Olavi Siippainen: Opossumi ja IV A

Kirjailija Olavi Siippainen (1915 – 1963) asui vuosina 1959 – 1963 Siilinjärvellä, jossa hänen puolisonsa, runoilija Laura Latvala (1921 – 1986) työskenteli Harjamäen mielisairaalan lääkärinä. Latvalakin asui Siilinjärvellä elämänsä loppuun saakka. Tästä syystä sekä Siippaista että Latvalaa pidetään Siilinjärvellä siilinjärveläisinä kirjailijoina. Terhi Laitisen laatimalta nettisivustolta Menon yhteisyys löytyy lisää tietoa näistä kirjoittajista. Ajattelin lukaista muutaman teoksen näitten siilinjärveläiskirjailijain tuotannosta. Alkuun luin Olavi Siippaisen nuortenromaanin nimeltä Opossumi ja IV A. Kirja julkaistiin vuonna 1959.

Kuvaako Siippainen kirjassaan sitten Siilinjärveä vai jotain ihan vain keksittyä maalaispitäjää? Siilinjärven kunnasta löytyy nykyään harjulta soramonttuun lennättävä, parhaimmillaan lähes viidenkymmenen metrin leiskautuksia tarjoava Kuilun hyppyrimäki, jollainen kirjassa mainitaan. Usein kuvailtu harjumaisema tietenkin sopisi Siilinjärveen. Kirjassa nimeämätön paikkakunta sijaitsee lähellä kaupunkia, joka voisi olla vaikka Kuopio. Myös koulun maantieteellinen suhde junaradan takana sijaisevaan kuntakeskukseen on samankaltainen kuin Siilinjärvellä. Toisaalta mitään täysin Siilinjärveen sitovaa kirjasta en löydä.

Koulumaailmaan sijoittuva romaani kertoo oudosta maantiedon opettajasta, jolla on tutkijatausta. Jostain syystä hän on hakeutunut maalaiskouluun määräaikaiseksi opettajaksi. Hän ei ole pidetty opettaja eikä hän itse pidä juuri mistään. Opettaja, jolle oppilaat antavat nimen Opossumi, joutuu kahnaukseen IV A -luokan kanssa. Itse olisin tykännyt enemmän IV B -luokasta, sillä se oli vahvojen oluitten veroluokka. Minusta myös balttiportterit ja miedot viinit pitäisi saada myyntiin elintarvikeliikkeisiin. Kirjassa kuvataan IV A -luokan joitakin oppilaita sekä opettajainhuoneen nutturapäitä ja nuorekkaampia edustajia. Koska kyseessä on romaani, se tarkoittaa, että kirjailija katsoo oikeudekseen poiketa itse Opossumin kuvaamisesta ja kuvailla välillä laajemminkin muitten henkilöitten sattumuksia. Eipä kai se haittaa, sillä kirjassa on vain 148 sivua. Sitä paitsi kuvaus nuoresta neitosesta aloittelemassa mäkihyppyharrastusta on aika poikkeuksellinen kirjoitusajankohtaan nähden, joten on sivujuonteissa ansionsakin.

Tekstiä näytteeksi, ei ihan tavanomaisinta kerrontaa kirjasta, mutta meikäläistä puhuttelevinta:

suojaisa ja rikkumaton avaruus kaartuu yllämme. Näemme sen ja iloitsemme turvallisuudesta, jonka se suo. Jossakin tuolla yläpuolellamme kaartuvat ääret, jotka eivät hetkeksikään horjahda. On hyvä olla ihminen ja nimenomaan katoava ihminen. Se on ehkä sinun iässäsi yllättävä ajatus. Mutta minusta tuntuu, että juuri katoavuus muodostaa ihmiselle portin hänen ikuisuuteensa.

Tykkäsin dialogista, sitä oli ihan kiva ja nopea lukea. Herttainen 1950-luvun tyyli toi mieleen aikakauden kotimaiset elokuvat. Lukaisin kirjan parissa päivässä.