Kourallinen valoa – Nykykreikkalaisen runouden antologia

Vuonna 1997 julkaistu Reija Tannisen ja Martti Leiwon toimittama 1900-luvun kreikkalaisen runouden antologia sisältää yhdeksäntoista runoilijan runoja. Suomentajia on kahdeksan. Kukin runoilija runoineen esitellään omassa osiossaan.

Kirjan alusta löytyy Martti Leiwon lyhyt katsaus kreikkalaiseen runouteen. Siinä mm. kerrotaan, että Kreikan kirjallisuudessa on ollut 1800-luvulta lähtien käytössä kaksi kirjakieltä. Toinen kirjakieli, katharevusa, on pyrkinyt yhdistämään nykykreikkaa vanhempaan perinteeseen (koine-kreikkaan), kun taas toinen, dimotiki, on ollut lähempänä kansankieltä. Kaiken huipuksi kuulemma katharevusaa ovat käyttäneet oikeistoa lähellä olevat runoilijat ja dimotikia vasemmistolaiset. Nykyään tällainen jako on häviämässä.

Antologiaan ei ole sisällytetty Aleksandrian kreikkalaisen Konstantinos Kavafisin runoja, koska hänen runouttaan on jo laajasti suomennettu. Joku muukin runoilija on jätetty pois samasta syystä. Sen sijaan mukana on kaksi kreikkalaista kirjallisuuden Nobel-palkittua, nimittäin Giorgos Seferis (1963) ja Odisseas Elitis (1979). En voi sanoa erityisemmin vaikuttuneeni heidän mukana olevista runoistaan. Seferisin runoissa on varma ote, mutta en saa kiinni siitä mistä runoissa mahtaa olla kysymys. Elitisin runosta Loistava puu sain lukijana jonkinlaisen otteen, mutta välillä eksyin taas. Ehkä putosin puusta? Antologia sisältää myös surrealistisia runoja, jotka luin läpi kuin mäenlaskija. Valitettavasti näin kävi monen muunkin runon kohdalla.

Erittäin monet antologian runot käsittelevät tavalla tai toisella Kreikan katkeraa sisällissotaa ja sotilasjuntan aikaa. Hienona osuutena kirjasta jää mieleeni vasemmistolainen runoilija Giannis Ritsos (1909 - 1990), jonka kokoelmasta Romiosini (”Kreikkalaisuus”, kirjoitettu vuosina 1945 – 1947) on suomennettu 20 sivua. Ritsos kuvaa taistelua, kuolevia ja kuolleita sekä heidän kanssaan eläviä, sanalla sanoen kreikkalaista kärsimystä sotien keskellä. Hän vuodattaa runollisia kuvia, joissa vertaukset sulautuvat todellisuuteen ja näkyihin. Katkelma Romiosinista:

Vartiopaikkoihinsa kivettyneinä he polttavat lantaa

ja savustavat yön

tähyillen myrskyiselle merelle minne

kuun särkynyt masto upposi.

Leipä on loppunut, ammukset ovat loppuneet,

nyt he lataavat tykkinsä sydämellään.

(suomennos Marja Suominen)

Ritsosin runous toi mieleeni perulaisen César Vallejon runot Espanjan sisällissodasta. Joittenkin antologian runoilijoitten teksteissä muuten kurkotetaan latinalaisen Amerikan suuntaan.

Myös Välimeri ilmastoineen, granaattiomenoineen ja sitruunankukkineen on esillä runoissa. Tietenkin kreikkalaiset runoilijat ammentavat helleenisestä perinteestä, joka syleilee sekin laajasti Välimeren aluetta. Katerina Angelaki-Rooke (s. 1939) kuvaa runossaan Ifigeneia ei suostu kreikkalaisesta antiikin mytologiasta tuttua kohtausta sotaan lähtijöitten vaatimasta ihmisuhrista, joksi nuori Ifigeneia-neitonen tarvittaisiin. Antologian viimeisenä mutta ei vähäisimpänä esitellään Giannis Ifantis (s. 1949). Hänen runoudessaan tärkeällä sijalla on uskonnollinen ja mystinen kuvasto, esitellyissä runoissa käytetään rakennuspalikoina Raamatun ja antiikin hahmoja sekä tähtiä. Katkelmaan hänen runostaan Minä tulen onkin hyvä lopettaa tämä selonteko:

Tulen muurahaisten mustalta linnunradalta

joka kuljettaa kuollutta perhosta

kuin enkelin purjevenettä,

kuin pudonnutta Ikarosta.

Tulen Kreikasta joka Peloponnesos kätenään

kylvää saaria ympärilleen

ettei se olisi meressä yksin.

(Kokoelmasta Thessaloniki, vuodelta 1994, suomennos Reija Tanninen)

Tutustuin antologiaan kymmenisen päivää. Kirjassa on 219 sivua.