Jukka Viikilä: Kuullut kaupungit

Jukka Viikilä (s. 1973) kirjoitti vuonna 2012 radiossa esitetyn kuunnelman Olen kuullut on kaupunki tuolla. Vielä samana vuonna esitettiin radiossa hänen kirjoittamansa kuunnelma Akvarelleja Engelin kaupungista. Nämä molemmat kuunnelmat julkaista suhautti ntamo-kustantamo yhteisniteenä. Luin tämän yhteisniteen eli ne molemmat kuunnelmat.

Kansikuvana on litografia Helsingin Senaatintorilta luoteeseen vuodelta 1838. Kuvasssa näkyy Aleksanterin yliopisto, Yliopiston kirjasto ja Nikolainkirkko. Kirjaston ja kirkon välistä kurkistaa suuri sammakko. ”Aijai-hyi!” saattaisi äiti todeta, mutta kaupunkilaiset kansikuvassa eivät ole huomaavinaankaan sen enempää kirkkoa kuin kirjastoa tahi yliopistoa. Julkaisun takakannessa luonnehditaan kuunnelmia fantisoiviksi, älykkäiksi ja käänteissään nopeiksi. Sitä se sammakko varmaan tarkoittaa?

Ensimmäisestä kuunnelmasta, elikkä tästä Olen kuullut on kaupunki tuolla, en taida osata paljoa sanoa. Ehkä sitä voisi kuvailla katkelmalliseksi, ehkä ei. Kuunnelman alaotsikossa sitä kuvataan sanalla Monologinäytelmä. Ilmankos minun oli välillä vaikea saada jutusta selvää, kun en nähnyt näyttelijöitä. Mietin hieman tuota monologia, kun kumminkin on noita vuorosanoja eri hahmoille: kertoja, pöllö, ruhtinas ja muutama muu. Tietysti kuunnelmassa ei niin huomaa, jos on vain yksi mies puhelemassa, muuttaa kato vähän ääntään ja paasaa niin kuin olisi joku toinen hahmo. Hieman hankala oli saada selvää mistä kuunnelmassa oli kyse. Prologista tuli mieleen Lermontovin runo Purje, jossa kertoja kyselee mitä merellä näkyvä purje etsii, onko se onneaan paossa vai etsimässä? Jonkinlaista hakemista kuunnelmassa kyllä harrastetaankin. Etsitään kultaa Klondykessa, pommitetaan kaupunkeja sotalentokoneilla, pöllö usuttaa kirjailijaa saamaan jotain aikaiseksi kun vain kirjailija tietäisi että mitä, kertomuksessa kuunnelman sisällä ruhtinas etsii parrainta taideteosta ja valitsee peilin, juomari inhoaa vettä ja etsii juomisestaan ties mitä, tuskin makuvivahteita sentään, avaruuspoika partioi yksin vuosikaudet kuin Odysseus matkalla kotiin, pöllö etsii tietoa ilmanpyörteestä eli pneumasta jota ei voi nähdä mutta kuulet sen, sitten käydään Turuus ja lopuksi epilogissa apina saa kirjoituskoneella näyttää taitonsa banaanipalkalla. Siinä missä Lermontovin purje löytää rauhan vaivoista, löytää apina onnen banaaneista.

Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo arkkitehti Engelistä, joka suunnitteli Helsingin empire-keskustan. Kuunnelma on isolta osin perinteinen ja helppotajuinen kuvaus kaupungin tärkeitten rakennusten suunnittelusta, rakentamisen etenemisestä ja valmistumisesta. Asiaa tarkastellaan eksekutiivitasolta: äänessä ovat lähinnä pääarkkitehti Engel, uudelleenrakennuslautakunnan puh.joht. Ehrenström ja intendenttikonttorin päällikkö Bassi. Omat kommenttinsa esittävät kaupunkilaisia edustavat ohikulkijat Akka ja Ukko sekä Komitea, joka tarkoittanee poliitillisia päättäjiä. Myös keisari käypi kehumassa yliopistoaan. Tämä kaikki esitetään tosiaankin akvarellinomaisesti, kevein vetäisyin, selkälokin siivenheilauksin etten sanoisi. Kertoja muistuttaa, että Suomen maaperästä iso osa on peruskalliota ja että Suomessa on kylmä. Nämä seikat vaivaavat myös arkkitehdin perhettä. Oletetaan, etteivät he saksalaisina olisi tottuneet kylmään suomalaiseen ilmanalaan. Varsinkin Engelin tytär kärsii sairauksista. Tämä muodostaa kuunnelman koskettavan osuuden. Lääkärin vierailut eivät luo sen suurempaa toivoa paremmasta, vaikka mies onkin muutoin ihan mukava heppu.

Kiva kuunnelma, joka jättää sivuseikat kuten muun Suomen rakennukset vähemmälle, sentään mainitaan Turun observatorio ja Eckerön postitalo.

Luin ekan kuunnelman eilen ja tämän Engelin tänä aamuna. 95 sivua.