Kuten todettu on Ovidiuksen
alkuperäinen Muodonmuutoksia varsin laaja teos. Tästä
syystä suomentaja V. Arti on suomentanut vain osan runoista, oman
kertomansa mukaan ne tunnetuimmat, jotka on hyväksi tuntea jo
yleissivistyksen takia. Näin ollen suomennos on kuin minulle
laadittu.
Runot on suomennettu alkutekstin
mukaisesti heksametrimittaisina, suomentaja Arti on onnistunut
työssään mainiosti. Arti pohdiskelee esipuheessa Ovidiuksen
runojen sisältöä ja kuvailee varsinkin runojen suomennostyön
ongelmia. Vaikka vähän olisi ymmärtävinäänkin heksametrin
salaisuuksia, on suomennettavan runon sepittämisen sanallinen
kuvailu monimutkaisuudessaan paikoin turhankin riemastuttavaa.
Arvelen silti jotain ymmärtäneeni, joskaan en missään nimessä
kaikkea.
Tämä Muodonmuutoksien valikoima
sisältää viisitoista runoa, jotka on poimittu useammasta kirjasta.
Ei kuitenkaan viittätoista useammasta, jos saan täsmentää. Runot
pohjautuvat vanhoihin myytteihin, vaikuttaisi siltä, että suurelta
osin helleeniseen mytologiaan, jonka roomalaiset sujuvasti sulattivat
osaksi omaa perintöään. Niinpä kirja sisältää runot
Orfeuksesta ja Eurydikestä, Midaksesta sekä Ikaroksesta. Teos alkaa
kuitenkin alusta, nimittäin maailman luomisesta. Ja kuten olemme
tottuneet, ihmisen luomista seuraavat kaameat synnintyöt, jotka
huuhdellaan mäkeen vedenpaisumuksella. Hyvin vaikuttavana koin
kuvauksen vedenpaisumuksen jälkeisestä elämästä – sikäli kuin
sitä elämää oli – jäljelle näet jäi vain kaksi ihmislasta ja
hekin käsittääkseni serkuksia, nimittäin runon nimihenkilöt
Deukalion ja Pyrrha. Näin ilmastonmuutosta seuratessa haluan
lainata tästä runosta otteen, joka sisältää niin runollista
kauneutta kuin myös kuvauksen ylivoimaisesta tulvasta:
Koht'
yli äyräiden avomaalle vierivät virrat,
viljat,
viinit vei, tuhos karjat, ihmiset raastoi,kaas asumukset; myös pyhät temppelit sorti ne maahan.
Jos talo muutama jäi, tuhotulvaa uhmata jaksain,
niin yli harjan veet toki vyöryivät; jopa peittyi
korkeat tornitkin vesipyörteen painoa horjuin.
Kaikkein parhaimmat sävärit sain
kuitenkin lukiessani runot sellaiset kuin:
Pyramos ja Thisbe, joka on
koskettava rakkaustarina Babyloniasta, Pygmalion, jossa piintynyt
vanhapoika muovaa itselleen naishahmon norsunluusta, Filemon ja Baukis, läkähdyttävän
liikuttava kuvaus vanhan pariskunnan vaatimattomasta ja siivosta
elämänmenosta, jota maan päälle saapuneet jumalat Zeus ja Hermes
pääsevät todistamaan.
On pakko sanoa, että runon Filemon ja
Baukis alkuasetelma toi mieleeni Bertolt Brechtin näytelmän
Setšuanin
hyvä ihminen, mitä pidän
jo sinänsä hienona juttuna. Lisäksi yllätyin iloisesti, kun
pariskunta alkoi valmistaa taivaallisille vierailleen eineeksi
kaalikeittoa! Kunhan vaimoni kanssa valmistamme kaalikeittoa tai
jotain muuta kaalipöperöä, liitän tähän yhteyteen kuvan kaalin
keittelystä.
Nyt
kerron lopuksi, että kirjassa on selityksineen päivineen 105 sivua
ja sen lukemiseen minulta kului pari päivää. Seuraavaksi siivoan.
Lukemisen suhteen seuraavana on vuorossa romaani Kultainen
aasi, jonka on
kirjoittanut niinikään Rooman kansalainen Apuleius. Suosittelen Ovidiuksen Muodonmuutoksista kiinnostuneelle Jokken runonurkan blogiarviota.
Mainiota temaattista sarjaa tässä luet.
VastaaPoistaOlen Metamorfooseja lukenut joskus proosasovituksena koko kirjaa, mutta lukukokemuksena se oli aika väsyttävä, tarinoita ei mitenkään erityisemmin erotella vaan kirjassa virrataan yhdestä toiseen, ja toisaalta aika moni niistä oli jo tuttuja kun onhan näitä myyttejä tullut muualtakin luettua...
