Jammu: Iso remmi päällä

Nimimerkki Jammu kirjoitti ja kuvitti nelisenkymmentä humoristista Yrjö-kirjaa alkaen vuodesta 1969. Muistan lukeneeni lapsena ainakin kirjat Yrjö perskeles (1970) ja Yrjö asialla (1973). Verestelin nyt muistojani Yrjö-kirjoista lukemalla teoksen Iso remmi päällä, vuodelta 1975.

Kyseessä on kohtuuhintainen huumorikirjallisuus, jossa Yrjö kertoilee elämästään pakinanpituisin lukukappalein. Myös muita kertojia nousee esiin, esim. Vikki ja Yrjön poika Pikku-Ykä sekä Yrjön veli Ville. Kerronnan kielenä käytetään ilmeisesti Tampereen seudun murretta. Tässä kirjassa ei kertojana esiinny Tanhuavvaari, hänet taidetaan muuten mainita yhdessä tekstissä. Meillä on pari muutakin Yrjö-kirjaa appiukon perintönä ja niissä tämä rapsakkahenkinen vanhan kansan mies omia näkemyksiään esittelee. Mukana on myös huumorirunoutta, jossa tekstien tapaan pureudutaan milloin mihinkin arkisen elämän ilmiöön, esim. kesälomiin, mökkielämään, kaupungistuneeseen elintapaan, harjakaisiin tai lasten jääkiekkoharrastukseen.

Näkökulma on jatkuvasti miehinen, kuten kertojatkin. Miehen elämään kuuluu työnteon vältteleminen, kaljoittelu, naisten tiirailu. Toisinaan tehdään myös jotain kivaa ja repäisevää, käydään vaikka pilkillä niin ei tarvitse olla koko päivää kotona. Pilkkisaalis jää kehnonlaiseksi, mutta kotona muija valmistaa keittoa kaalista. Huumorin logiikka on melko muuttumaton, tavallaan tekstit toistavat samaa stereotyyppistä maailmankuvaa. Kirjojen suuren suosion perusteella kyseiselle huumorille on löytynyt kannatusta pitkin matkaa.

Jos vertaan näitten kirjojen huumorin pohjimmaisia vireitä vaikkapa itselleni tutun nimimerkki Aapelin pakinoitten maailmaan, en löydä järin kummoisia eroja. Sekä Aapelin että Jammun kuvaama mies on laiskanpulskea tyyppi, joka kuvittelee itsestään liikoja on taipuvainen alkoholin käyttöön tilaisuuden tarjoutuessa. Tietysti Aapelin naiset ovat paikoitellen fiksumpia, kun taas Jammu pitää naisetkin maan tasalla. Aapelin mieshahmot eivät aina kuulu työväenluokkaan, tai ainakin he käyttävät kauluspaitoja, kun taas Jammun kuvaamat miehet ovat rakentajia tai tehdastyöläisiä tai sitten vähävaraisia pientilallisia kuten Ville, Yrjön veli. Huumori syntyy molemmilla kertojilla usein niistä tilanteista, joissa heidän miessankarinsa joutuvat nenäkkäin erilaisten epäonnistumistensa kanssa, mutta yrittävät – ja ovat kai pakotettujakin – jatkamaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ikään kuin sekä Aapeli että Jammu sanoisivat lukijalle: tämmöisiä reppanoita me olemme, mutta minkäs teet?

Tähän loppuun pieni näyte Jammun tekstistä. Kyseessä on katkelma tekstistä nimeltä Tiukat paikat. Yrjö kertoo appiukostaan, joka on sotakirjallisuuden lämmin ystävä:

  Appiukko on kanssa kova poika lujeskelleen. Sillon kirjahylly ninkun ammuttuna täynnä romaanija. Ja kaikissa vähä samammoinen kansikuva. Joku ukko kypärä päässä.

  Appiukko ei näjetsen paljo Sakespejaresta ja muista runokirjoista perusta.

Tässä Iso remmi päällä -kirjassa on sivuja 127. Lukaisin sen parissa päivässä.