Göran Tunström: Erämaakirje

Ruotsalainen Göran Tunström (1937 – 2000) kirjoitti Jeesuksen lapsuutta ja nuoruutta kuvaavan romaanin Erämaakirje (Ökenbrevet). Kirja julkaistiin Ruotsissa vuonna 1978 ja sen suomensi Liimi Kyrki vuonna 1992. Sain lukea kirjasta Elma Ilonan kirjablogista Tarinauttisen hämärän hetket. Sitä ennen en ollut kuullut lainkaan kirjailija Tunströmistä, jonka netissä vakuutellaan olleen aikansa merkittävimpiä ruotsalaisia kirjailijoita.

Erämaakirje kertoo Jeesuksesta, joka on kirjan mukaan tietämättään syntynyt Messiaaksi. Kuten tunnettua, Messias tarkoittaa voideltua, kuningasta. Jeesus oli uskonnoltaan juutalainen – tosin juutalaisuus taisi jo Jeesuksen aikaan tarkoittaa muutakin kuin vain uskontoa. Messiaan odotettiin syrjäyttävän roomalaiset, jotka pitivät valtaa Juudeassa ja Galileassa, jossa Jeesuskin asui. Toisaalta Messiaan odotettiin olevan myös uskonnollinen johtaja, pyhä mies. Näitten monitahoisten odotusten kentällä etsii itseään Tunströmin romaanin nuori Jeesus Nasaretin kaupungista.

Jeesus ei ole etsinnässään yksin. Ympärillä kuhisee messiaita ja profeettoja kuten myös ihmisiä, jotka ovat joko niin köyhiä, sairaita ja valloittajien alistamia tai niin täynnä kaipuuta johonkin määrittelemättömään unelmaan, että he ovat valmiita ottamaan vastaan melkeinpä kenet tahansa, joka kertoo olevansa Messias. Hämillään olevalla Jeesuksella on kuitenkin voimallinen kiinnekohta, ystävä jo lapsuudesta, Johannes. Kuvaus Jeesuksen ja Johanneksen yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta on romaanin parhainta antia.

”Erämaakirje” on kirjoitettu Jeesuksen minä-muotoisena kertomuksena. Niinpä Jeesuksen ajatukset ja hänen ajattelunsa kehittyminen on saatu helposti tarjoiltua lukijalle.

En tahdo kulkea Totuuden tietä. Minusta tuntuu, että minun täytyy olla Totuus. En tahdo tietoa, tahdon olla tieto. Se on minussa kuin tuli enkä koskaan pääse siitä vapaaksi, ja ennen sitä kaikki on epätoivoa, mutta epätoivoa, joka ei muserra minua, vaan suurta avoimesti taistelevaa epätoivoa.

Jeesuksen Raamatusta tuttu lähipiiri, Maria, Joosef ja Jakob sekä Sakarias, Elisabeth ja Johannes, on kuvattu elävästi, hahmoista löytyy yllättäviä piirteitä. Romaani ei liiaksi toistele eikä kumoa evankeliumien tekstejä, se esittää niistä kirjailijan mielikuvituksen kautta syntyneen näkemyksen. Uskovan lukijankin odotukset täyttyvät paitsi Jeesuksen mietiskelyn myötä myös tapahtumien kauniin runollisen sepitteellisyyden kautta. Mitään kiiltokuvaa Tunström ei lukijalle tarjoa, kirjan kaksi hahmoa – Johanan ja Tobias – saavat eräällä tavalla yhteiseksi tunnuskuvakseen vaatimattoman keltanon, joka voi ”kasvaa kaikkialla, laihimmassakin maassa”.

Kirjassa on 184 sivua ja luin sitä pari päivää.