellä on niin
paljon minun kaltaisiani ei-toivottuja kävijöitä, että eivät
ehdi kaikkia olla pois hätistelemässä?
Kirjassa on viitisenkymmentä
numeroimatonta sivua. Lukaisin sen muutamassa tunnissa.
Tämä suloinen kirja on teipillä korjailtuna meillä hyllyssä. Pitääkin ottaa esiin ja alkaa lukea pienimmälle lapsenlapselle, puolivuotiaalle. Hän onkin jo kahdeksas jolle kirjaa luen ja osaan useimmat runot ulkoa!
VastaaPoistaJännä tosiaan, miten kuvakirjoissa yhä tarjoillaan agraarimaailmaa. Lapsille opetetaan possut ja lehmät, vaikka he eivät niitä missään näe.
Possut ja lehmät voi tietysti nähdä elikoina, jotka omalla tavallansa kuvastavat meitä ihmisiäkin, niinkuin minun lapsuuteni aapisessa kissa ja koira rinnastettiin tyttöihin ja poikiin. Minä kyllä pidän lehmistä, elleivät ne mulkoile minua seisahtuneen epäileväisin ja salavihaisin katsein. Semmoiset flegmaattiset ruohonrouskuttajat luovat uskoa siihen, että elämä sietää minutkin sisällensä, ainakin astelemaan tomuista tietä.
PoistaMeinasi itku tirahtaa silmään tästä postauksestasi: meillä laulettiin lasten kanssa kaksi Pikku-Marjaa riekaleiksi, ja kotikieleen on kirjasta jäänyt muutama lentävä runonpätkä. Oma suosikkini on "Fiuu", koska se asettuu myös lapsuuden ensimmäisten vaikuttavien raamatunkertomusten maisemaan. Hieno kirja, kaunis kuvitus - oikeaa suomalaista yhtenäiskulttuuria, jonka moni jakaa.
VastaaPoistaFiuu on osoitus siitä millaisiin ulottuvuuksiin runoilija on joutunut venyttämään mielikuvitustaan löytääkseen lapsille avautuvan, hauskan esimerkkisanan ähvä-kirjaimesta.
PoistaSilloin heti sotien jälkeen on varmaan ruokaa kasvatettu paljon itse, kun ei ole ihan aina löytynyt valmiita säilykkeitä ruokakaapista. Siten ovat nämä hyötyeläimet ja muutamat vähemmän hyödyllisetkin tulleet tutuiksi ihmisille. Nälkä on ollut yhteinen osa koko porukalle.
Meillä oli kotona Mikku-Marjan eläinkirja, taisi olla veljeni saama lahja, mutta molemmat opimme samat lorut. Oikein tuli tuttu tunne tuosta "Aa, aa, ankka, takapuoli vankka, heiluu pyrstön tahdissa" runosta.
VastaaPoistaMinä en ollut niitä runoja muuten lukenut, kuullut vain joitakin jostain, vissiinkin lauluina. Mutta ymmärtäähän tuon, että ovat immeiset niistä pitäneet.
Poista