Lieko Zachovalová: Prahan ääni

Lieko Zachovalová (s. 1927) kertoi 1960-luvulta asti suomalaisille radiossa ja televisiossa Tšekkoslovakian tapahtumista. Hän muutti Tšekkoslovakiaan vuonna 1948 ja meni siellä naimisiin tšekkiläisen Marcel Zachovalin kanssa. Tätä ennen Lieko, o.s. Leino, oli toiminut Suomen sosialistisen opiskelijaliikkeen parissa. Hänen vanhempansa olivat molemmat kärsineet vankeusrangaistuksen poliittisen toimintansa takia. Isä, kommunisti Yrjö Leino valittiin sotien jälkeen ministeriksi. Elämästään 1960-luvun loppuun saakka Lieko Zachovalová kirjoitti muisteloteoksen nimeltä Prahan ääni. Luin sen.

Kuten edellä kerron, oli Lieko Leinon elämä jo lapsesta asti politiikan sävyttämä. Hänen isänsä oli kolme vuotta vankeudessa 1930-luvulla, perheen kesävieraana nähtiin mm. Arvo Poika Tuominen. Vanhemmat erosivat, kun tytär oli pieni. Äiti vei tyttärensä ruotsinkieliseen leikkikouluun ja myöhemmin Helsingin saksalaiseen kouluun. Lieko oppi kieliä, mistä oli hänelle myöhemmin elämässä hyötyä. Isä oli jonkin aikaa naimisissa Hertta Kuusisen kanssa. Sodan jälkeen nuorena ylioppilaaksi valmistunut Lieko aloitteli omaa poliittista toimintaansa, kun sai kerran saksan kielen taitoisena emännöidä unkarilaista ja tšekkiläistä opiskelijajärjestön edustajaa. Hän pääsi tuoreeltaan tulkkaamaan tšekkiläisen vieraan, Marcel Zachovalin, selostusta Tšekkoslovakian tiestä sosialismiin, jonka jotkut toivoivat olevan myös Suomen tie.

Tšekkoslovakiassa Lieko löysi työtä Prahan radion ruotsinkielisestä toimituksesta sekä ruotsinkielisestä tiedotuslehdestä Livet i Tjeckoslovakien. Vähän kerrassaan häntä pyydettiin toimimaan tulkkina ja oppaana korkean tason poliittisille valtuuskunnille Suomesta Tšekkoslovakiaan ja Tšekkoslovakiasta Suomeen. Myös suomalaisiin lehtiin hän kirjoitteli ja lopulta avautuivat myös radiotoimittajan tehtävät Suomeen.

Tšekkoslovakian tie sosialismiin osoittautui 1960-luvulla koko maailman mielenkiinnon kohteeksi. Tšekkoslovakialainen oivallus reaalisosialismin kehittämisestä ylitti liiaksi Neuvostoliiton ja sen eurooppalaisten liittolaisten sietokyvyn, vaikka jälkeenpäin tarkastellen toivotut uudistukset eivät tunnu kovinkaan yliampuvilta – kirjan perusteella huomattavimpia muutoksia sosialistisen järjestelmän parantamiseksi vaikuttivat olleen samapalkkaisuudesta luopuminen ja sananvapauden toteuttaminen. Samapalkkaisuuden ei nähty kannustavan ihmisiä riittävästi kehittämään itseään ja siten palvelemaan valtiota, tuotannontekijöitten ”yhteinen omistus” oli osoittautunut tehottomaksi, elintason kasvu näivettyi.

Kaiken tämän ja siitä seuraneen Varsovan liiton maiden suorittaman miehityksen lisäksi Zachovalová kertoo oman elämänsä kehittymisestä, perheen perustamisesta, asumisesta, appivanhemmista, työtovereista. Myös ideologiselle pohdinnalle on ollut aikaa ja sitä onkin kiva seurata. Kirjeessään Zachovalová pohtii mm. yksilönvapauden rajoittamista siten, että ennen vapautta on oltava siihen aineelliset edellytykset ja että sosialistinen järjestelmä takaa ne parhaiten. Ajatukseen sisältyy toiveikkuutta, jollainen puhkesi Prahan kevääksi, kun sosialismia alettiin uudistaa Tšekkoslovakiassa. Sananvapaus osoittautui tuolloin yhtä mutkikkaaksi kuin konsanaan meidän some-aikakaudellamme:

Rannattoman sananvapauden myötä oli päästetty vapaaksi pullon henki, joka muissa ns. reaalisosialismin maissa koettiin vihamieliseksi, olemassa olevia valtarakenteita vaarantavaksi.

Kirja päättyy 1960-luvun lopulle. Tšekkoslovakian oli osoitettava kuuliaisuutta sosialistiselle maailmanjärjestelmälle, Zachovalová ilmaisee asian näin:

Maan johdon tuli käytännössä todistaa, että se kansalaisten myötävaikutuksella pystyy hoitamaan asiat niin, ettei vaikutusvaltaisilla ulkoisilla havainnoitsijoilla olisi muistuttamista.

Ja näinhän se on nykyään laita nuorella kirjablogin pitäjälläkin!

Kirjassa on 368 sivua, kuviakin löytyy. Lukeminen kesti aika pitkään, varmaan viikon.