Niin, enhän minä kykene lukemaan sellaisia määriä kuin sinä (esim. pasto italiano), mutta yritän jotain väkrätä kumminkin.
PoistaOlikohan suomeksi se proosaversio? Minusta tämä pikku otos oli juuri siinä mielessä kiva, ettei kerennyt pitkästymään. Tutut tarinat eivät yleensä niin kovasti vedonneet, mutta Romeo ja Julia -aiheen löytyminen Pyramos ja Thisbe -runosta oli aika virkistävää.
Syyskuussa aion lukea suomalaisia sotakirjoja.
Nyt on matot kopisteltu, on aika nostaa imuri kaapista, kun ei saa jumalaa koneesta.
Engelskankielinen versio oli, ja siinä kun seuraava tarina assosioitiin heti siitä mihin edellinen tarina päättyi niin lopputuloksesta tuli tasaista pötköä, ja kun useampi tarina oli jo tuttuja niin ei jaksanut pitää intoa yllä. Runomuodossa olisi sentään kieli ja kuvaus ollut raikasteena, ehkä pitää joskus kokeilla...
PoistaPyramos ja Thisbe muuten löytyy suoraankin Shakespearelta, Kesäyön unelmassa näytelmänä näytelmän sisässä...
Kesäyön unelmassa! Ja vastahan minä senkin lukaisin. Ja nyt jo olin unohtanut. Toisaalta siinähän taisi olla oma osuutensa seinällä tai muurilla...? Muuta en muita.
PoistaTuo yhtä pötköä kertominen vaivasi minun lukemisistani Erasmuksen Tyhmyyden ylistystä. Varmaan suomentajat voisivat halutessaan jakaa teoksia väliotsikoin ja tehdä niistä ilmavampia ja selkeämmin jäsenneltyjä.
Ovidiuksen Muodonmuutoksista näkyy olevan melko tuoreita käännöksiäkin olemassa. Varmaankin ovat kokeilemisen arvoisia.
Oivallisesti virität minutkin muistelemaan ammoin lukemiani antiikin tekstejä. Usein ihmettelen, mihin kaikki luettu on päästäni pölähtänyt.
VastaaPoistaMinä luin tänään joitakin vanhoja blogitekstejäni (siis ei kovin vanhoja kumminkaan, kun blogia olen pidellyt vasta vuodesta 2011) ja aika tavalla piti pinnistää, että olisin jotain muistanut niistäkään kirjoista. Tietysti lukukokemuksen vaikuttavuus ehkä näkyykin siinä, miten hyvin luettu jää mieleen.
PoistaOvidiusta en ole lukenut, mutta kirjoituksestasi minulle selvisi, miksi George Bernhard Shaw'n näytelmän nimi oli juuri Pygmalion, sittemmin elokuvaversiona tunnetuksi tullut My Fair Lady. Kiitos tästä lisäyksestä yleissivistykseeni!
VastaaPoistaNiin, olen minäkin sitä näytelmän nimeä ihmetellyt. Tämä Ovidiuksen runo ei niinkään tuo mieleen My Fair Ladyä, pikemminkin tulee mieleen Heikki Turusen Simpauttajan Ryynäsen Otto. Voi olla että ennen Shawta joku muukin on aiheeseen omia lisäyksiään tehnyt?
PoistaTuli nuoruus mieleen, kun latinan tunnilla luettiin Metamorfooseja. Kommentoijat ovat tuoneet kauniisti esiin, kuinka monipuolisesti Ovidiuksen teos on vaikuttanut länsimaiseen kulttuuriin. Nuorena minua kosketti kertomus Ikaroksesta ja Pyramoksesta ja Thisbestä, Pygmalion on ollut taas setäiän kamaa. Ovidiuksen onni on ollut kertoa ihmiselämän perusdraamat ensimmäistä kertaa.
PoistaMinulle hienoin muistuma Ovidiuksen teoksesta on Gluckin ooppera Orfeus ja Eurydice, varsinkin aaria "What is Life" Kathleen Ferrierin laulamana. Siinä mennään jo syvälle ihmismieleen. (https://www.youtube.com/watch?v=JbtvUtiKkCc)
Kiitos näistä antiikkipostauksista!
Kuuntelin noita Ferrierin esityksiä. Linkittämässäsi esityksessä taustalta läpikuuluva yleisön ääni tuntuisi tavallaan sopivan Manalan tunnelmiin. Ferrierillä on ollut hieno ääni joka soi kuin oboe.
PoistaSaattaa olla, että kirjoitan näistä mainitsemistasi ensimmäisyyksistä vielä tämän kuun lopulla. Katsotaan nyt miten tuo Apuleius lähtee liikkeelle. Käynnistymisen kanssa on usein vaikeuksia. Äskenkin piti katsella Yle Areenasta osa sarjasta, joka kertoo valkoisista orjista Pohjois-Afrikassa 1500-1800-luvuilla. Maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa.