Martti Joenpolvi (s. 1936) kirjoitti
vuonna 1982 julkaistun novellikokoelman Kauan kukkineet omenapuut.
Kokoelma sisältää kahdeksan novellia. Kirjoitan sanasen jokaisesta
novellista:
Aktiivihiilet. Topi matkustaa
talvella kaverinsa Jaskan kanssa pohjoiseen Tanen mökille. Molempien
pojat seuraavat mukana. Illalla pojat lähtevät naisiin, isät
alkavat juoda pontikkaa. Kuka saa sitä yhtä ja kuka juo pontikat ja
kaikeksi lopuksi: mitä sitten?
Ateljeekriitikko.
Nuori naiskirjoittaja tapaa keväisenä päivänä kirjailijanalkuja
preppaavan kriitikon. Tämän novellin yhdestä repliikistä tuli
mieleen Matti Ijäksen tv-elokuva Pala valkoista marmoria
ja toden totta, se perustuu Joenpolven novelliin – ei tosin nyt
lukemaani novelliin. Repliikki: ”Keskushenkilö, se nainen,- -”
johdatti minua lukijana harhaan hauskasti tai ei, sillä se ei
johtanut samaan kuin elokuvassa.
Kevätkesän
lämpimin päivä. Tunnetunoloinen sosiologi on vetäytynyt
viettämään kevätkesää mökilleen. Lipputankoremontti herättää
moneen suuntaan avautuvia vertauskuvallisia ajatuksia hänen
keski-ikäisessä mielessään.
Lesken ensimmäinen syksy.
Naapurin mies neuvoi edellisenä syksynä lehtien haravoinnissa,
Meriläinen ei neuvoa noudata, mutta muistelee silti naapurin miestä,
joka talvella sitten kuoli. Leski asentaa jouluvalot ikkunaan jo
viikkoa ennen ensimmäistä adventtia – niin muuttuu lesken elämä
suruvuoden vieriessä.
Koulua puretaan. Biologiseen ja
kosmiseen yksinäisyyteen Palmin herättää purettava koulutalo,
muisto opettajanhuoneen palmusta sekä lapsettoman tädin
perinnönjaosta ja havahtuminen omien lasten puuttumiseen.
Kauan kukkineet omenapuut.
Vanhainkodin tädit elävät jumissa osastollaan. Kevätkin on kolea.
Auttavatko silloin muistot vanhoista hyvistä ajoista, saati sitten
vähän kehnommista?
Halpa ammattimies. Varsin pätevä
kuvaus putkiremontin takkuisesta etenemisestä.
Jerevanin tytöt. Kovin
kotimaisen makuinen kertomus näteistä nuorista tytöistä, joita
suomalaiset matkailijat ihastelevat.
Näistä novelleista tykkäsin eniten
ensimmäisestä ja toiseksi viimeisestä. Apeasävyistä on elämä
Joenpolven kertomana. Vakavista teemoistakin on kyse: kuolemasta,
lapsettomuudesta, elämän lipumisesta ohitse. Toisin paikoin on
hienoja kiteytyksiä, tarinan tunnelmista nousevia kirjallisia
kristalleja, jotka herättävät huomiota, kuten esim. novellin
Lesken ensimmäinen syksy lopussa:
Hiljaisten, valaistujen huoneitten
ikkunoista hän katseli ulos ja ihmetteli, kuinka pimeää jo oli.
Ja vasta äsken hän oli ollut siellä.
Kirjassa on 127 sivua ja lukaisin sen
parissa päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti